Sain testiin uusitun Sigma 120-300mm f2.8 DG OS HSM teleobjektiivin. Kerkesin sitä viikon verran ihmettelemään ja rustasin siitä nyt jonkunlaisen artikkelin kotisivujeni artikkelit osioon.
En kirjoittanut tästä uudesta Sigman S-sarjan 120-300/2.8 OS objektiivista aivan yhtä kattavaa testiä/arvostelua kuin edellisestä versiosta, koska ne ovat hyvin pitkälti samanoloisia objektiivejä. Puhuisinkin ehkä enemmän katsauksesta siihen mitä objektiivissa on muuttunut, sekä mitä ja millaisia nämä uudet ominaisuudet ovat. Mutta toki sieltä myös jotain sample kuvaakin löytyy tarkennuksen rajoitin, USB Dock jne juttujen seasta.
Suosittelisin melkein lukemaan ennen, tai ainakin tämän uuden artikkelin jälkeen myös tuon artikkelin vanhemmasta versiosta, jolloin pääsee huomattavasti paremmin kärryillä siitä millaisesta objektiivista onkaan kyse.
Kuten moni muukin, niin myös minä odottelin revontulia saapuvaksi lauantai – sunnuntai väliseksi yöksi. Vaikka useampaan otteeseen kävin netissä olevia tutkia katselemassa ja yritin jopa houkutella palkkeja nousuun pistäen saunan lämpiämään, niin revontulipalkit pysyivät matalalla. Revontulet menivät ohi siltä yöltä. Seuraavan päivän emailit kuitenkin antoivat uskoa, sillä oli viitattu revontulien siirtyneen seuraavalle yölle. Alkoi odotus…
Sunnuntai alkoi kääntyä iltapäivälle ja revontulipalkit alkoivat nousta, jopa ilman saunan lämmitystä. Ursan revontulijaoston email-listallakin vinkattiin että heti kun hämärtyy kannattaa olla valmiina revontulien suhteen! Pikkuhiljaa pistin kamppeeni kasaan ja tarkoitukseni oli singahtaa heti pelipaikoille jahka vaimoni tulee kotia jumpastaan. Meidän mäellä lämpömittari näytti -13C, joten alhaalla järvenrannassa olisi varmasti viileämpää. Paljon vaatetta päälle, jotta järvenrannassa voisi ongelmittta pönöttää pakkasessa kameran kanssa. Tällä kertaa mukaani lähtikin Nikon D3200 + Nikon AF-S 14-24/2.8, sillä kuten perinteeksi on muodostunut, että kun kunnon revontulia tulee… on ykköskamerani huollossa. Onneksi tällä kertaa oli edes D3200, eikä taskupokkari kuten edellisellä kerralla.
Suihkin autollani kohti pelipaikkaa aikalailla kello kahdeksalta ilallla. Autosta noustessani katsahdin ylös ja näky oli upea! Revontuli kruunu oli aivan ylläni! Näin kuinka pilarit piirtivät upeita viivoja taivaalle. Äkkiä auton ovet lukkoon ja juoksuksi. Kamoineni spurttasin jonkun satametriä järven rantaan. Ensimmäisenä soitto vaimolle kotia, että äkkiä ulos katsomaan revontulia. Kotona pojatkin olivat hilpaisseet vielä sängystä ulos kuistille ihastelemaan pikaisesti kaunista revontulinäytelmää ennen yöunille vaipumista.
Kun kotiväki oli hälytetty, oli kuvaamisen vuoro. Näytelmä kerkesi hieman rauhoittua, mutta itse olin vielä virtaa täynnä. En tiennyt aluksi mihin suuntaan olisin kuvannut, koska joka puolella oli jotain meneillään! Pikku hiljaa syke ja juoksun myötä noussut hengitys tasaantui ja hommaan alkoi tulla hiven järkeä. Kuvasin D3200:sella jalustalta upeaa revontulinäytelmää, mutta silti takaraivossa harmitti että D800e:ni oli jossain matkalla saapumassa kotia kohti. 14mm polttoväli Nikon D3200:sen tarjoaman 1.5x crop DX-kennon kanssa ei vaan tarjonnut riittävän laajaa kuvakulmaa kun tarjolla oli suuren osan taivaasta täyttävä revontulinäytelmä. Oli lähes mahdoton haaveilla vaakakuvaan mitään etualan kohteita, jos meinasi saada revontulia kunnolla näkymään kuvassa. Muuten olin kyllä oikein tyytyväinen D3200:sen suoriutumiseen. Eihän se sinänsä hirmu koville joutunut ns. hämärähommia ajatellen, koska revontulet olivat niin kirkkaita että ISO1600 herkkyydellä ja f2.8 aukolla pystyi käyttämään 4-8sek valotusaikoja. Toki myös taivaalla möllöttävä ja maastoa valaiseva kuunsirppi toi helpotusta kameran suoriutumiseen hämärässä.
Revontulinäytelmä oli kaikenkaikkiaan erittäin upea! En koskaan aiemmin ollut nähnyt vastaavaa revontuli tykitystä! Revontulikruunu, jota myös koronaksi kutsutaan oli jopa etelämpänä kuin minä itse joka jökötti Keski-Suomessa järvenjäällä jonkun verren Jyväskylää etelämpänä. Kello 20 ja 21 välillä revontulipalkit olivat aurorasnow sivustolla käyneet jopa 600 asti, sekä Hankasalmenkin mittauspisteessä 480! Huimia lukemia!
Koronaa pääsin kuvaamaan pariin otteeseen, mutta näytelmän lopussa leukani loksautti lopullisesti eräänlaiset loimotukset. Koronasta alaspäin tulevat revontulet ikäänkuin loimottivat liekkien tapaan, vai pitäisikö sanoa että niissä kulki nopeasti ylös ja alas kirkkaampia kohtia. Näiden loimotusten kanssa taivalla välähteli nopeita revontuli kaaria jotka hävisivät lähes yhtä nopeesti kuin syntyivätkin. Värejä tuntui olevan punaisesta violettiin ja kuviin oli tallentunut myös hieman valkoista, johon en ennen ole kyllä törmännyt omissa revontulikuvissani.
Tämän näytelmän muistan pitkään! Alla vielä jotain kuvia maaliskuun 17. 2013 revontulista. Koska kello alkaa lähestyä puoltayötä, en lisää kuviin ns. Klikkaa isommaksi versioita, vaan teen sen vaikka joku tuleva päivä jossain sopivassa välissä.
Tällä kertaa kokeiltavana oli luontokuvaajalle ehkä hieman harvinaisemman tyypppinen kamera. Ihmettelyn kohteena oli noin 130 grammaa painava Ion Air Pro Wifi, joka kuuluu ns. kypärä- tai action-kamera luokkaan. Tällä kertaa testit eivät sijoittuneet ns. luontokuvaus maailmaan, vaan kameraa testattiin siinä mihin se on suurimmaksi osaksi suunniteltu, ja millaisessa käytössä niitä paljon käytetään. Eli kamera kiinnitettiin Arain kypärään ja kulkupelinä toimi 450 kuutioinen tieliikenne crossimönkijä.
