Metson soidin 2012 – Viides yö

Edellisellä kerralla sain kovaan kallooni vihdoin ja viimein taottua että telttaa pitää siirtää! Sillä kukko ei selvästikään viihdy enää viime vuotisella soidinpaikallaan! Eli telttaa tuli siirrettyä noin 20 metriä ja siitä ponnisteittaisiin kohti uusia mahdollisuuksia… tai pettymyksiä.

Edellisellä kerralla soitimelta autollepäin lähtiessä olin saanut hiihtää puolet matkasta paksussa upottavassa lumihangessa ja kävellä toisen puoliskon hiekkatietä pitkin. Lämpömittarin näyttäessä lähes +15C kyllästyin hiihtämään ja nappasin kotoa lapion autoon mukaan. Olin päättänyt että tällä kertaa en enää hiihtäisi, autolla mentäisiin perille saakka, vaikka lapiolla kaivamallla. Auraamattoman tien ja latuni alkupään kohdalla tuuppasin tasauspyörästön lukon autosta päälle ja aloin pikku hiljaa ujuttaa Toyotaa hankeen. Suuri lumipenkkakin oli jo antautunut kevät auringon lämmittäessä ja lunta tuosta isosta penkasta oli jäljellä enää noin 40cm. Pahimmat kohdat tiellä olivat juuri jotain tuollaista noin 40cm luokkaa, mutta joissain kohdissa lunta oli jäljellä vain 20cm. Ei nuo katumaasturit hirmu korkeita ole vaikka talvirenkaita valitessani maavara olikin vahvasti mielessä. Parissa kohtaa pohja otti hankeen, mutta tosi hienosti läpi lumen puskettiin aina parkkipaikalle saakka! Ainut pelko joka mielessäni liikkui, oli että auto jäisi pohjasta lumen päälle renkaat ilmassa, mutta mitä vielä! Perille mentiin ja vieläpä täysin kivuttomasti ja ilman ongelmia! 4WD – ei voi kun tykätä <3 Ensimmäistä kertaa tänä vuonna teltalle päästyäni ei tarvinnut samantien alkaa vaihtamaan hiestä märkiä vaatteita! Oli kieltämättä aika mukavaa! Illan kuluessa kännykällä netissä surffaamisen ohella askartelin telttaan yhden kuvausaukon lisää, sillä olin varustautunut Sigman 120-300/2.8 OS objektiivin lisäksi myös Nikonin AF-S 50/1.4G objektiivilla. Tuo ylempänä sijaitseva kumpu johon olin telttani siirtänyt, ei ole kovinkaan suuri, joten kuvausetäisyys jää väkisinkin aika lyheksi. Ajattelin että voin 50mm polttovälillä ottaa välillä hieman laajempia näkymiä, sillä 120mm on tuossa jo melko paljon. Minulta ei tällä hetkellä löydy mitään polttoväliä 50mm ja 120mm väliltä, joten tuolla Nikonin normaali objektiivilla siis mentiin. Kello soimaan jälleen vakio aikaan ja pikainen siirtyminen nukkumatin maille tuulen humistessa puiden latvoissa. Nukuin yön oikein makeasti, mutta heräsin ennen kellon soittoa metson siipien paukkeeseen! Heti kun sain silmäni auki, tiesin mitä oli tapahtunut. Kyttäämäni reviirin kukko oli aikaistanut soitimelle tuloaan merkittävästi, eikä kelloni ollut kerennyt herättää. Muutenhan homma olisi ihan ok, mutta nyt en kerennyt laittaa objektiiviani valmiiksi teltan kuvaus aukkoon ennen metson tuloa. Ulkona oli vielä suhteellisen hämärää ja komea ukkometso lauloi soidin lauluaan komeasti vain 5m päässä teltastani. Päätin että en ota mitään riskejä! Aina kun kukko naputteli, olin täysin liikkumatta... ja kun kukko hioi, liikuin aina hieman. Sain kaivettua kamerani kassista ja tarkoitus oli ujuttaa objektiivi kuvaus aukosta varovasti pihalle kun kukko taas aloittaa hiontansa. Olin erityisen huolellinen ja varovainen, silti kukko hämärässäkin hioessaan huomasi touhuni! Siltä seisomalta kukko laulean poistui hitaasti tantereelta. Voi pojat että syletti! Eikä se rajoittunut pelkästään siihen hetkeen, vaan harmittaa vieläkin ihan vietävästi. Kukko kierteli koko aamun siellä sun täällä. Kävi uhittelemassa naapurilleen, joskaan tappelua ei tänä aamuna aikaiseksi saatu, kävi soimassa tiellä ja vaikka missä! Vain yhden kerran aamun katastrofin jälkeen kukko nousi tuolle kummulle jossa se edeltävinä aamuina oli ollut aktiivinen, ja jossa telttani tällä hetkellä sijaitsi. Kun kukko saapui kummulleen, oli objektiivini valmiina piilotelttani kuvaus aukossa. Silti kukon saapuessa areenalleen se oli todella varovainen, sillä selvästi oli takaraivossa aikaisen aamun tapahtumat! Hidasta naksutusta, pään puolelta toiselle kääntelyä, selvää epävarmuutta. Päätin antaa kukolle aikaa ja edetä todella varovaisesti. Kun kukko vihdoin rentoutui, pääsi soidinlaulussaan vauhtiin ja sai parit loikat aikaiseksi... ajattelin hetkeni tulleen! Kun kukko innokkaan naputtelunsa jälkeen hioi, laukaisin kamerani. Ja kuten olettaa saattaa, ei se jäänyt tältä kukolta huomaamatta! Tautisen herkkä kukko sanon mie! Tuon kuvan oton jälkeen kukko siirtyi jälleen pois kummulta ja jatkoi reissaamistaan. Suoraan sanottuna, en mä ihan näin tän ajatellut edellis iltana menevän! Tässä siis se kuva jonka sain, ja jonkalaista hieman tavoittelinkin tästä soidinkummulta.

