Vuoden 2013 ensimmäiset revontuleni!

Ilmojen viilentymisen harmittelu loppui äkillisesti 17.01.2013, kun huomasin Facebookissa ”Revontulimittarin palkit nousee lupaavasti!”-päivityksen. Pakkasen kiristyminen ei enää juurikaan harmittanut, vaan pikemminkin se oli vain positiivista, sillä silloin taivas saattaisi olla edes hieman kirkkaampi! Lähipäivät onkin olleet taas pilviä pilvien perään, mutta tällä kertaa kotipihan kattona pilviverhon sijaan näkyikin tähtitaivas.

Kotimme sijaitsee suht korkealla mäellä ja kun elohopea meillä laskee näyttämään lähelle kahdenkymmenen asteen pakkasta, niin se tarkoitaa yleensä sitä että mäen alla saatetaan olla lähellä kolmenkympin pakkaslukemia. Vaikka aiemmin olinkin hieman iloinnut pakkasesta, alkoi se jo hieman rajoittaa innostusta. Perinteiset ”Noinko siellä kovin ihmeellisiä revontulia näkyy…”, ”kuukin möllöttää taivaalla…” -ajatukset pyörivät mielessä. Kuvauskamppeet olivat pitkin poikin levällään, mutta kameran akku oli kuitenkin latauksessa kun sen olin alkuinnostuksessani kerennyt jo laturiin tuupata.

Kello tikitteli jonkun verran vajaata kymmentä illalla, kun tajusin että en ollut käynyt vielä kiinnittämässä autoon lohkolämmittimen piuhaa aamua varten. Auton pystyisi sitten aamulla pistämään lämmitykseen ihan vain ulko-ovea raottamalla. Ulos mennessä päätin kuitenkin sammuttaa pihavalomme, ikäänkuin varmuuden varalta. Rappuset alas käveltyäni jäin pimeässä silmäilemään pohjoistaivasta… ihankuin siellä jotain himmeästi näkyisi? Olisivatko ne kuitenkin jotain pilvenhattaroita, koska pohjoistaivaalla oli aiemmin illalla ollut pientä usvaa havaittavissa. Päätin kuitenkin hakea kameran ja näpsäistä vapaalta kädeltä sekunnin valotuksen pohjoistaivaasta, ikäänkuin tarkistaakseni revontulitilanteen. Kuva näyttikin kameran takanäytöllö yllättävän lupaavalta, sillä revontulet olivat helposti havaittavissa, isohkolla alalla ja jopa muotojakin erottui. Ei auttanut, oli lähdettävä sisälle pukemaan lisää kampetta päälle ja keräämään kameravermeet kasaan!

Olin jo aiemmin lähtöinnostuksissani miettinyt paikan johon voisin mennä kuvaamaan mikäli revontulia ilmestyisi, joten ei muutakuin auton nokka kohti tuota uutta kuvauspaikkaa joka muuten vaihteeksi sijaisi asunkuntani Toivakan puolella. Matka ei ollut pitkä, ja perille saavuttuani revontulet olivatkin ihan kuvaukselliset. Koska kuvauspaikka oli uusi, enkä ollut käynyt paikalla hetkeen… ei alkuun meinannut löytyä oikein mielekästä kuvauspaikkaa. Ikävästi revontuletkin hieman kerkesi lässähtää ennenkuin löysin kameralleni hyvän paikan. Mistään kovin kirkkaista revontulista ei ollut kyse, mutta vaikkei silmä yleensä hirveitä havaitse ja vaikka kuukin oli hieman havainnointia häiritsemässä… niin kamera kaivaa kyllä revontulet esille.

Tälläistä taivaanrannasta paljastui kello 22:19.



Kuvaa klikkaamalla aukeaa suurempi versio kuvasta
Click image to watch bigger version of the photo

Jälleen kerran kuva syntyi Nikon D800e + Nikon AF-S 14-24/2.8 yhdistelmällä. Asetuksia rustaan aina eessun taassun ja tähän kuvaan sattui seuraavat lukemat. 14mm, f2.8, 13sek ja ISO1600. Jälleen kerran kameran suoraan asettelussa auttoi kameran ns. virtuaalihorisontti, joka ilmaisee milloin kamera on suorassa. Hieman yli tunnin verran kovassa pakkasessa seisoskelin toiveikkaana jos revontulet vielä innostuisivat, mutta mitä pidempään odotin… sitä selkeämmin alkoi näyttää siltä että huippu kerkesi jo mennä. Hieman olin ollut myöhässä tänä kyseisenä iltana, mutta onnistuin sentään saamaan edes jotain! Ehkä seuraavalla kerralla sitten lisää!