Ensi kerta Ion Air Pro kameraa käsissä pyöritellen ja tutkiskellen jätti fiiliksen todella laadukkaasti tehdystä kamerasta. Mutta kun kameralle luvataan vedenpitävyyttä noin 9m (IPX8 = 30 feet) upotuksiinkin, niin kovin hutaisemalla kameraa ei ole voitu tehdäkkään, vaan rakenteen on oltava tiivis ja kohdallaan. Muut asiat jotka ensi tutustumisella pistivät silmään olivat yksinkertainen toiminta ja mahdollisuus purkaa kamera etulinssin puolelta, jolloin voisi olla mahdollisuus vaihtaa rikkoontunut tai naarmuuntunut kameran linssi.
En lähde tässä pureutumaan tarkemmin jokaiseen tekniseen yksityiskohtaan, vaan kirjoittelen enemmänkin sen mukaan mihin hyviin ja huonoihin asioihin itse törmäsin Ion Air Pro Wifi kameraa testatessani. Nämä ns. kypäräkamerathan ovat olleet aikamoisessa kehityskierteessä ja nyt niistä alkaa löytymään mielenkiintoisia ominaisuuksia kuten wifi, jotka avaavat aivan uusia mahdollisuuksia näiden pienten kameroiden käyttöön.
Alunperinhän kypäräkamerat olivat kameroita joiden suuntaus piti vaan arpoa suht sinnepäin tai koittaa suunnata jonkun laser-pisteen tms avulla. Tälläisenä kuva-nihilistinä se tuntui aika kummalta… Asettaa nyt kamera vähän suht sinnepäin, ja kaikkien aktiviteettien jälkeen ihmetellä sitten kotona saatiinko jotain aikaiseksi vai meneekö kaikki suoraan roskikseen. Ei kiitos moisia arvauslaitoksia meikäläiselle!
Wifi antaa uusia mahdollisuuksia myös tähän kameroiden suuntaus ongelmaan, sillä wifin ja nykyaikaisen kännykän avulla voit joidenkin kameroiden kanssa kurkata mihin kamera osoittaa! Myös kokeiltavana olleeseen Ion Air Pro Wifi kameraan saa valmistajan tarjoaman ilmaisen Android / Iphone -softan, jolla kännykän näytölle avautuu kameran livekuva. Myös kameran tallentamia videoita on mahdollista katsoa maastossa kännykän kautta, sekä vaihtaa kameraan tarpeen tullen eri asetuksia. Oikein näpsäkkää ja sellainen kehityssuunta mistä meikäläinen tykkää!
Aivan mutkatonta käyttö ei kuitenkaan ollut, joskin osa möhellyksistä meni kirkkaasti meikäläisen kokemattomuuden piikkiin. Ensi kerta kameran kanssa osui päivään jolloin läheisellä järvellä oli jäärata oikein hyvässä kunnossa ja muutenkin ajoa kertyi aika kivasti. Olin asettanut kameran kuvaamaan 1080p 30fps videota (Ei kykene ko. resolla 60fps:ään) ja käytössä kamerassa oli ns. automaattinen kameran kääntö asetus, jolloin kameran pitäisi osata kääntää kuva oikeinpäin jos kamera on esmes kyljellään. Kameran kiinnitin krossikypäräni lippaan ja kotipihasta lähtiessä tarkistin kameran suuntauksen kännykän avulla. Kuvassa näkyi kivasti mönkijän ohjaustanko alhaalla ja mukavasti kohdetta vielä horisontin päälläkin, josta kiitokset kuului kameran laajalle kuvakulmalle.
Päivän aikana kuvasin kaikenkaikkiaan kuusi videota ja oikein kivaa materiaalia autojen hankeen ajosta lähtien sainkin taltioitua. Kameran käyttö sitä katsomatta oli helppoa, sillä kamera tärisi esmes käynnityessään, nauhoituksen aloittaessaan jne, sekä kameran nappien käyttö oli helppoa hanskatkin kädessä. Kypärään kiinnitettynä kameran info-tärinä oli helppo havaita myös kuuntelemalla, ja toki sen kädessäkin tunsi kun kameran päälle laittoi. Kotona mukavan ajopäivän jälkeen aloin heti tarkastamaan tuloksia ja kertailemaan päivän tapahtumia. Noihin kuuteen videoon tutustuminen antoikin paljon havintoja kameran käytöstä ja toiminnasta! Joskin paljasti myös omia aloittelijamaisia mokia joita en ollut osannut ottaa huomioon.
Tässä jokunen huomio jonka ensimmäisenä testipäivänä tein! Jos joku vaikka välttyisi samoilta vahingoilta.
- Älä luota automaattiseen kuvankääntöön! Viisi kuudesta videosta oli väärinpäin, eli vaakavideot olivat tallentuneet pystyyn. Kamera oli sijoitettu kypärän päälle ja se oli varmasti suorassa, joskin osoitti alaviistoon. Olisiko pääni ollu kenossa kameran tutkiessa suuntaustaan? Paha sanoa, mutta sutta tuli. Toki videot on mahdollista kääntää jälkikäteen vaakaan, mutta se vaikuttaa ikävästi kuvanlaatuun ja samaan könttään kun lisätään seuraavassa kappaleessa käsiteltävä asia niin…
- Älä luota sokeasti kännykän esikatselun näyttämään kuvakulmaan! Jotenkin ajamaan lähtiessä oletin kameran tarjoavan täyden 170 asteen kuvakulman myös 1080p-resoluutiolla, mutta kyseisellä resoluutiolla käytössä on vain 127 astetta. Toisinsanoen, tutustu kameran spekseihin ennen käyttöä ja lue manuaalia!! Toki pätee muihinkin vehkeisiin kun tähän kyseiseen kypäräkameraan. Kamera ei myöskään osaa näyttää kännykän esikatselukuvaa valitulla resoluutiolla, vaan todennäköisesti näyttää koko kennon tarjoaman kuvan. Eli kun kamera oli sijoitettuna kohtuu korkealle laajan kuvakulman voimin, ei kuvasta hirveästi jäänyt jäljelle kun 4:3 -kuvasuhde vaihdetaan 16:9-kuvasuhteeseen joka on paljon matalampi. Mönkijän keulaa ei juurikaan näkynyt, mutta eipä välillä näkynyt edes horisonttiakaan. Lopputulos ei ollut hirmu mairitteleva, saati näytille pistettävä.
- Valotuksen säädön puuttuminen. Kun kuvassa on paljon valkoista, niin kameran kun kameran automaattinen valotuksen säätö yleensä alivalottaa kuvan/videon. Ongelma on yleinen, eikä liity suoranaisesti juuri tähän kameraan! Tähän ongelmaan pystyy tarttumaan valotuksenkorjauksella, mutta tästä kyseisestä mallista sitä ei löytynyt… joka on sitten tämän kameran sudenkuoppa. Toki videon valotusta on mahdollista säätää jälkikäsittelyssä, mutta kuvanlaatua aletaan menettämään ja kohinaa vastaavasti saamaan lisää. Netissä liikkuvia videoita kun jonkin verran katselee, niin monikaan ei tähän taida hirveästi kiinnittää huomiota.. mutta näin valokuvaus-nihilistille piippaaminen on luontaista, koska valotuksenkorjaus löytyy lähes halvimmistakin taskupokkari kameroista!!
Tämän menetetyn ensimmäisen tilanteen pohjalta lähdettiin siis hiomaan taktiikkaa seuraavaan ajoon, joka tosin hieman pääsi venähtämään kun sairastelin useamman päivän juuri viikonlopun kohdalla sänkypotilaana. Selvää kuitenkin oli että automaattinen kuvankääntö olisi pois päältä! Ja resoluutiovalinnaksi osui 960p-video (resoluutio: 1280×960), joka pikaisten testien perusteella tarjosi käyttöön laajemman kuvakulman, joka tässä tapauksessa oli kameran manuaalin mukaan 170-astetta.