Kuvaa klikkaamalla aukeaa suurempi versio kuvasta!

Toki olen tyytyväinen kuvaan, sitä en voi kieltää! Se siitä vielä olisikin puuttunut että olisin jotenkin mössinyt kyseisen kuvan. Yritin vetää sen niin varmanpäälle kuin vain osasin, koska osasin odottaa että se voi olla ainut mikä tilanteesta syntyy. Kukon pyrstön yläpuolla näkyy hieman aamu auringon mukanaan tuomaa kellertävää valoa, jos kukko olisi tullut hieman myöhemmin, taustalla olisi enemmän aamu auringon kultaa. Nooh, jää tavoiteltavaa seuraaviin kertoihin!

Kyseinen kuva on otettu Sigman 120-300/2.8 OS @ 140mm, ja aukkona kuvassa toimi f2.8. Edelleen pidän tuosta lasista oikein paljon! Ja nyt metson soitimen myötä olen päässyt oikeastaan ensimmäisiä kertoja testaamaan itselleni suht uuden rungon, Nikon D3s kohinoita… ja täytyy sanoa että korkeilla herkkyyksillä kyseinen runko on kyllä D3/D700 kameroita selvästi parempi. Tämä kyseinen ruutu on otettu ISO6400 herkkyydellä, ja erehdyin siitä iiihan inan poistamaan kohinaa… ja nyt tuntuu että kuvassa olisi voinut hieman enemmänkin kohinaa olla, sillä siitä tulee kuitenkin hieman sellainen oma tunnelmansa.

Nooh, mutta kuinkas tästä eteenpäin? Myöhäisestä blogin päivitys ajankohdasta voi jo päätellä, että en ole menossa yöksi kojuun. Koju on paikaallaan tuolla samalla kummulla, mutta teen nyt sen mikä olisi pitänyt tehdä jo edellis aamuna! Eli antaa teltan seisoa yksi aamu uudella paikallaan ihan itsekseen ja antaa metson näin totutella telttaan. Noin pystyy varmistumaan että teltasta ei tule mitäään ylimääräistä rapsausta tai häiriötä jonka kuvaaja aiheuttaa. Toisinsanoen, rakennetaan nyt sitä luottamusta… ehkä jopa uudelleen. Maanantai tiistai yönä keretään koittaa sitten vielä kuvaamista ennenkuin työt taas painaa päälle. Silloin nähdään onko tyhjästä yöstä ollut hyötyä, ja että kannattaako hommaa tuolla kummulla jatkaa tänä keväänä. Sen tiedän jo siitä seuraavasta kuvaus aamusta, että kamera on paikallaan kuvaus aukossa jo heti illasta lähtien! En jätä mahdollisuutta sille että kukko kerkeää soitimelle ennen kuin kamera on paikallaan.

Kukko on nyt kahtena aamuna tullut suoriltaan tuolle kummulle, toivottavasti se tekee niin myös seuraavina aamuina!

-Janne

Metson soidin 2012 – neljäs yö

Edellis kerralla metso viihtyi tosi hyvin läheisellä paksun lumipeitteen omaavalla tiellä. Metson käyttäytyminen oli sinänsä järkeenkäypää, koska metsot yleensä hakeutuvat lumilänteille soimaan. Tähän perustuen päätin säilyttää telttani samalla paikalla, ja siivosin vain hieman risuja pois kuvauslinjalta. Oletukseni oli että kukko ilmestyy tielle uudemmankin kerran.

Kevät alkaa tekemään tehtäväänsä ja matka soitimelle kulkee nyt paksun lumihangen peitossa olevan tien ja lähes kokonaan hiekalla olevan tien kautta. Lumipeitteisellä tiellä on lunta kuitenkin vielä sen verran, että vaikka hieman korkeammalla maavaralla varustettu neliveto kulkupelinä onkin, en ole viitsinyt testata jääkö auto pohjastaan kiinni hankeen. Mutta ei tässä enää kauaa mene että autolla pääsee siirtymään hieman lähemmäs telttaa. Nyt siis vielä hiihdetään ja käpytellään.

Eilen olin teltassani jotakuinkin kello seitsemän, ja metso saapui yö puulleen noin yhdeksän kieppeissä. Kun edellis kerralla metso oli vaihdellut oksalta oksalle, niin nyt se lenteli puusta puuhun. Jonkun kerran sain nousta makuupussistani tarkastamaan oliko metso laskeutunut maahan, mutta tiukasti se vielä illan puussa pysyi. Edellis kerrasta poiketen koko iltana metso ei lauleskellut pätkääkään soidinlauluja.

Heräisin perinteisesti ennen kellonsoittoa puoli neljältä ja metso olikin reippaana aloitellut soidinlaulunsa jo minun vielä nukkuessa. Virittelin samantien kameran jalustalle, ikäänkuin odottamaan metsoa saapuvaksi. Kauaa ei tarvinnutkaan metsoa odotella kun jonkun hassun minuutin yli neljä koppelo pelmahti lähistölle, silloin kukkoa vietiin. Jonkun aikaa oli aivan hiljaista. Kukko juoksenteli koppelon perässä hieman etäämmälle, mutta jonkun ajan kuluttua se sieltä palaili lauleskelemaan laulujaan. Harmittavasti vaan minun kannaltani väärälle kummulle.