Kyseiset taivaantulet taisi olla vuoden 2013 ensimmäiset Keski-Suomessa? Tai ainakin ensimmäiset jotka itse onnistuin näkemään ja tallentamaan. Saas nähdä millainen revontulivuosi vuodesta 2013 tulee, sillä etenemmehän kohti revontulimaksimia.

-Janne

Revontulia Lievestuoreenjärven rannalla…

Revontulimaksimi lähestyy, ja mahdollisuudet upeiden taivaantulien näkemiseen paranee! Hieman on ollut spekulaatiota maksimin myöhästymisestä perinteisestä 11-vuoden kierrosta, mutta ei se oikeastaan luontokuvaajaa haittaa. Pääasia on että revontulia tulee ja niitä pääsee tallentamaan!

Marraskuun 12.-13. väliselle yölle oli povattu revontulinäytelmää, mutta ainakin meillä täällä Keski-Suomen Toivakassa taivas oli pilvessä kaiken myrskyn keskellä… Eikä oikeastaan haitannutkaan, sillä jonkinasteinen väsy painoi hartioilla ja sänky suorastaan houkutteli pehmeyteensä. Olin toki hieman toiveikkaana, jotta seuraava ilta toisi revontulia kuvattavaksi saakka.

Marraskuun 13. päivän ilta lähestyi ja Forecan pilviennuste näytti revontulikuvaajan kannalta huonolta. Mutta kun pojan kanssa ajelimme kotiapäin painikerhon jälkeen, taivas oli täysin kirkas ja täysin vailla pilven hattaraa. Kotia päästyämme oli suorastaan pakko pistää talo täysin pimeäksi ja mennä ulos ihailemaan upeaa syksyistä tähtitaivasta, sillä niin harvoin se tuntuu tänä syksynä näyttäytyvän. Havainnoimme hieman tähtitaivasta ja myöhemmin kotiin saapuneelle äidille ja pikkuveljelle pieni painimies heti toitottikin linnunradat, otavat ja pohjantähdet. =)

Puolen kymmenen aikaan lähdin liikenteeseen kamerani kanssa ja suuntasin kuitenkin lopulta tuttuun kuvauspaikkaan Laukaan kunnan puolelle, vaikka hieman jotain uuttakin koitin miettiä. Jo autolla ajaessani näin kun pohjoinen taivaankansi hehkui vihreänä tähtitaivaan seassa. Ensimmäisestä paikasta en kuitenkaan oikein saanut mitään mieluista aikaiseksi ja revontuletkin olivat niin laajalla että jouduin väkisin ottamaan rannoille rakennettujane talojen ulkovaloja mukaan kuviin. Ajattelin että syteen tai saveen, mutta kuvauspaikkaa on pakko vaihtaa!

Ajoin toiseen tuttuun paikkaan, jonka maisemat olivat hieman erilaiset johtuen siitä että vettä on normisyksyyn verrattuna paljon enemmän. Parin kokeilun jälkeen löysin kameralleni suhteellisen hyvän paikan ja pääsin kuvaamaan. Revontulien kirkkauden puolesta niiden sommittelu kuva-alalle onnistui helposti kameran optisen etsimen kautta, ja etualan sommitelman pystyi helposti katsomaan kohdalleen testivalotuksista. Perinteiseen tapaan kameran virtuaalihorisontti jelppasi kameran asettelua ja jälkikäsittelyyn jäi hyvin vähän korjattavaa horisontin suoruuden suhteen. Revontulia ei tällä kertaa juurikaan tarvinnut odotella, vaan kuvaamisen sai aloittaa samantien. Hieman pilviä lainehti taivaalla silloin tällöin, mutta revontulikaari näkyi paljaalle silmälle upeana. Se oli niin leveä, että kaipasin Nikon D800E kameralleni jopa vieläkin laajempaa polttoväliä kuin 14mm, vaikkakin kyseisen objektiivin 114 asteen kuvakulma on jo suhteellisen laaja!