Kameran maahantuojalle palautuspäivä läheni ja kerkesin käydä vielä kerran kameraa uusilla asetuksilla valoisan aikaan testaamassa. Tällä kertaa kun käyttäjä osasi käyttää kameraa fiksusti, oli lopputulos sitä mitä haluttiin! Vaikka kamera oli asennettu suht korkealle, niin kuvakulma oli riittävä ja kuvaan saatiin niin ohjaustangon liikkeet kuin tavaraa vielä horisontin päällekin. Mielestäni action videoissa ajolaitteen tulee näkyä, sillä muuten videosta tulee ns. raiteilla etenemistä. Mikäli esmes tässä tapauksessa ei mönkijä näkyisi, olisi täysin mahdotonta sanoa edetäänkö suoraan eteenpäin vai sivuluisussa. Sillä on mielestäni todella suuri merkitys kun puhutaan action videoista! Tässä alla harmaana talvipäivänä kuvaamani video. SUOSITTELEN katsomaan sen isompana Youtubesta HD-laatu päälle valkattuna!
Mitäs paketti sisälsi? En lähde joka nippeliä erikseen erottelemaan, sillä niitä voi tiirailla vaikka tästä kuvasta, joka aukeaa uuteen ikkunaan -> Linkki Kypärään kiinnitystä varten paketissa oli 3M:n kaksipuoleisia pari kolme milliä paksuja tarroja. En kokeillut niiden pitävyyttä, sillä jotenkin tuntuisi hullulta alkaa moisia omaan kypärään laittamaan, varsinkin kun kamera oli vain testikäytössä. Oman kypäräni lippaan kameran sain kiinnitettyä hihnoilla, jotka kulkivat noista lipan reijistä. Ei mikään kovin nätti toteutus, mutta toimi kuitenkin. Ion myy erikseen myös tuollaista imukuppiratkaisua joka voisi olla ihan toimiva kapistus kypärään kiinnitys välineeksi. Paketista löytyi myös kahdella kiinnitysruuvilla oleva puristin, jolla kameran saa kiinnitetyä esmes ohjaustankoon tms. Tuollainen kahden ruuvin versio antaa paljon enemmän pelivaraa eri paksuisiin kohteisiin kiinnityksiin kuin pelkällä yhdellä ruuvilla oleva puristuskiinnitys.
Kaikenkaikkiaan Ion Air pro wifistä jäi oikein hyvä kuva, vaikka siitä pieniä puutteita löysinkin. Ei ne puutteet kuitenkaan mitään maatakaatavia ollut, mutta aiheuttaisi kuitenkin miettimistä. Vaikka kahdesta paketista löytyneestä peräpalikasta kokoajan paikallaan oli Wifi-palikka, niin akku Ionissa kesti erittäin hyvin. Pakkasta testessä oli kymmenkunta astetta kun nuo kuusi videota kuvasin, eikä akku puutunut vaikka ulkona olimme useamman tunnin. Upotusta en köyhänä uskaltanut kokeilla, vaikka rakenne erittäin vakuuttava olikin.
Tässä vaiheessa kyseisestä kamerasta on julkaistu jo uusi versio, joka kantaa nimeä Ion Air Pro 2, mutta sen täydellisiä speksejä ei ole vielä missään vastaan tullut, eikä sitä vielä myynnissäkään ole. Mutta ainakin 180-asteen linssi, 2.5 tunnin käyttöaika ja mahdollisuus ulkoiseen mikrofoniin on silmiin osunut. Myös eri malleja on saatavilla, esimerkiksi malli jossa kamera on ns. putkilon kupeessa, jolloin esmes rintaan kiinnitys on helpompaa. On erittäin mielenkiintoista nähdä mitä uudessa mallissa on parannettu, sillä hitusen iski tuollainen kypäräkamera-kuume. Olisi ihan mukava kuvailla omia ajoja, sillä kesän myötä ajomaastoja alkaa olemaan roppakaupalla! Miksei tuota voisi myös luontokuvauksessa käyttää, sillä olisihan se vekkuli esmes iskee puunkupeeseen metsonsoitimelle! Wifillä voisi tökätä tallennuksen päälle teltasta käsin jne.
PLUSSAT:
- Kameran yksinkertainen käyttö ja värinä infot tilan vaihdoissa.
- kypäräkameralle sopiva ns. luotimainen muotoilu.
- Etulinssin vaihdettavuus tarvittaessa.
- Vedenpitävyys.
- Akunkesto.
- Wifi.
- Erilaisten kiinnitystarpeiden määrä paketissa.
- Suht järkevä hankintahinta.
- Suht hyvä sisäisen mikin äänenlaatu, ilman hirmuista tuulikohinaa.
- Takakannen lukitus.
- Android & iphone -softat ja esikatselu niiden avulla.
MIINUKSET:
- Automaattisen kameran käännön epämääräinen toiminta.
- Kameran käännön voisi toteuttaa joidenkin kameroiden takaan mekaanisesti.
- Valotuksenkorjauksen puute.
- Ei 60fps:ää 1080p-moodissa.
- vain 127 asteen kuvakulma 1080p-moodissa.
Ilmojen viilentymisen harmittelu loppui äkillisesti 17.01.2013, kun huomasin Facebookissa “Revontulimittarin palkit nousee lupaavasti!”-päivityksen. Pakkasen kiristyminen ei enää juurikaan harmittanut, vaan pikemminkin se oli vain positiivista, sillä silloin taivas saattaisi olla edes hieman kirkkaampi! Lähipäivät onkin olleet taas pilviä pilvien perään, mutta tällä kertaa kotipihan kattona pilviverhon sijaan näkyikin tähtitaivas.
Kotimme sijaitsee suht korkealla mäellä ja kun elohopea meillä laskee näyttämään lähelle kahdenkymmenen asteen pakkasta, niin se tarkoitaa yleensä sitä että mäen alla saatetaan olla lähellä kolmenkympin pakkaslukemia. Vaikka aiemmin olinkin hieman iloinnut pakkasesta, alkoi se jo hieman rajoittaa innostusta. Perinteiset “Noinko siellä kovin ihmeellisiä revontulia näkyy…”, “kuukin möllöttää taivaalla…” -ajatukset pyörivät mielessä. Kuvauskamppeet olivat pitkin poikin levällään, mutta kameran akku oli kuitenkin latauksessa kun sen olin alkuinnostuksessani kerennyt jo laturiin tuupata.
Kello tikitteli jonkun verran vajaata kymmentä illalla, kun tajusin että en ollut käynyt vielä kiinnittämässä autoon lohkolämmittimen piuhaa aamua varten. Auton pystyisi sitten aamulla pistämään lämmitykseen ihan vain ulko-ovea raottamalla. Ulos mennessä päätin kuitenkin sammuttaa pihavalomme, ikäänkuin varmuuden varalta. Rappuset alas käveltyäni jäin pimeässä silmäilemään pohjoistaivasta… ihankuin siellä jotain himmeästi näkyisi? Olisivatko ne kuitenkin jotain pilvenhattaroita, koska pohjoistaivaalla oli aiemmin illalla ollut pientä usvaa havaittavissa. Päätin kuitenkin hakea kameran ja näpsäistä vapaalta kädeltä sekunnin valotuksen pohjoistaivaasta, ikäänkuin tarkistaakseni revontulitilanteen. Kuva näyttikin kameran takanäytöllö yllättävän lupaavalta, sillä revontulet olivat helposti havaittavissa, isohkolla alalla ja jopa muotojakin erottui. Ei auttanut, oli lähdettävä sisälle pukemaan lisää kampetta päälle ja keräämään kameravermeet kasaan!