Eli kukko kotiutui heti aamusta tuolle hieman korkeammalle kummulle jossa se oli aikaansa tiellä käpyttelyn lisäksi viettänyt edellisellä reissullani. Siellä se kukon aamu iloisesti meni ja sain näköhavaintoja kukosta vain silloin kun kukko soidin loikkiaan viereisellä kummulla teki. Sinänsä soidin alkaa kyllä piristyä, sillä tänään koppeloita oli liikkeellä jo useampia. Paritteluista en tosin pysty mitään sanomaan, koska hitusen verran oli näköestettä telttani ja kukon välillä. Kovasti yritin saada jotain aikaiseksi pienistä vilahduksista, mutta loppu tulokset oli sitä luokkaa ettei paljoa näytettävää syntynyt.

Noin kahdeksan kieppeissä kukon soidinlaulu muuttui ikäänkuin röhkimiseksi ja vähän väliä kummun toiselta puolelta kuului satunaisia siiven paukutuksia. Viitisentoista minuuttia tuota kuuntelin ja kun kello kuitenkin oli jo päivän soitimen ehtoo puolella, niin päätin lähteä hiippailemaan ja katsastamaan tilanteen. Hiivin kummulle, ja kuten olin arvellutkin, niin kaksi kukkoahan siellä mittaili toisiaan. Suhteellisen kauan kukot siellä olivat toisiaan ihmetelleet ja mitään aivan ”sytenä kimppuun”-meininkiä homma ei tosiaan ollut, vaan enemmänkin siinä uhiteltiin ja välillä koitettiin siipipankolla toista pehmittää. Pusikkoa oli niin lahjakkaasti edessä, että kuvaamiseen ei ollut mitään mahdollisuutta. Yritin varovasti paremmalle paikalle, mutta vaikka kukot olivatkin toisiinsa keskittyneet, niin ei niitä yllättämään päässyt. Molemmat kukot lähtivät eri suuntiin.

Koska kuvaushommat ei edelleenkään natsannut, niin päätin siirtää telttaani uusien mahdollisuuksien toivossa. Sijoitin telttani nyt tuonne kummulle jossa kukko tämänkin aamun oli lähes kokonaan pomppinut. Suhteellisen pieni ja risukkoinen kumpare on kyseessä, mutta sain telttani ihan ok paikkaan kummun laidalle. Hieman siistimistä ja ympäristö alkoi jopa näyttää siltä että siinä voisi jonkun metsokuvan ottaakin. Ajattelin varustautua seuraavalle reissulle myös 50/1.4 objektiivilla, joskin 70-200/2.8 olisi varmaan ollut optimi… mutta sellaista en enää omista.

Tuosta uudesta teltan sijainnista näen tietenkin tämän uuden kummun päälisen, mutta siitä on myös hitusen näköyhteyttä tuonne tänä aamuna kyttäämääni paikkaan, kuten myös pieneen kaistaleeseen tuota lumista tietä. Teltan nykyisestä paikasta pystyn näkemään myös tuon toisen kukon reviirille ja näin seuraamaan hieman koppeloiden painottumista näiden kukkojen reviirille. Jotenkin on tullut tunne, että kyseessä voisi olla aika tasaväkiset kukot… ja soitimen herruudesta ei välttämättä aivan selvää selvyyttä ole.

Sinänsä tuo kukon tänä aamuna valitsema kukkula on mielenkiintoinen liike, sillä siellä ei juurikaan enää ole lunta jolle ukkometsot niin mielellään soitimelal hakeutuvat. Mielenkiinnolla odotan mitä huomisaamu uuden teltan sijainnin myötä tuo tullessaan. Edelleen mahdollisuudet epäonnistua ovat kohtuullisen hyvät. =)

Tässä vielä yksi tältä aamulta… tämän kummempaan ei tänä aamuna ollut saumoja. Meinasin jättää tämänkin laittamatta, mutta ompahan nyt edes jotain, vaikkei kovin häävi olekkaan.

Kuvaa klikkaamalla aukeaa suurempi kuva.

-Janne

Metson soidin 2012 – kolmas yö

Edellinen reissuni soitimelle sijoittui todella huonolle vesisateiselle kelille, ja jossei kelistä oikein välittänyt kuvaajakaan, niin ei siitä piitanneet oikein metsotkaan. Jättivät mokomat ikäänkuin soimatta kokonaan. Säätiedotuksen lupailtua seuraavalle aamulle ainoata hyvää keliä pitkään aikaan, päätin lähteä soitimelle samantien seuraavaksikin yöksi. Jospa lämmin aurinkoinen päivä olisi saanut metsojen veren kiertämään ja soidin innon nousemaan!

Kauniissa auringonpaisteessa hiihtelin takaisin piiloteltalleni metsän siimekseen. Olin teltalla jotakuinkin seitsemältä, ja vaikka vettä tällä kertaa ei satanutkaan, olin silti suht märkä… Lämmin päivä oli saanut latuni pehmenemään ja kyllähän siinä hikeä taas virtasi tuolla lyhyehköllä 2km matkalla.

Kuten olin arvellutkin, vaikutti hyvä keli metsojen soidin intoon positiivisesti. Kauaa en kerennyt teltassa olemaan kun puissa alkoi rysähdellä. Ja jonkun aikaa tuota paukutusta kestikin, sillä kyttäämäni reviirin ukkometsosta ei oikein tiennyt pysyykö se puussa vai meinaako se jatkuvasti tippua, siihen tahtiin se puussaan siipiä paukutti ja etsi mukavaa oksaa istuskella. Mitä lie hangen alta löytyneitä marjoja olikaan syönyt. Kun paukutus hieman rauhoittui kellon lähestyessä yhdeksää, alkoi naksutus. Kukko starttailikin pidemmän aikaa soidin-moottoriaan ennenkuin sai koneensa pyörimään, mutta hyvinhän se vauhtiin päästyään kävi! Ukkometso jäikin lurittelemaan soidinlaulujaan kun itse siirryin nukkumatin maille.