Revontulikaari oli suurimman osan ajasta aika rauhallisen näköinen, mutta aina välillä oli nähtävissä taivaasta putoavia sekä taivaanrannassa kulkevia upeita pilareita ja muodostelmia. Pohjois-Suomessa oli varmasti upea näytelmä käynnissä! Meillekin kuitenkin jotain riitti, ja esimerkiksi tälläisen ruudun eilen sain tallennettua kun pari tuntia järvessä kamerani kanssa seisoskelin.


Kuvaa klikkaamalla isompi versio! Click picture to watch bigger version of the photo!

Kuvan tekniset tiedot ovat jotakuinkin seuraavat: 15sek valotus, f2.8 aukko, 14mm polttoväli ja ISO3200 herkkyys. Kamerana ja objektiivina toimivat siis Nikon D800E + Nikon AF-S 14-24/2.8G.

Näytelmä huipentui yhdentoista aikaan upeisiin, kirkkaisiin ja aktiivisiin revontuliin, mutta ikäväkseni pilviverho sulki suhteellisen nopeasti esiripun. =/ Mutta näytelmä oli kuitenkin hieno ja katsomisen arvoinen! Jäi hyvä mieli, sain raitista ilmaa ja jokusen revontulikuvan… mitä muuta sitä olisi muka enää enempää tarvinnut? =)

-Janne

Euroopan vuoden luontokuva kilpailun voitto Suomeen!


(Copyright: Tommy Vikars, www.tommyvikars.fi )

Huomasin aamulla että European Wildlife photographer of the year 2012 kilpailun tulokset ovat julkaistu! Hienojen luontokuvien katselu aina lämmittää mieltä, mutta tällä kertaa mieltäni lämmitti erityisesti, sillä kilpailun voitto tuli Suomeen! Tommy Vikars jonka kuvia olen ihastellut jo pidemmän aikaa nappasi koko kilpailun voiton kuvallaan, jossa kaksi valkohäntääpeuraa poseeraavat tähtitaivaan loisteessa! Todella hienoa ja Tommylle todella suuret onnittelut, voitto tuli todella oikeaan osoitteeseen! Päävoiton lisäksi Tommy saavutti kaksi kunniamainintaa linnut sarjassa kahdella kuukkeli kuvallaan! Hänen lisäkseen myös toinen suomalainen pääsi kisassa, esille kun Juhani Kosonen saavutti kunniamaininnan kuvallaan ”Natures studio”-sarjassa.

Kuten jo aiemmassa postauksessani kommentoin Veolia Environnement Wildlife photographer of the year kilpailun kuvia, niin myös näissäkin kuvissa on nähtävissa sama asia. Eli voittajakuvissa on selvästi nähtävissä taiteellisuuden ja kuvien näkemisen hakeminen. Pelkkä tautinen terävyys äksön kuvassa tms ei enää riitä, vaan kuvassa pitää olla ideaa, hieman taiteellisuutta, tai uutta näkemystä. Kuva on ikäänkuin pitänyt luoda kameralla, eikä vain räpsäistä. Toki siellä on niitä puhtaita telellä kuvattuja tilannekuviakin, mutta ”ihan ok”-kuvia ei palkinnoilla jälleen kerran nähdä!

Katsokaa kilpailun kuvia, ottakaa vaikutteita, kokeilkaa rohkeasti ja antakaa mielikuvituksen juosta vapaana! Rikkokaa rajoja ja keksikää uutta! Onko sinulle tullut koskaan muuten mieleen levittää objektiivisi etulinssiin huulirasvaa? Niinpä, mutta Tommy on sitäkin kokeillut! Käykää ihmeessä tutustumassa hänen upeisiin kuviinsa, ne ovat todellakin katsomisen arvoisia! -> Tommy Vikars

Kilpailussa palkittuihin kuviin pääset tutustumaan täältä -> GDT 2012 galleria

-Janne

Vuoden luontokuva 2012 – Ajatuksia kuvista ja tunnelmia finlandia talolta.

Olen edellisinä vuosina perinteisesti kirjoittanut jonkun sanan vuoden luontokuva sarjavoittajista, mutta tänä vuonna kiireiden takia se jäi. Päätin sitten rustailla jotain näin jälkikäteen!