Olin jo aiemmin lähtöinnostuksissani miettinyt paikan johon voisin mennä kuvaamaan mikäli revontulia ilmestyisi, joten ei muutakuin auton nokka kohti tuota uutta kuvauspaikkaa joka muuten vaihteeksi sijaisi asunkuntani Toivakan puolella. Matka ei ollut pitkä, ja perille saavuttuani revontulet olivatkin ihan kuvaukselliset. Koska kuvauspaikka oli uusi, enkä ollut käynyt paikalla hetkeen… ei alkuun meinannut löytyä oikein mielekästä kuvauspaikkaa. Ikävästi revontuletkin hieman kerkesi lässähtää ennenkuin löysin kameralleni hyvän paikan. Mistään kovin kirkkaista revontulista ei ollut kyse, mutta vaikkei silmä yleensä hirveitä havaitse ja vaikka kuukin oli hieman havainnointia häiritsemässä… niin kamera kaivaa kyllä revontulet esille.
Tälläistä taivaanrannasta paljastui kello 22:19.
Kuvaa klikkaamalla aukeaa suurempi versio kuvasta Click image to watch bigger version of the photo
Jälleen kerran kuva syntyi Nikon D800e + Nikon AF-S 14-24/2.8 yhdistelmällä. Asetuksia rustaan aina eessun taassun ja tähän kuvaan sattui seuraavat lukemat. 14mm, f2.8, 13sek ja ISO1600. Jälleen kerran kameran suoraan asettelussa auttoi kameran ns. virtuaalihorisontti, joka ilmaisee milloin kamera on suorassa. Hieman yli tunnin verran kovassa pakkasessa seisoskelin toiveikkaana jos revontulet vielä innostuisivat, mutta mitä pidempään odotin… sitä selkeämmin alkoi näyttää siltä että huippu kerkesi jo mennä. Hieman olin ollut myöhässä tänä kyseisenä iltana, mutta onnistuin sentään saamaan edes jotain! Ehkä seuraavalla kerralla sitten lisää!
Kyseiset taivaantulet taisi olla vuoden 2013 ensimmäiset Keski-Suomessa? Tai ainakin ensimmäiset jotka itse onnistuin näkemään ja tallentamaan. Saas nähdä millainen revontulivuosi vuodesta 2013 tulee, sillä etenemmehän kohti revontulimaksimia.
Kuvaa klikkaamalla isompi versio lauhahiipijä galleriasta! Click picture to watch bigger version of the photo from the essex skipper gallery!
Perhoskuvia lisätty galleriaan!
En ole perhosia oikeastaan koskaan juurikaan kuvaillut, mutta kun niitä omassa pihassa on jonkun verran pyörinyt niin onhan niistäkin kuvia tullut sitten otettua. Toki pari muuallakin kuvattua kuvaa setissä on.
Galleriaan lisätty setti sisältää kuvia seuraavista lajeista.
Toki lajeja on useampiakin pihassa pörrännyt, mutta ovat jostain syystä jääneet kuvaamatta. Jospa joku kesä saisi viritettyä pihaan kunnon perhos-magneetti-kukkia, niin eihän sitä tiedä vaikka enemmissä määrinkin innoistuisi näitä lepattelijoita kuvaamaan. Onhan näitä kuitenkin aika leppoista kuvailla, kuten monia muitakin ns. macro/lähikuvaus-lajeja joita kotipihalla esiintyy.
Revontulimaksimi lähestyy, ja mahdollisuudet upeiden taivaantulien näkemiseen paranee! Hieman on ollut spekulaatiota maksimin myöhästymisestä perinteisestä 11-vuoden kierrosta, mutta ei se oikeastaan luontokuvaajaa haittaa. Pääasia on että revontulia tulee ja niitä pääsee tallentamaan!
Marraskuun 12.-13. väliselle yölle oli povattu revontulinäytelmää, mutta ainakin meillä täällä Keski-Suomen Toivakassa taivas oli pilvessä kaiken myrskyn keskellä… Eikä oikeastaan haitannutkaan, sillä jonkinasteinen väsy painoi hartioilla ja sänky suorastaan houkutteli pehmeyteensä. Olin toki hieman toiveikkaana, jotta seuraava ilta toisi revontulia kuvattavaksi saakka.
Marraskuun 13. päivän ilta lähestyi ja Forecan pilviennuste näytti revontulikuvaajan kannalta huonolta. Mutta kun pojan kanssa ajelimme kotiapäin painikerhon jälkeen, taivas oli täysin kirkas ja täysin vailla pilven hattaraa. Kotia päästyämme oli suorastaan pakko pistää talo täysin pimeäksi ja mennä ulos ihailemaan upeaa syksyistä tähtitaivasta, sillä niin harvoin se tuntuu tänä syksynä näyttäytyvän. Havainnoimme hieman tähtitaivasta ja myöhemmin kotiin saapuneelle äidille ja pikkuveljelle pieni painimies heti toitottikin linnunradat, otavat ja pohjantähdet. =)
Puolen kymmenen aikaan lähdin liikenteeseen kamerani kanssa ja suuntasin kuitenkin lopulta tuttuun kuvauspaikkaan Laukaan kunnan puolelle, vaikka hieman jotain uuttakin koitin miettiä. Jo autolla ajaessani näin kun pohjoinen taivaankansi hehkui vihreänä tähtitaivaan seassa. Ensimmäisestä paikasta en kuitenkaan oikein saanut mitään mieluista aikaiseksi ja revontuletkin olivat niin laajalla että jouduin väkisin ottamaan rannoille rakennettujane talojen ulkovaloja mukaan kuviin. Ajattelin että syteen tai saveen, mutta kuvauspaikkaa on pakko vaihtaa!
Ajoin toiseen tuttuun paikkaan, jonka maisemat olivat hieman erilaiset johtuen siitä että vettä on normisyksyyn verrattuna paljon enemmän. Parin kokeilun jälkeen löysin kameralleni suhteellisen hyvän paikan ja pääsin kuvaamaan. Revontulien kirkkauden puolesta niiden sommittelu kuva-alalle onnistui helposti kameran optisen etsimen kautta, ja etualan sommitelman pystyi helposti katsomaan kohdalleen testivalotuksista. Perinteiseen tapaan kameran virtuaalihorisontti jelppasi kameran asettelua ja jälkikäsittelyyn jäi hyvin vähän korjattavaa horisontin suoruuden suhteen. Revontulia ei tällä kertaa juurikaan tarvinnut odotella, vaan kuvaamisen sai aloittaa samantien. Hieman pilviä lainehti taivaalla silloin tällöin, mutta revontulikaari näkyi paljaalle silmälle upeana. Se oli niin leveä, että kaipasin Nikon D800E kameralleni jopa vieläkin laajempaa polttoväliä kuin 14mm, vaikkakin kyseisen objektiivin 114 asteen kuvakulma on jo suhteellisen laaja!