Jälleen kerran heräsin hieman ennen kellon soittoa, ja tällä kertaa kello näytti hitusen vajaata puolta neljää. Kukko oli tuohon aikaan jo komeasti äänessä omassa yöpymispuussaan. Olin laittanut kellon ajoissa herättämään, jotta kerkeisin viritellä jalustan ja kameran paikalleen ennenkuin kukko laskeutuisi maahan soimaan. Kamera paikalleen ja takaisin makuupussin lämpöön, sillä valoa kuvien ottoon ei olisi vielä pitkään aikaan.

Muistaakseni noin viiden kieppeissä rysähti ja kukko laskeutui tapansa mukaan hieman kauemmas soidin kummustaan. Sieltä se sitten lauleskellen ja välillä pyrähdellen siirtyi tuolle kyttäämälleni vakiopaikalle. Mukavaahan se oli että kukko siihen tulla tupsahti telttani eteen, mutta en voi kieltää etteikö mielessä olisi kalvanut että kukon pitäisi pysyä siinä vielä jonkun aikaa, että kuvia pystyisin ottamaan. Alkoi odotus…

Ja kuinkas jälleen kävikään? Pikku hiljaa kukko alkoi kuin alkoikin valua kohti läheistä auraamatonta metsäautotietä. Olin nähnyt hangella jälkiä soitimelle tullessani ja jonkun verran siinä oli tepasteltu. Metsoillehan on soitimilla tyypillistä hakeutua viimeisille lumilänteille josta koppeloiden on niitä parempi bongailla. Ja tällä hetkellä auraamaton metsäautotie puhtaamman lumihangen kanssa veti selvästikin pidemmän korren neulasten likaamasta ja osittain sieltä täältä sulaneesta kuusi-/mäntymetsän lumihangesta.

Hieman harmitti, mutta pystyisin kyllä tiellekin kuvaamaan, mikäli valo vaan alkaisi lisääntymään. Makailin edelleen makuupussissani ja kuuntelin soitimen tapahtumia. Kauaa kukko ei kerennyt tiellä soida, kun se hiljeni. Pienen hiljaisuuden jälkeen soidin alkoi kuulua viereiseltä kukkulalta jonne teltastani ei ollut näköyhteyttä juuri lainkaan. Silloin harmitti vielä hieman enemmän. Mutta koska muuta en pystynyt tekemään kuin odottamaan, niin minä poikahan sitten odotin… ja toivoin.

Onneksi metso oli suht liikkuvalla tuulella ja se alkoi pikku hiljaa löytää tietään takaisin tien suuntaan. Mikälie sitä olikaan toiselle kummulle vetänyt.. ehkä juoksenteli koppelon perässä? Nyt valo alkoi kuitenkin jo orastavan auringonnousun myötä piisaamaan, joten tein pikaisesti telttani seinään uuden kuvausreijän ja virittelin kamerani jalustan kanssa odottamaan metson ilmestymistä.

Sieltä se sitten tulikin! Ja puitteet olivat oikeastaan aika hyvät! Pidin etualan metsikön tarjoamasta kehystyksestä! Montaa kuvaa tiellä soivasta ukkometsosta en kerennyt ottaa kun telttani vierellä rysähti. Vai voiko sitä rysähdykseksi sanoa, koska se oli vähän sellainen ujon puoleinen ääni. Oletin tulijan olevan koppelo, mutta kuinka ollakkaan sieltä tulla tupsahti nuori ukkometso! Tiellä soimassa ollut kukko ei tulijaa hyvällä katsonut ja antoi tulijalle samantien kylmää kyytiä. Oli nuorikolla suhteellisen vilkkaasti menosuunta selvillä. Mutta samaan suuntaan meni myös tiellä soinut kukko… ja sinne mokoma jäi! Kukko oli jälleen tuon hieman korkeamman kukkulan takana ja tuntui jäävän sinne pysyvästi.

Kerkesin kuitenkin pari kuvaa kukosta tiellä soidessa ottaa, ja tässä on niistä yksi. 300mm, f2.8, iso6400.

Kuvaa klikkaamalla aukeaa isompi versio

Kelloa ja säätiedotusta katsellessa mielessäni alkoi kolkutella Forecan kello kahdeksalta saapuvaksi lupailema vesisade. Edellispäivänä vesisateessa hiihtämisestä tarpeeksi saatuani, ja kukon toisella puolla kumpua hyvin viihtyessä päätin liueta vähän äänin autoni suuntaan. Sinne kukot jäivät lauleskelemaan ja vesisadetta odottelemaan.

Joudun pitämään metsonsoitimelta välipäivän muista kuin itsestäni johtuvista syistä johtuen, mutta eipä se kyllä haitanne kun säätä ja säätiedotusta katsoo. Vettä, vettä, vettä, ja niiden myötä tulisi ehkä myös turhia reissuja? Säätiedotukset muuttuvat nyt jatkuvasti, mutta kieltämättä tulevat kelit näyttävät upeilta, joten ei tälläinen huilipäivä tässä välissä hirveästi häiritse. Lähes +15C joka päivälle, ja yötkin plussalla.

Lumien sulaessa metsäautotien lumet todennäköisesti säilyvät pisimpään, koska siinä sitä lunta on tälläkin hetkellä vielä vaikka kuinka hurjasti. Voisi olettaa että kukkokin tiellä viihtyy sen ajan kun siinä lumikerros säilyy. En taida kuitenkaan alkaa telttaani siirtämään, vaan ehkä yritän kuvata tuosta nykyiseltä telttani paikalta vielä lisää tuollaisia etualan metsän kevystämiä metsokuvia. Olisihan ne ainakin hitsuen erilaisia, ja onhan siinä tosi hyvät mahkut feilata, mutta tuleehan niitä aamuja…

Tällä mennään, ja toivottavasti lauantaina ilmestyvässä neljännen yön metsopäiväkirjassa on taas uusia metsokuvia näytillä!

