Edellisellä kerralla sain kovaan kallooni vihdoin ja viimein taottua että telttaa pitää siirtää! Sillä kukko ei selvästikään viihdy enää viime vuotisella soidinpaikallaan! Eli telttaa tuli siirrettyä noin 20 metriä ja siitä ponnisteittaisiin kohti uusia mahdollisuuksia… tai pettymyksiä.
Edellisellä kerralla soitimelta autollepäin lähtiessä olin saanut hiihtää puolet matkasta paksussa upottavassa lumihangessa ja kävellä toisen puoliskon hiekkatietä pitkin. Lämpömittarin näyttäessä lähes +15C kyllästyin hiihtämään ja nappasin kotoa lapion autoon mukaan. Olin päättänyt että tällä kertaa en enää hiihtäisi, autolla mentäisiin perille saakka, vaikka lapiolla kaivamallla. Auraamattoman tien ja latuni alkupään kohdalla tuuppasin tasauspyörästön lukon autosta päälle ja aloin pikku hiljaa ujuttaa Toyotaa hankeen. Suuri lumipenkkakin oli jo antautunut kevät auringon lämmittäessä ja lunta tuosta isosta penkasta oli jäljellä enää noin 40cm. Pahimmat kohdat tiellä olivat juuri jotain tuollaista noin 40cm luokkaa, mutta joissain kohdissa lunta oli jäljellä vain 20cm. Ei nuo katumaasturit hirmu korkeita ole vaikka talvirenkaita valitessani maavara olikin vahvasti mielessä. Parissa kohtaa pohja otti hankeen, mutta tosi hienosti läpi lumen puskettiin aina parkkipaikalle saakka! Ainut pelko joka mielessäni liikkui, oli että auto jäisi pohjasta lumen päälle renkaat ilmassa, mutta mitä vielä! Perille mentiin ja vieläpä täysin kivuttomasti ja ilman ongelmia! 4WD – ei voi kun tykätä <3
Ensimmäistä kertaa tänä vuonna teltalle päästyäni ei tarvinnut samantien alkaa vaihtamaan hiestä märkiä vaatteita! Oli kieltämättä aika mukavaa! Illan kuluessa kännykällä netissä surffaamisen ohella askartelin telttaan yhden kuvausaukon lisää, sillä olin varustautunut Sigman 120-300/2.8 OS objektiivin lisäksi myös Nikonin AF-S 50/1.4G objektiivilla. Tuo ylempänä sijaitseva kumpu johon olin telttani siirtänyt, ei ole kovinkaan suuri, joten kuvausetäisyys jää väkisinkin aika lyheksi. Ajattelin että voin 50mm polttovälillä ottaa välillä hieman laajempia näkymiä, sillä 120mm on tuossa jo melko paljon. Minulta ei tällä hetkellä löydy mitään polttoväliä 50mm ja 120mm väliltä, joten tuolla Nikonin normaali objektiivilla siis mentiin. Kello soimaan jälleen vakio aikaan ja pikainen siirtyminen nukkumatin maille tuulen humistessa puiden latvoissa.
Nukuin yön oikein makeasti, mutta heräsin ennen kellon soittoa metson siipien paukkeeseen! Heti kun sain silmäni auki, tiesin mitä oli tapahtunut. Kyttäämäni reviirin kukko oli aikaistanut soitimelle tuloaan merkittävästi, eikä kelloni ollut kerennyt herättää. Muutenhan homma olisi ihan ok, mutta nyt en kerennyt laittaa objektiiviani valmiiksi teltan kuvaus aukkoon ennen metson tuloa. Ulkona oli vielä suhteellisen hämärää ja komea ukkometso lauloi soidin lauluaan komeasti vain 5m päässä teltastani. Päätin että en ota mitään riskejä! Aina kun kukko naputteli, olin täysin liikkumatta... ja kun kukko hioi, liikuin aina hieman. Sain kaivettua kamerani kassista ja tarkoitus oli ujuttaa objektiivi kuvaus aukosta varovasti pihalle kun kukko taas aloittaa hiontansa.