Revontulikaari oli suurimman osan ajasta aika rauhallisen näköinen, mutta aina välillä oli nähtävissä taivaasta putoavia sekä taivaanrannassa kulkevia upeita pilareita ja muodostelmia. Pohjois-Suomessa oli varmasti upea näytelmä käynnissä! Meillekin kuitenkin jotain riitti, ja esimerkiksi tälläisen ruudun eilen sain tallennettua kun pari tuntia järvessä kamerani kanssa seisoskelin.
Kuvaa klikkaamalla isompi versio! Click picture to watch bigger version of the photo!
Kuvan tekniset tiedot ovat jotakuinkin seuraavat: 15sek valotus, f2.8 aukko, 14mm polttoväli ja ISO3200 herkkyys. Kamerana ja objektiivina toimivat siis Nikon D800E + Nikon AF-S 14-24/2.8G.
Näytelmä huipentui yhdentoista aikaan upeisiin, kirkkaisiin ja aktiivisiin revontuliin, mutta ikäväkseni pilviverho sulki suhteellisen nopeasti esiripun. =/ Mutta näytelmä oli kuitenkin hieno ja katsomisen arvoinen! Jäi hyvä mieli, sain raitista ilmaa ja jokusen revontulikuvan… mitä muuta sitä olisi muka enää enempää tarvinnut? =)
Jos fitness on tällä hetkellä kova sana iltalehdissä, niin kameramarkkinoilla kova sana on kuljetettavuus. Peilittömien kameroiden myötä pienemmille, kevyemmille ja helpommin kuljetettaville järjestelmäkameroille on selvästi tullut lisää tilausta. Noiden pienten peilittömien markkinat ovat nousseet niin paljon että isotkaan kameravalmistajat eivät niitä ole voineet jättää huomioimatta, sillä ne mokomat syövät myyntiä perinteisiltä digijärkkäreiltä!
Nikonin lähiajan päivitykset eivät nyt suoraan varmastikaan johdu paineesta tuolla markkinaosuudella, sillä näiden alemman hintaluokan digijärkkäreiden päivityssykli on muutenkin nopeampaa kuin kalliimpien mallien. Aiemmin tänä vuonna Nikon päivitti D3200 järjestelmäkameransa, joka minullakin on pari viikkoa ollut.. ja nyt oli siis sen isoveljen Nikon D5200:sen vuoro uudistua.
Moni tosi pro-kuvaaja väheksyy näitä halpoja ja pieniä runkoja, mutta omasta mielestäni nämä ovat oikein mielenkiintoisia ja käyttökelpoisia pelejä! Ei näiden Nikonin halppiskameroiden kanssa enää pahemmin valikkosurffausta tarvitse tehdä kun puhutaan ihan normaalista valokuvauksesta. Perussuureet kuten aukko, herkkyydet ja valotuksenkorjaus on säädettävissä täysin ilman valikoissa pyörimistä… ja mitä muuta sitä tälläinen aukon esivalinnalla kuvaava oikeastaan tarvitseekaan.
Mutta tarkastellaas Nikon D5200:sta hieman tarkemmin.
-Kenno: 24mpix, CMOS, DX-kokoa (APS-C)
-CPU: Expeed 3
-Valonmittaus: 2016 pikselinen RGB-sensori
-Herkkyydet: ISO 100-6400 + 25600 boost
-Tarkennuspisteet: 39 kpl, sama tarkennus kuin D7000
-Näyttö: 3″, 921k pistettä, ympäri pyöriteltävä
-Optinen etsin: Pentamirror, 95%, 0.78x suurennos
-Salama: On, pop-up mallinen
-Kuvausnopeus: 5 kuvaa sekunnissa
-Video: 1080p 60fps
-Paino: 555g (akun kanssa)
-Koko: 129 x 98 x 78 mm
-Hinta: runko 869e (nikon.fi)
-Saatavuus: 06.12.2012
Eli edeltävästä Nikon D5100:sesta tultiin ihan kivasti taas eteenpäin tarkennuksen, valonmittauksen jne myötä. Mielestäni D5200 sopii ainakin paperilla ja D7000:sta perityn tarkennuksen puolesta jo oikein passelisti liikkuvienkin kohteiden kuvaamiseen, eikä tarvitse sohia pelkästään yhden pisteen varassa jotta homma toimii halutulla tavalla. Verrattuna pikkuveljeensä D3200:seen on uuden D5200:sen nappuloiden layout hieman muuttunut johtuen pyöriteltävästä takanäytöstä. Suht samat nappulat kamerasta näyttää löytyvän, mutta liveview nappi on hypännyt kameran takapaneelista vivuksi PASM-kiekon kupeeseen. Koska kyseessä on suhteellisen pieni kamera, niin ainakaan omat sormeni ei tuohon kohtaan mitenkään kovin näppärästi taivu.. ja entinen lähes peukalon alla ollut liveview-nappi tuntuu kotoisemmalta ratkaisulta. Kaikenkaikkiaan Nikon D5200 kuitenkin vakuuttaa paperilla ja uskonkin sen myyvän erittäin hyvin. Ainoa puute oikeastaan taitaa olla objektiivien tarkennuksen hienosäätö… sitten se olisi ollut jo tooodella houkutteleva kapistus. Toki hinta 869e pelkälle rungolle tuntuu hieman korkealta, mutta se on vain julkaisupapereissa oleva suositushinta, joka ei yleensäkkään toteudu vaan kameroita myydään selvästi halvemmalla. Pakko vielä mainita, että 1.5x croppi ja 24mpix -> Aika bueno tinttipönö kamera, mutta toki tämä D3200:sta paremman tarkennusken osalta sopii myös todennäköisesti hitusen äksöniinkin.
Tämän kameran lisäksi Nikon on lähiaikoina julkaissut myös muita mielenkiintoisia uusia laitteita kuten f4.0 valovoimaisen 70-200mm objektiivin, joka kantaa mallimerkintää AF-S NIKKOR 70-200mm f/4G ED VR. Kauan ja monen odottama pienempi ja kevyempi 70-200mm polttovälin objektiivi näki vihdoinkin valon. Verrattuna f2.8 valovoimalla olevaan isoveljeensä tämä uutuus painaa noin 700g vähemmän sekä on noin sentin ohuempi sekä noin kolme senttiä lyhyempi. Tähän uutuuteen on myös upotettu Nikonin uusi kuvanvakaaja, jonka luvataan pystyvän vakauttamaan jopa viiden aukon verran! Tuota olisi ihan mielenkiintoista päästä testaamaan! Veikkaan että kuvanlaatu ON kohdallaan! Mutta ostaisinko tuon? Kieltämättä omia kuvauksia ajatellen mieleen väkisin hiipisi että selviäisinkö f4 aukolla f2.8 sijaan? Vaikea kysymys, johon ei onneksi tarvise löytää vastausta juuri nyt!