-Janne

Metson soidin 2012 – Toinen yö

Ensimmäisen metso yön jälkeisessä kirjoituksessani jäätiin siihen vaiheeseen, että jotain uutta suunnitelmaa pitäisi keksiä. Koska tuo soidin jossa en koskaan aiemmin ollut käynyt, ei osoittautunut kovinkaan mieluiseksi. Vaihtoehtona ei ollut lopettaa metsokuvauksia tältä vuodelta, joten vaihtoehtoja jäi kaksi! Joko ruvetaan leikkimään ja pelleilemään näiden tuntemattomien soitimien kanssa, tai sitten aletaan hiihtämään ja hikoilemaan kohti vanhaa tuttua soidinta josta kuvia voisi irrota paremmalla todennäköisyydellä.

Jonkun aikaa mietittyäni soitimella kikkailu, kuvattomat reissut ja mahdollinen kokonaan ilman kuvia jäänti ei oikein houkutellut, joten päätin suorittaa takapihallamme hieman testiä lumikenkien ja suksien välillä. Testistä voittajana selviytyi sukset, jotka olivat selvästi lumikenkiä nopeammat ja vähempi hikiset kulkuvälineet. Koska tamineita olisi soidinpaikalle kuljetettavana jonkun verran, päätin tehdä soitimelle tavaran roudaus reissun ennen varsinaista telttaan yöpymään meno reissua.

Suojalumessa pohjia myöten hiihtäminen oli suhteellisen hikeä irroittavaa, vaikkei matkaa ollutkaan kuin hitusen päälle pari kilometriä. Sukset upposivat hankeen ja suksien mukana sai nostaa suksenpäälisen verran aina märkää lunta pois syvästä latu-urasta. Vein mukanani soidinpaikalle teltan ja makuualustan, jolloin illaksi jäisi vaatteiden ja kuvauskamojen lisäksi vain makuupussi ja suurempi makuualusta. Tuntui kivalta nähdä että viime vuotinen kukon suosikkipaikka oli edelleen ollut aktiivisesti käytössä, ja pehmeässä suojalumessa olikin nähtävissä selvästi alue jossa kukko oli viihtynyt. Toiveet kuvien syntymästä saivat jälleen uutta puhtia!

Takaisin autolle hiihtäminen sujuikin jo helpommin, kiitos jo kerran hiihdetyn ladun. Suuntasin kotiin vielä hieman touhuamaan ja kasaamaan loput kamat iltaa varten. Soitimelle lähtöni hieman venyi, ja noin puolessa matkassa taivaalta alkoi tipahdella vesipisaroita auton tuulilasiin. Latuni päähän päästyäni vettä tuli jo ihan urakalla, ja siinä ladun päätä auton suojista katsellessani kieltämättä mietin että lähdenkö suoriltaan takaisin kotiin. Parin kilometrin hiihdon aikana kerkeäisi nimittäin kastua ihan kohtuullisesti ennen telttaan pääsyä. Katsoin säätiedotuksen sadepilvi animaatiota, joka näytti että pahin sade olisi vasta tulossa, mutta seuraavaksi aamuksi keli näytti kuitenkin sateettomalta. Tahdoin kuvia, ja turhaan 25km suuntaansa ajaminen ei kiinnostanut, joten ei muutakun mies suksille ja ladulle!

Matka sujui suht vikkelästi, johtuiko se sitten olosuhteista johtuvasta ketutuksesta vai ladun paranemisesta, mutta joka tapauksessa teltalla ollessani olin märkä. Niin hiestä kuin vesisateestakin. Tuuppasin tavarani uuteen kolmen hengen maastokuvioituun kupolitelttaani ja olin onnellinen päästessäni vihdoin vesisateen suojaan.

Uusi telttani olikin ratkaisevasti isompi verrattuna vanhaan kahden hengen kupolitelttaani. Saatoin pötköttää teltassa pitkälläni samaan aikaan kun kolmijalkani seisoi teltan nurkassa vaatteiden kuivaustelineenä. Myös sisäkorkeus (130cm) oli huomattavasti mukavampi edelliseen telttaan verrattuna, ja saatoin jopa seisoa polvillani ilman että pää osui korkeimmalla kohdalla kattoon. Uuden teltan suurempi koko yhdessä repusta kaivamieni kuivien vaatteiden kanssa sai kuvaajan jo hieman paremmalle mielelle. Untakaan ei illalla hirveästi tarvinnut houkutella, sillä telttakankaaseen rapisevaa vesisadetta oli ihan rauhoittava kuunnella. Nukahdin kymmenen kieppeissä, ja siihen mennessä en ollut kuullut yhdenkään metsokukon saapuvan soitimelle.

Kellon olin laittanut herättämään neljältä, sillä halusin saada leikattua telttaani kuvaus aukot ennenkuin kukko saapuisi areenalleen. Sainkin hommat tehtyä suht pikaisesti ja äänettömästi, sillä kukkohan saattoi istua vaikka telttani yläpuolella olevassa puussa, ja laskeutua soidin reviirilleen hetkenä minä hyvänsä. Alkoi odotus ja puusta teltan päälle tippuvien vesipisaroiden äänien kuuntelu. Hieman viiden jälkeen naapuri reviirin puussa rysähti. Ilmeisesti kukko vasta saapui soitimelle? Kuuden kieppeissä saapui kyttäämäni reviirin kukko, mutta puuhun sekin. Aika kului, metsojen hiljaisuus jatkui. Seitsemään mennessä olin kuullut vain noin 10 minuuttia metson soidin ääniä, ja nekin naapurireviiriltä… ja ilmeisesti puusta. Jossain vaiheessa lähipuussani rysähti ja toivoin että josko metso olisi soitimelle laskeutunut, mutta ilmeisesti se luovutti kyseiseltä aamulta.