Olin erityisen huolellinen ja varovainen, silti kukko hämärässäkin hioessaan huomasi touhuni! Siltä seisomalta kukko laulean poistui hitaasti tantereelta. Voi pojat että syletti! Eikä se rajoittunut pelkästään siihen hetkeen, vaan harmittaa vieläkin ihan vietävästi. Kukko kierteli koko aamun siellä sun täällä. Kävi uhittelemassa naapurilleen, joskaan tappelua ei tänä aamuna aikaiseksi saatu, kävi soimassa tiellä ja vaikka missä! Vain yhden kerran aamun katastrofin jälkeen kukko nousi tuolle kummulle jossa se edeltävinä aamuina oli ollut aktiivinen, ja jossa telttani tällä hetkellä sijaitsi.
Kun kukko saapui kummulleen, oli objektiivini valmiina piilotelttani kuvaus aukossa. Silti kukon saapuessa areenalleen se oli todella varovainen, sillä selvästi oli takaraivossa aikaisen aamun tapahtumat! Hidasta naksutusta, pään puolelta toiselle kääntelyä, selvää epävarmuutta. Päätin antaa kukolle aikaa ja edetä todella varovaisesti. Kun kukko vihdoin rentoutui, pääsi soidinlaulussaan vauhtiin ja sai parit loikat aikaiseksi... ajattelin hetkeni tulleen! Kun kukko innokkaan naputtelunsa jälkeen hioi, laukaisin kamerani. Ja kuten olettaa saattaa, ei se jäänyt tältä kukolta huomaamatta! Tautisen herkkä kukko sanon mie! Tuon kuvan oton jälkeen kukko siirtyi jälleen pois kummulta ja jatkoi reissaamistaan. Suoraan sanottuna, en mä ihan näin tän ajatellut edellis iltana menevän!
Tässä siis se kuva jonka sain, ja jonkalaista hieman tavoittelinkin tästä soidinkummulta.
Toki olen tyytyväinen kuvaan, sitä en voi kieltää! Se siitä vielä olisikin puuttunut että olisin jotenkin mössinyt kyseisen kuvan. Yritin vetää sen niin varmanpäälle kuin vain osasin, koska osasin odottaa että se voi olla ainut mikä tilanteesta syntyy. Kukon pyrstön yläpuolla näkyy hieman aamu auringon mukanaan tuomaa kellertävää valoa, jos kukko olisi tullut hieman myöhemmin, taustalla olisi enemmän aamu auringon kultaa. Nooh, jää tavoiteltavaa seuraaviin kertoihin!
Kyseinen kuva on otettu Sigman 120-300/2.8 OS @ 140mm, ja aukkona kuvassa toimi f2.8. Edelleen pidän tuosta lasista oikein paljon! Ja nyt metson soitimen myötä olen päässyt oikeastaan ensimmäisiä kertoja testaamaan itselleni suht uuden rungon, Nikon D3s kohinoita… ja täytyy sanoa että korkeilla herkkyyksillä kyseinen runko on kyllä D3/D700 kameroita selvästi parempi. Tämä kyseinen ruutu on otettu ISO6400 herkkyydellä, ja erehdyin siitä iiihan inan poistamaan kohinaa… ja nyt tuntuu että kuvassa olisi voinut hieman enemmänkin kohinaa olla, sillä siitä tulee kuitenkin hieman sellainen oma tunnelmansa.
Nooh, mutta kuinkas tästä eteenpäin? Myöhäisestä blogin päivitys ajankohdasta voi jo päätellä, että en ole menossa yöksi kojuun. Koju on paikaallaan tuolla samalla kummulla, mutta teen nyt sen mikä olisi pitänyt tehdä jo edellis aamuna! Eli antaa teltan seisoa yksi aamu uudella paikallaan ihan itsekseen ja antaa metson näin totutella telttaan. Noin pystyy varmistumaan että teltasta ei tule mitäään ylimääräistä rapsausta tai häiriötä jonka kuvaaja aiheuttaa. Toisinsanoen, rakennetaan nyt sitä luottamusta… ehkä jopa uudelleen. Maanantai tiistai yönä keretään koittaa sitten vielä kuvaamista ennenkuin työt taas painaa päälle. Silloin nähdään onko tyhjästä yöstä ollut hyötyä, ja että kannattaako hommaa tuolla kummulla jatkaa tänä keväänä. Sen tiedän jo siitä seuraavasta kuvaus aamusta, että kamera on paikallaan kuvaus aukossa jo heti illasta lähtien! En jätä mahdollisuutta sille että kukko kerkeää soitimelle ennen kuin kamera on paikallaan.
Kukko on nyt kahtena aamuna tullut suoriltaan tuolle kummulle, toivottavasti se tekee niin myös seuraavina aamuina!
-Janne