Kyseisen objektiivin kanssa Nikon päivitti myös peilittömän järjestelmänsä. Eli Nikon 1 V1 päivitetiin V2-malliin. Pidin aina Nikon 1 V1:sen ulkonäöstä… se oli jollain tasolla jopa hieman military-henkinen kamera, mutta käytettävyys taas oli jotain josta en oppinut pitämään. Eli liikaa sitä menussa pomppimista. Mielessäni toivoin että Nikon olisi seuraavaan malliin pitänyt kameran suht samana päivittäen vain käytettävyyttä. Ehkä silloin olisin voinut siihen sortua… Mutta mitä vielä! Koko kamera muuttui aivan erilaiseksi ja pakka kääntyi aivan toisinpäin! Eli kameran käytettävyyttä on parannettu, mutta se ulkonäkö.. huh huh… jotenkin en vaan tykkää kun olen ehkä hieman kallellaan noihin retrovehkeisiin! Tuo älyttömän iso kahva ei vaan jotenkin istu silmään, vaikka sekin toki voi olla jonkun mielestä parempaa käytettävyyttä… mutta taskuun mahtuvuutta se ainakin vähentää vaikka kyseessä onkin verrattain pieni kamera. En osta, vaan olen tyytyväinen ison röhkö D3200:sen kanssa. ps. Olympuksen OM-D on tosi komea! =)
Huomasin aamulla että European Wildlife photographer of the year 2012 kilpailun tulokset ovat julkaistu! Hienojen luontokuvien katselu aina lämmittää mieltä, mutta tällä kertaa mieltäni lämmitti erityisesti, sillä kilpailun voitto tuli Suomeen! Tommy Vikars jonka kuvia olen ihastellut jo pidemmän aikaa nappasi koko kilpailun voiton kuvallaan, jossa kaksi valkohäntääpeuraa poseeraavat tähtitaivaan loisteessa! Todella hienoa ja Tommylle todella suuret onnittelut, voitto tuli todella oikeaan osoitteeseen! Päävoiton lisäksi Tommy saavutti kaksi kunniamainintaa linnut sarjassa kahdella kuukkeli kuvallaan! Hänen lisäkseen myös toinen suomalainen pääsi kisassa, esille kun Juhani Kosonen saavutti kunniamaininnan kuvallaan “Natures studio”-sarjassa.
Kuten jo aiemmassa postauksessani kommentoin Veolia Environnement Wildlife photographer of the year kilpailun kuvia, niin myös näissäkin kuvissa on nähtävissa sama asia. Eli voittajakuvissa on selvästi nähtävissä taiteellisuuden ja kuvien näkemisen hakeminen. Pelkkä tautinen terävyys äksön kuvassa tms ei enää riitä, vaan kuvassa pitää olla ideaa, hieman taiteellisuutta, tai uutta näkemystä. Kuva on ikäänkuin pitänyt luoda kameralla, eikä vain räpsäistä. Toki siellä on niitä puhtaita telellä kuvattuja tilannekuviakin, mutta “ihan ok”-kuvia ei palkinnoilla jälleen kerran nähdä!
Katsokaa kilpailun kuvia, ottakaa vaikutteita, kokeilkaa rohkeasti ja antakaa mielikuvituksen juosta vapaana! Rikkokaa rajoja ja keksikää uutta! Onko sinulle tullut koskaan muuten mieleen levittää objektiivisi etulinssiin huulirasvaa? Niinpä, mutta Tommy on sitäkin kokeillut! Käykää ihmeessä tutustumassa hänen upeisiin kuviinsa, ne ovat todellakin katsomisen arvoisia! -> Tommy Vikars
Kilpailussa palkittuihin kuviin pääset tutustumaan täältä -> GDT 2012 galleria
Olen edellisinä vuosina perinteisesti kirjoittanut jonkun sanan vuoden luontokuva sarjavoittajista, mutta tänä vuonna kiireiden takia se jäi. Päätin sitten rustailla jotain näin jälkikäteen!
Tämä vuosi oli muutenkin poikkeus kuin vain tuon kirjoituksen pois jäännin suhteen, sillä päätin suunnata ensimmäistä kertaa finlandia talolle katsomaan siellä järjestettävän vuoden luontokuva festivaalin! Ensimmäinen kerta se oli, vaikkakin vuonna 2006 voitin kyseisen kilpailun lintusarjan koskikara kuvallani. En silloin päässyt paikalle palkintoseremoniaan.
Tällä kertaa paikalle oltiin siis menossa, vaikkei mitään palkintoa ollutkaan pokattavana. Olimme liikenteessä viidenhengen porukalla, ja tarkoituksenamme oli gaalan jälkeen vielä hilpaista susirajan väärältä puolelta takaisin kotia Keski-Suomeen. Kerkesimmekin paikalle noin puoleksi päiväksi, vaikka hieman seikkailimmekin parkkipaikkaa etsiessä ja lopulta myös hieman finlandia talon parkkiluolan uumenissa! Tuollaisessa hieman isommassa parkkiluolassa olisi toooodella kätevää olla hyvät opasteet! Ei tarvitsisi sitten arpoa mistä suunnasta sinne finlandia taloon sisälle kuljetaan!
Saavuimme siis parahiksi seuraamaan vuoden luontokuva 2012 kilpailun semifinalistien parhaimmistoa! Lintusarja kerkesi mennä ohi, mutta upeita kuvia katsellessa ei voinut välttyä miettimästä sitä, kuinka niin moni upea kuva jää rannalle, ja kuinka sarjavoittajiksi päätyy joskus aika mitäänsanomattomia kuvia. Mielestäni sarjavoittajan pitäisi olla upea! Ei vain “ihan ok”-kuva. Tietenkin tämäkin on ns. tuomari laji, ja valinnat muodostuvat tuomareiden mukaan… ja kun mielipiteitäkin on vielä miljoona ja yksi erilaista. Mutta olisi todella mielenkiintoista päästä seuraamaan tuomarointia ikäänkuin kärpäsenä katossa, että kuinka se lopulta menee… ja kuinka mikäkin kuva paikkansa saavuttaa!
Tänä vuonna vuoden luontokuva 2012 kilpailuun lähetettiin noin 11000 kuvaa yli tuhannelta kuvaajalta, ja kuvien tuomarointi meni jokseenkin seuraavalla tavalla! Esituomarit, joihin kuuluivat Monica Nordling, Janne Nurminen, Eero Venhola ja Heikki Willamo kävivät kuvat läpi, ja he antoivat kuville puolto ääniä. Jos kuva sai yhdenkin äänen joltain tuomarilta, pääsi se jatkoon!
Jatkoon pääsi kaikenkaikkiaan 9% koko potin kuvista, eli 944 kuvaa 435 kuvaajalta. Loppu tuomareina kilpailussa toimivat Paavo Hamunen, Eero korva ja Hannu Vallas. He valitsivat finalistien seasta 40 palkittua kuvaa. Tämä 40 kuvaa sisälsi kilpailun voittajan, sarjavoittajat, runner-upit, sekä kunniamaininnan saaneet kuvat. Suosituimmat sarjat tänä vuonna olivat Linnut, Maisemat sekä uusi Taidetta luonnosta sarja. Jokaiseen näihin lähettiin noin kaksituhatta kuvaa.
Sarjavoittajathan menivät tänä vuonna seuraavaan tapaan!