Niin siinä kävi, homma kuivui kasaan. Oliko se pitkälle yöhän jatkuneesta vesisateesta johtuvaa, vai kenties joidenkin haukkojen mekastuksesta aiheutuvaa. Samassa metsässä on ollut aiemmin hiirihaukan pesä, joka pari vuotta sitten talven myötä tuli alas.. olisiko pesänrakennus puuhat jälleen käynnissä? Ei haukkojen huuto ennen ole metsoihin juurikaan vaikuttanut, mutta tällä kertaa meno oli tosi laiskaa. Koko soidintantereen hiljaisuuteen on vaikea keksiä varmaa syytä. Ehkä se on haukkojen, myöhässä olevan kevään, huonon kelin ja mikä ettei yhdelle reviirille ilmestyneen teltankin ansiota. Mene ja tiedä.. Toiveissa kuitenkin on että meno piristyisi ja kuvaamaankin pääsisi.

Säätiedotusta kun katsoo, niin heikolta näyttää. Meinasin skipata seuraavan aamun, mutta tällä hetkellä se näyttää pitkään aikaan ainoalta kuivalta yöltä ja aamulta. Eli kai se on telttaan lähdettävä pötköttelemään ja katsomaan josko huomen aamuna lykästäisi paremmin kuin tänä aamuna. Toki säätiedotukset voivat vaihdella, ja tämän aamuinen aurinkoinen kelikin hävisi yön aikana forecan säätiedotuksesta kuin pieru saharaan. Nooh, nyt illalla sentään aurinko paistelee, jospa sen lämpö saisi metsoihin hieman vipinää.

Koska kuvat ovat aina kivoja, niin liitän tähän tänä aamuna kotimatkalta syntyneen teerikuvan. Zuumi oli jälleen ihan kiva olemassa.

Kuvaa klikkaamalla aukeaa suurempi versio

-Janne

Metson soidin 2012 – Ensimmäinen yö

Se on taas se aika vuodesta kun kanalinnut kerääntyvät ryhmäsoitimilleen! Kuten edellisinäkin vuosina, niin tänäkin vuonna on taas suunnitelmissa viettää jokunen yö metsonsoitimella yrittäen kuvata ikiaikaista korpimetsien näytelmää… metson soidinta. Myös tänä vuonna kirjoitan metsopäiväkirjaani, jossa kerron kuinka kuvaukseni ovat onnistuneet/epäonnistuneet. Ja tästähän tämä taas starttaa!

Viime vuonna koin onnistumisen iloa, kun vihdoinkin niiden kaikkien monien soitimien tarkastusten ja teltta öiden jälkeen löysin soitimen, joka oli kaunis ja omasta mielestäni ”oikea” metsometsä kuusikoineen ja lahopuineen! Onnistuin myös saamaan jonkun mieltäni lämmittäneen kuvan soivasta ukkometsosta. Viime vuotisiin metson soidin tapahtumiin voit tutustua blogin oikeasta laidasta löytyvästä ”metso päiväkirjat 2011”-linkistä.

Kun viime vuosi meni kuten meni, niin odotukset tähän kevääseen oli suht korkealla! Ei enää etsimistä, ei enää (ainakaan hirveästi) turhia teltta öitä metsonsoitimella, ja ehkäpä lisää kuvia soivasta ukkometsosta!

Mutta kuten totuttu on, luontokuvauksessa ei aina kaikki mene ihan kuin aseman elokuvissa, eikä suunnitelmia koskaan pitäisi pitää kovin varmana ja kiveen hakattuina. Toki yllätykset voivat monasti olla positiivisia, mutta mitä itseeni yhdessä metson soitimen kanssa tulee… niin senhän tietää… hommat ei aina oikein onnistu! Tälläkin kertaa hieman sellaista on ilmassa.

Kävin jo aiemmin talvella ajelemassa tuolla metsonsoitimen suunnalla, hieman ikäänkuin tarkastamassa onko metsä-autoteitä aurattu. Eihän niitä ollut aurattu, mikä toisaalta tarkoittaa ettei alueelle ole myöskään tulossa hakkuita tai harvennuksia, olin kuitenkin luottavainen että kyllähän ne lumet sulavat ennen soidinta… niin kuin on sulaneet aiemminkin.

Tilanne on kuitenkin tällä hetkellä se, että kun viime vuonna tähän aikaan lumet olivat tosi vähissä, niin nyt sitä on metsässä paikkapaikoin vielä yli polveen saakka. Mikä tarkoittaa auraamattomien metsä-autoteiden kannalta sitä, että nekin ovat todella tukossa. Kevät on siis hieman myöhemmässä kuin edellisinä vuosina. Eihän tästä kauaa ole kun luntakin tuli vielä useamman kymmenen senttiä, ja vielä useampana aamuna peräkkäin! Päälle kun vielä lykätään hangenkuori joka pakkas aamun jälkeen kestää kävellä sen verran, että kun saat koko painon jalallesi niin kuori pettää ja jalka menee koko lumikerroksesta läpi. En keksi tähän hätään paljon ikävämpää lumikeliä kävellä! Varsinkin kun selässä on vielä kaikenmaailman kamerareput makuupusseineen kaikkineen. Aamulla hangenkuori todennäköisesti kestäisi suksia tai lumikenkiä, mutta illalla mentäisiin niilläkin pohjia myöden.

Kävin tuonne soitimelle käpyttelemässä, ja jonkun sadan metrin jälkeen paloi päreet ja käännyin takaisin. Eihän matkaa olisi enää ollut kuin pari kilometriä… mutta jotenkin se tuntui ylivoimaiselta kun hangenkuoren ansiosta käveleminen oli suhteellisen ikävää. Kai sitä on vähän mukavuudenhaluinen tai muuten vaan laiskan nihkeä. Päätin ikäänkuin katsella säätiedotusta ja kehittää jotain muuta suunnitelmaa kaiken ketutuksen keskelle.

Kuningas ajatuksena oli mennä kuvaamaan soitimelle jossa en vielä koskaan ollut teltan kanssa käynyt. Autolla olin kyllä ohi ajanut ja metsoja auton ikkunasta ihaillut, mutta vakavampaa kuvaamista en ollut koskaan siis yrittänyt. Parin vuoden takaa muistan heittäneeni tarkistusreissun kyseiselle soitimelle ja silloin en suoriltaan pystynyt laskemaan paikalta lähteneiden metsojen määrää… niitä oli suorastaan sanottuna valtavasti! Eli odotusarvot oli oikeastaan ihan kohdallaan, ja kun kävin vielä hieman autosta kurkkaamassa missä metsot pyörivät… niin mikä ettei! Kokeillaan!

Eilen illalla sijoitin telttani soitimelle edellis aamuna katsastamieni metsonpaikkojen mukaan. Lunta metsässä oli riittävästi ja se peitti kyseisen paikan maaston oikein sopivasti, sillä kyseessä on harvennettu kangaspohjainen männikkö jossa vakavia kuvauksia ajatellen pitäisi suorittaa perusteellinen suursiivous. Paikka on suorastaan katastrofaalinen, joten onneksi siis oli lunta… vaikkakin lumi havupuu metsissä tähän aikaan vuodesta on kaikkea muuta kuin kuvauksellista likaisuutensa takia.

Hieman kuuden jälkeen illalla olin valmis siirtymään telttaani, ja aloin puhaltelemaan lisätäytettä ilmapatjaani. Tällä kertaa muistin että ilmapatja ehdottomasti mukaan, sillä kovalla routapatjalla makaaminen saa miehen niin jumiin että päänsärkyä olisi odotettavissa aivan saletisti. Kotvasen aikaa tuollaista itsestään (surkeasti) täyttyvää ilmapatjaa sai puhallella, mutta voi hitsi se alkoi pikku hiljaa näyttää houkuttelevalta! Oikaisin ruotoni ilmapatjalle ja hengähdin syvään… olisi makeat yöunet tiedossa! Minuutin pari siinä kerkesin pötkötellä kunnes… Ei hemeletti, täähän tyhjenee! Ja kyllä! Alle viisi minuuttia ja ilmapatja oli aivan tasainen. Sillon oli muuten likipiti ettei lipsahtanut pari tarkkaan harkittua kirosanaa.

En ollut kuitenkaan jättämässä projektiani kesken pienestä vastoinkäymisestä huolimatta, vaan olisihan se aamun tilanne katsottava. Teltastani aukeava näkymä soidintantereelle oli ihan ok, vaikka en ihan hirveästi innostu metson kuvaamisesta hangella kun taustana on lumettomia puita. Mutta kai tuosta jotain ihan ok settiä voisi saada syntymään kun oikein yrittää. Kello herättämään viideltä ja unta palloon!

Pariin otteeseen yöllä heräilin ja kovalla nukkuminen ei ollut mitään herkkua, mutta lopulta kello näytti puoli viisi, ja päätin nousta ylös. Tuohon aikaan oli vielä hiljaista. Pikku hiljaa kuuden kieppeissä rysähti pari kertaa ja kaksi kukkoa aloitti soitimensa. Harmikseni yksikään niistä ei ollut aivan telttani lähellä, eikä siihen tullutkaan koko aamuna. Soidinpaikka on siis täysin tasaista maata, eikä ole mitään kumpuja tms jotka kukkoja sitoisivat tiettyihin paikkoihin. Sama kukko minkä paikan olin tiirannut edellisenä aamuna oli tällä hetkellä siirtynyt noin 60m eri kohtaan. Ja ikäväkseni välissä oli hitusen verran ryteikköä.

Siinä se aamu sitten meni katsellessa välillä ryteikön takaa vilahtavaa ukkometsoa. Otin muistoksi myös pari kuvaa, ompahan tänne blogiin edes jotain näytille laitettavaa. Alla oleva kuva antaa hieman kuvaa siitä missä metso pyöri ja minkä verran sitä parhaimmillaan teltalleni näkyi. Kuva on otettu 420mm polttovälillä FF-kennoisella kameralla. Ihan kivat epäterävyysalueet Sigman 120-300/2.8 OS tekee 1.4x telejatkeellakin.


Isompi kuva aukeaa kuvaa klikkaamalla

Kyseiseltä soitimelta lähtiessäni nappasin teltan mukaani. Ei sillä hetkellä huvittanut yhtään lähteä arpomaan mihin kohtaan kukko seuraavana aamuna soitimensa pystyttää. Kaiken lisäksi kun tuota ryteikköä tuolla piisaa, niin kiitos ei. Mielenkiintoista oli myös se, että parin vuoden takaisesta metsojen määrä on laskenut radikaalisti kyseisellä paikalla, vaikkei metsänhoidollisia toimia lähi alueille olekkaan suoritettu!

Eli nyt ollaan hieman vailla suunnitelmaa… Mitähän sitä keksisi? Onko se vaan lähdettävä hiihtämään tai lumikengillä tamppaamaan kulku uraa tuonne viime vuotiselle soitimelle… Ensi viikon tiistaihin saakka olisi lomaa, eikä noi tulevien päivien säät ihan hirmu lumensulattajilta näytä. =/

-Janne

Nikon D3200 julkaistu!