Linnut: Kari Auvinen
“Valkoposkihanhet kohti tundraa” – LINKKI KUVAAN
Mielestäni raikas tuulahdus lintusarjaan, sillä niitä kaikenlaisia äksönkuvia on vaan nähty niin paljon ajansaatossa. Annan mielelläni tilaa hieman taiteellisemmalle näkemykselle! Kuvan ehdoton plussa on mielenkiintoinen vesi ja se tekeekin kuvasta sen mikä se on. Aivan perus vedellä kuvan paikka ei mielestäni olisi semifinalistien joukossa. Hieman harmitusta kuitenkin aiheuttaa hutaistu lopputulos, sillä kuvan horisontti on vinossa, eikä kuvasta ole poistettu edes kameran pölypalloja!!! Joku nämä ONNEKSI oli kuitenkin korjannut finlandia talolla olevaa vedosta tehdessään! Painotan tarkkuutta kuvankäsittelyyn! Muut lintusarjan kuvat olivat aika perinteistä linjaa. Juha Sajantin Aamutanssi (Linkki kuvaan) oli ihan kiva, mutta saman tyyppisiä tiirakuvia on nähty jo aika paljon…
Kasvit: Lasse Niskala
“Koralliorakas” – LINKKI KUVAAN
Tämä kuva pysäytti heti alkuun, sillä en koskaan ole tuollaista kasvia nähnyt, saati tiennyt Suomessa olevan! Mietin ensin jopa että onko tämä vedenalaista kuva, mutta hetken päästä sieni herätti tähän päivään. Alla oleva samansävyinen sieni vielä hienosti tukee asetelmaa! Mielestäni myös tämä ansaitsi sarjavoiton näiden palkittujen kasvikuvien seasta. Mutta muistaakseni rannalle jäi jokunen aika upea kuva… Niitä nyt on vaikea kuitenkaan alkaa enää muistelemaan.
Täytyy myöntää, tästä kuvasta en liiemmälti pitänyt. Joku siinä ei vain iske… ehkä se tulee mustavalkokäännöksen värikanava painotuksista, taustan puun hurjasta halosta tms… En tiedä, joku siinä ahdistaa. Maisemat sarjasta itseeni kolahti eniten Ville Tsurkin Maapuut (Linkki kuvaan), sekä erillaiset yksittäisiä puita sekä hieman taiteellisempaa näkökulmaa edustavat kuvat kuten Petri Volasen Talvimyrsky (Linkki kuvaan). Semifinalistien joukossa oli myös yksi toinen upea hieman tuon Talvimyrskyn omainen, mutta “ei myrskytön” puukuva joka itseeni upposi.
Nisäkkäät: Hannu Mänty
“Pikku purtavaa” – LINKKI KUVAAN
Teknisesti vaikea ja hienosti onnistunut kuva, joka nousee palkittujen nisäkäskuvien joukosta esiin hieman harvemmin nähtynä kuvana. Muuten nisäkäs sarja tarjosi tänä vuonna aika perinteistä settiä. Toki Antti Siposen Runopiiri (Linkki kuvaan) tarjosi hieman uudenlaista sommittelua ja tilannetta. Ehkä itsekin olisin myöntänyt sarjavoiton tälle lepakkokuvalle, vaikka joku siinä hieman tökkii. Tekeekö sen taustan kirkkaat heinät vai mikä, en osaa sanoa.
Muut eläimet: Jukka Lehtonen
“Kirva” – LINKKI KUVAAN
Jukka esitti todella upeita ötökkäkuvia vuoden luontokuva festivaalin iltapäivä ohjelmassa, mutta tässä aika keskisommitellussa kirva kuvassa en kuitenkaan onnistu mielestäni näkemään sitä sarjavoittajan hienoutta. Pieni kohde, suurennoksensa takia teknisesti vaikea kuva ja vaikka onkin todella yleinen niin on varmasti aika vähän kuvattu kohde! Tästä huolimatta olisin nostanut sarjavoittajaksi Sami Karjalaisen 5×2:sen (Linkki kuvaan). Ikäväkseni joudun taas tuumaamaan että en muista oliko semifinalistien seassa mitään sick oossomia joka sarjavoittajaksi olisi ollut parempi, mutta Samin kuvassa taas se “taiteellisuus” viehättää. Sopivana mustavalkokäännöksenä tuo 5×2:nen voisi olla todella! Muistaakseni Sami kuvaa Canonilla, joten varjoalueiden kanssa jälkikäteen kikkailu ei välttämättä ole fiksua, mutta mikäli kuva sen maltilla kestäisi, pystyisi sieltä vielä hieman taikomaan jälkikäteen ruutia tuohon mv-kuvaan. Olisi mukava testata!
Taidetta luonnosta: Antti Harkko
“Luonnon kristallia” – LINKKI KUVAAN
Heh… en varmasti ole ainut joka voi näin sanoa, mutta minäkin kuvasin tälläisiä viime talvena. =D Pelkistetty hieman taiteellinenkin näkemys joka niin sarjavoittajana, kuten etenkin vuoden luontokuvana 2012 jakaa mielipiteet! Joudun kuitenkin myöntämään että pidän kuvasta ja jollain tasolla tunsin myös helpostusta kun tämä vuoden luontokuvaksi valittiin! Sillä sanotaanko että huonompiakin oli tyrkyllä! Samasta sarjasta löytyy myös Olli Aallon Palloja ja Piikkejä kuva (Linkki kuvaan) josta pidin.
Luonto ja ihminen: Antti Partanen
“Surf” – LINKKI KUVAAN
Oikeastaan ihan mukava kuva tämäkin. Jotenkin tietysti aina toivoisi niitä todella upeita kuvia mitä esmes wildlife photographerissa on, joten “ihan ok” ei tunnu aina joka hetki riittävältä. Mutta kuten sanoin, niin kyllä minä tästä ihan tykkään, enkä tälläistä ennen ole kyllä nähnyt. Aallot on upeat ja purjelautailijakin siellä sopivasti ilmassa. Kyllähän tässä kuvaaja on osannut oikean tilanteen hienosti tallentaa! Jotenkin kuva hieman tuntuu tunkkaiselta, mutta menisikö se sitten huonompaan vai parempaan suuntaan pienellä säädöllä… Kyllähän tuo “mood” luo fiilistä rankemmasta kelistä. Samasta sarjasta Seppo Härmälän Naakat (Linkki kuvaan) on myös upea ja vaikuttava. Toimisi varmasti upeana ja vielä hieman yksinkertaisempana kuvana mustavalkoisena, mutta kyllä kirkko on ainut ja oikea rakennus mikä tähän kuvaan kuuluu! Sillä se luo juuri tietynlaisen tunnelman kyseiseen kuvaan. Myös Kirsi Mackenzien Luonnontieteellinen museo (Linkki kuvaan) oli hienosti nähty ja toteutettu kuva. Puu, lintu ja rakennuksen muodot toimivat hienosti!
Nuorten sarja: Markus Auno
“Sinisorsa” – LINKKI KUVAAN
Vaikka minulle ei ole kuvassa esiintyvällä lajilla juurikaan hirveää merkitystä, niin siitä huolimatta tämä sinisorsa kuva vaan jättää kylmäksi. Onhan siinä hienosti haettu sommitelmaa sorsasta, mutta itseäni häiritsee ehkä nuo sulkien katkeilut. Väkisin tulee mieleen että olisiko alalaidan saanut rajattua jotenkin hienommin jotta siiven rukea osa olisi jäänyt leikkaantumatta. Ja olisiko kuvaa voinut hitusen vielä venyttää vasemmalle jotta sulkien päiden leikkaantuminen olisi voitu välttää… Ja se suuri kysymys, miltä kuva sitten olisi näyttänyt? Pitää kuitenkin muistaa että kyseessä on nuorten sarja! Mutta todella hienoja teknisiä onnistumisia sarjasta löytyi, joten vaikka nuori mieli on monasti malttamaton ja vikkelä, niin silti kuvan ottoon oli hienosti paneuduttu eikä vain hutaistu! Hieno ominaisuus nuorissa kuvaajssa! Sillä pääsee pitkälle!