Nikon D3200 julkaistu! Vai pitäisikö sanoa että vihdoinkin? Olen nimittäin hieman odotellut kyseisen kameran julkaisua. Ai miksikö? Juu, onhan kyseessä Nikonin aloittelija tason entry digijärjestelmäkamera, mutta ei se meinaa etteikö sillä voisi saada aikaiseksi hyviä kuvia. Omat kuvani ovat loppujen lopuksi niin yksinkertaisia, että suurimman osan ottaa ihan vaikka tälläisillä entry tason kamppeilla. Ei, en ole down-gradettamassa kamppeitani, vaan itseäni tässä kamerassa kiinnostaa seuraavat ominaisuudet: 24mpix kenno, 1.5x crop, suht pieni koko & paino, ja koko paketti erittäin edulliseen 600€ hintaan uutena.

Eli kroppia ja pikselitiheyttä hakusessa… ja halvalla! Eli suunnitelmissani siintää tinttipönö- / macro- / vararunko. Noihin hommiin piisaa aivan täysin D3200:sen 11-tarkennuspistettä, joista vain keskimmäinen on ristikkäissensori. Tai ainakin tällä hetkellä siltä tuntuu! Samalla Olympuksen E-PM1 + Panasonic 20/1.7 objektiivi saa väistyä uuden rungon tieltä, sillä Uskon Nikon D3200 hoitavan myös kotialbumi kuvauksemme. Mutta ennen kaikkea tuossa siis kiinostaa suuren pikselitiheyden ja määrän mukanaan tuomat mahdollisuudet hieman kaukaisempien ja pienempien kohteiden kuvauksessa. Eräänlaiseksi kroppivaraksihan sitä voisi sanoa?

Kyllähän se 24mpix tuntuu aika paljolta DX-kennolla, mutta yllättävän hyvin vastaavat kamerat ovat kuvanlaadun puolesta kuitenkin testeissä suoriutuneet, jopa korkeiden herkkyyksienkin osalta. Uskon että uusi tekniikka ja Expeed 3 siivittää myös Nikon D3200:sen tähän hyvin suoriutuvien pikselihirmu-kroppi-kameroiden ryhmään, vaikkakin RAW-kuvauksessa mahdollisuutena onkin vain 12 bittinen pakattu NEF. Jos kuvanlaatu piisaa, niin uskon että muiden asioiden kanssa tulee toimeen. Herkkyydet joutuu säätää jostain takanäytön pikavalikosta, mutta onneksi sentään valotuksen korjaukselle löytyy erillinen nappi. Tosin D3200:sta edeltävässä D3100-mallissa oli mahdollisuutena ohjelmoida Fn-nappulaan esimerkiksi herkkyys säätö. Saas nähdä onko tässä samaa mahdollisuutta.

Muita silmään osuineita ongelmakohtia on vain aukon välein säädettävät herkkyydet, joskin uskon että sen kanssa pystyy elämään todella kivuttomasti. Myöskään haarukointi automatiikkaa ei ole, mutta ilman sitäkin pärjään, koska mihinkään maisema tms käyttöön tätä kameraa en ole ostamassa. Myöskään puuttuvat salamojen ohjaukset ei itseäni kiinnosta, koska en salamaa juurikaan kuvauksissani käytä. Positiivisenä puolena sitten taas kehittyneet video-ominaisuudet mm. manuaalisäätöineen ja mikrofoniliitäntöineen.

Mutta katsellaas speksejä.

NIKON D3200
-24.2Mpix, DX, 1.5x crop (6016×4000 px)
-Expeed 3 kuvaprosessori
-kennonpuhdistus
-4fps
-95% etsin, 18mm katselupiste ja 0.8x suurennos
-Herkkyydet ISO100-6400 +ISO12800 laajennus
-Multi-CAM 1000 automaattitarkennusmoduli
-11 tarkennuspistettä, joista yksi ristikkäinen
-Automaattitarkennusken herkkyys -1…+19 EV
-1980×1080 video. 30p/25p/24p. 720/60p
-3″ 921k pikselin TFT-näyttö
-Mitat: 125 x 96 x 76.5mm
-Paino: 505g
-SD, SDHC ja SHXC -muistikortit
-Saatavuus: Toukokuu 2012
-Hinta: Runko noin 599€, kitit 699-799€

Hiukan harmittaa että kyseinen runko tulee markkinoille vasta metsonsoidinkuvaus lomani päätyttyä. =/ Mutta makroilemaanhan tuolla pääsee sitten oikein urakalla, jos tuollaisen päätyy ostamaan!

Tässä vielä jokunen linkki aiheesta!
Nikon D3200 -> Nikon.fi
Nikon D3200 Täysikokoisia sampleja -> Nikon Fr, flickr
Nikon D3200 released -> Dpreview.com

-Janne

Revontulikuva!

RevontuletKuvaa klikkaamalla isompi versio Taivaan ilmiöt galleriasta! Click picture to watch bigger version of the photo from the Sky phenomenons gallery!

Revontulikuva vuodelta 2011 lisätty revontuli galleriaani!

Kovin suurella tahdilla näitä revontulikuvia ei minulle synny, mutta edes joskus jotain. Kymmenen vuoden kuluttua niitä voi sitten olla jo jokunen kasassa. =D

Tarinaa tämän kuvan syntyhetkiltä voit lukea kuvan oton jälkeen kirjoittamastani blogikirjoituksestani, eli täältä -> Vihdoinkin revontulia, eikä pilviä mailla eikä halmeilla!

Revontuli kuvagalleriani löydät täältä -> Linkki

-Janne