Nyt joillekin salettiin tulee mieleen että mitä tuokin taiteellisuudesta höpöttää, kattois omia pönöjään. =D Mutta minulla on aina hieman kytenyt tuolla pinnan alla tuollainen pikkuinen taiteellinen kipinä joka sieltä aina aika-ajoin nostelee päätään. Yksinkertaisuus ja yksinkertaistaminen, graafisuus, rajaukset jne… ne jotenkin kiehtoo vaikka usein olenkin niitä huono toteuttamaan. Jokunen idea vai pitäisikö sanoa visio on kuitenkin mielessä, mutta katsottavaksi jää kuinka niitä pystytään toteuttamaan…
Mutta palataan vielä hetkeksi finlandia talolle. Olin siis ekaa kertaa paikanpäällä ja loppu tulema oli ihan positiivinen, vaikkakin olin ehkä ajatellut homman olevan vielä enemmän isollaan. Olihan siellä Canon, Nikon, Rajala Camera, yhdistyksen kauppa, näyttelyitä jne. Mutta aika äkkiä ne oli kuitenkin kierretty läpi. Canonin ja Nikonin ständillä en käynyt lainkaan hipelöimässä, ei vaan jotenkin kiinnostanut pätkääkään… mutta kyllä niissä näytti porukka viihtyvän. Ehkä suurinta antia oli ohimennen törmätä tuttuihin ja vaihtaa jokunen sana. Myös jokunen ääni sai kasvot ja pääsin lyömään kättä ihmisten kanssa joita en aiemmin livenä ollut tavannut. Yllätys oli että gaalaa ei oltu myyty loppuun, vaan oikea puoli katsomosta ammotti tyhjyyttään. Mieleen jäi myös finlandiatalon parkkimaksu joka oli 4 euroa tunnilta… mielestäni suhteellisen suolainen hinta. Finlandia talolta ei myöskään saanut nälkäinen matkamies riittävää apetta kupunsa täytteeksi, vaan sitä joutui lähteä etsimään kaupungilta.
Eli lopputulema oli ihan ok, mutta lähdenkö ensi vuonna? En osaa sanoa. Mutta seura oli kuitenkin hyvää! Kiitokset matkaseurasta Maria, Keke, Make ja Rami!
Linkkejä vuoden luontokuva 2012 kilpailuun liittyen!
-Sarjavoittaja kuviin voit tutustua täällä! -> Sarjavoittajat
-Kaikki palkitut kuvat löytyy täältä -> Palkitut
Sori että postauksessa ei ole kuvalinkkejä kummempia, eikä ensimmäistäkään kuvaa. Kamera oli kyllä matkassa, mutta kuvasin vain yhden kuvan ja se on saletisti tuleva vuoden luontokuva, joten en tohdi sitä tässä yhteydessä esittää! ,D
Se on taas se aika vuodesta kun maailman suurimman ja arvostetuimman Wildlife photographer of the year luontokuvakilpailun voittajat julkistetaan. Tänä vuonna onnea koetettiin 48000 kuvalla, ja niitä lähetettiin kilpailuun 98 eri maasta! Eli aika isoista karkeloista on kysymys! Hieman ennakko-odotuksia Suomalaisille luotiin, sillä joku lintukuvaaja oli kuulemma saanut finaalissa kuvia viiteen eri kategoriaan! Suht hyvinhän suomalaiset tuolla ovat joinain vuosina pärjänneetkin, mutta joukkoon on mahtunut toki niitä huonompiakin vuosia!
Tänä vuonna kilpailun voitti Kanadalainen biologi ja valokuvaaja Paul Nicklen. Voittaja kuva on otettu kuvattu veden alla ja siinä keisaripingviinit ovat nousemassa pintaan jättäen kuplavanoja peräänsä.
Photographer: Paul Nicklen
Kyseinen herra on muuten aivan suvereeni kuvaaja ja suosittelen ehdottomasti tutustumaan hänen tekemäänsä “Polar Obsession”-kirjaan, sillä se on aivan todella upeiden kuvien tykitystä kannesta kanteen! Pakko liittää tähän vielä video, jossa Paul kertoo tapauksesta joka kirjan teon yhteydessä tapahtui. Aivan käsittämätön tapahtuma, mutta ehkä hienoimpia asioita joita luontokuvaaja voi työnsä/harrastuksensa parissa kokea. Kannattaa ehdottomasti kuunnella Paulin kertoma tarina!
Voittokuva on jälleen upea ja ennennäkemätön, mutta erittäin upeita on myös muut kilpailussa palkitut kuvat! Kyseinen kilpailu onkin tunnettu siitä että palkittut kuvat ovat erittäin korkealaatuisia sisällöltään, ja ehkä sen takia kilpailun kuvista kootun kirjan nimi onkin “Maailman parhaat luontokuvat”. Ja niitä ne todellakin ovat! Kuvat kestää useamman katselun peräkkäin, sillä niissä on sisältö enemmän kuin kohdallaan!
Vaikka meille suomalaisille olikin hieman ennakko-odotuksia hieman maalailtu, niin ihan mahdottomasti suomalaisia ei palkintosijoilla kuitenkaan nähty! Kai Fagerström voitti komealla autiotalo-orava-kuvallansa “Urban wildlife”-sarjan. Alle 10 vuotiaiden sarjassa Liisa Heikkinen sijoittui toiselle sijalle närhi kuvallaan, ja toisen sijan saavutti myös Kimmo P Pöri nisäkkäiden käyttäytymis sarjassa sumuisella karhu kuvallaan. Paljon onnea kilpailussa menestyneille!
Eli etukäteen hehkutettua viiden sarjan suomalaista lintukuvaajaa ei palkinnoilla taidettu kuitenkaan nähdä, mikä sinänsä on ikävää… koska olisihan noita suomalaisia tuonne enemmänkin kuin kolme mahtunut. Mutta pitää kuitenkin muistaa, että kilpailun taso on erittäin korkea ja sinne ei niin vain palkittujen joukkoon päästä! Kuvissa ei riitä pelkkä action, vaan kuvissa pitää olla näkemystä, taiteellisuutta, harvinaista käyttäytymistä tai muuta merkillepantavaa! Kuvan pitää olla yksinkertaisesti aivan pirun hyvä!
Joskus aina mietin että miksi Vuoden luontokuva kilpailun sarjavoittajissa ei useinkaan näe niitä tooodella hyviä suomalaisia kuvia, sillä kyllä niitä sinne lähetetään! Olisi joskus mielenkiintoista olla kärpäsenä katossa seuraamassa tuomarointia, että missä vaiheessa ne kuvat pois tippuvat, ja mistä syystä? Toki vlk-sarjavoitajistakin tosi upeita kuvia löytyy, mutta tiedät varmaan mitä tarkoitan! Tänä vuonna en ole millään meinannut keretä kirjoittaa arviointeja vlk-sarjavoittajista, joten kun huomenna poikkeuksellisesti olen menossa Finlandiatalolle palkintoseremoniaa seuraamaan, niin ajattelin kirjoittaa niistä sitten jälkikäteen! Eli vielä juttua tuleman pitää!
Ja tokihan minä itsekin onneani WPY:ssä kokeilin, sillä jos et veikkaa.. et voi voittaa. Mutta eipä ollut tuohon porukkaan kyllä mitään asiaa. Finaaliin jokunen kuva taas meni, mutta siitä on vielä piiiitkä matka palkittuihin. Ero minun ja palkittujen kuvien välissä oli aika iso, eli tarvitsee vain ottaa parempia kuvia. =D