Tämä vuosi oli muutenkin poikkeus kuin vain tuon kirjoituksen pois jäännin suhteen, sillä päätin suunnata ensimmäistä kertaa finlandia talolle katsomaan siellä järjestettävän vuoden luontokuva festivaalin! Ensimmäinen kerta se oli, vaikkakin vuonna 2006 voitin kyseisen kilpailun lintusarjan koskikara kuvallani. En silloin päässyt paikalle palkintoseremoniaan.

Tällä kertaa paikalle oltiin siis menossa, vaikkei mitään palkintoa ollutkaan pokattavana. Olimme liikenteessä viidenhengen porukalla, ja tarkoituksenamme oli gaalan jälkeen vielä hilpaista susirajan väärältä puolelta takaisin kotia Keski-Suomeen. Kerkesimmekin paikalle noin puoleksi päiväksi, vaikka hieman seikkailimmekin parkkipaikkaa etsiessä ja lopulta myös hieman finlandia talon parkkiluolan uumenissa! Tuollaisessa hieman isommassa parkkiluolassa olisi toooodella kätevää olla hyvät opasteet! Ei tarvitsisi sitten arpoa mistä suunnasta sinne finlandia taloon sisälle kuljetaan!

Saavuimme siis parahiksi seuraamaan vuoden luontokuva 2012 kilpailun semifinalistien parhaimmistoa! Lintusarja kerkesi mennä ohi, mutta upeita kuvia katsellessa ei voinut välttyä miettimästä sitä, kuinka niin moni upea kuva jää rannalle, ja kuinka sarjavoittajiksi päätyy joskus aika mitäänsanomattomia kuvia. Mielestäni sarjavoittajan pitäisi olla upea! Ei vain ”ihan ok”-kuva. Tietenkin tämäkin on ns. tuomari laji, ja valinnat muodostuvat tuomareiden mukaan… ja kun mielipiteitäkin on vielä miljoona ja yksi erilaista. Mutta olisi todella mielenkiintoista päästä seuraamaan tuomarointia ikäänkuin kärpäsenä katossa, että kuinka se lopulta menee… ja kuinka mikäkin kuva paikkansa saavuttaa!

Tänä vuonna vuoden luontokuva 2012 kilpailuun lähetettiin noin 11000 kuvaa yli tuhannelta kuvaajalta, ja kuvien tuomarointi meni jokseenkin seuraavalla tavalla! Esituomarit, joihin kuuluivat Monica Nordling, Janne Nurminen, Eero Venhola ja Heikki Willamo kävivät kuvat läpi, ja he antoivat kuville puolto ääniä. Jos kuva sai yhdenkin äänen joltain tuomarilta, pääsi se jatkoon!

Jatkoon pääsi kaikenkaikkiaan 9% koko potin kuvista, eli 944 kuvaa 435 kuvaajalta. Loppu tuomareina kilpailussa toimivat Paavo Hamunen, Eero korva ja Hannu Vallas. He valitsivat finalistien seasta 40 palkittua kuvaa. Tämä 40 kuvaa sisälsi kilpailun voittajan, sarjavoittajat, runner-upit, sekä kunniamaininnan saaneet kuvat. Suosituimmat sarjat tänä vuonna olivat Linnut, Maisemat sekä uusi Taidetta luonnosta sarja. Jokaiseen näihin lähettiin noin kaksituhatta kuvaa.

Sarjavoittajathan menivät tänä vuonna seuraavaan tapaan!

Linnut: Kari Auvinen
”Valkoposkihanhet kohti tundraa” – LINKKI KUVAAN

  • Mielestäni raikas tuulahdus lintusarjaan, sillä niitä kaikenlaisia äksönkuvia on vaan nähty niin paljon ajansaatossa. Annan mielelläni tilaa hieman taiteellisemmalle näkemykselle! Kuvan ehdoton plussa on mielenkiintoinen vesi ja se tekeekin kuvasta sen mikä se on. Aivan perus vedellä kuvan paikka ei mielestäni olisi semifinalistien joukossa. Hieman harmitusta kuitenkin aiheuttaa hutaistu lopputulos, sillä kuvan horisontti on vinossa, eikä kuvasta ole poistettu edes kameran pölypalloja!!! Joku nämä ONNEKSI oli kuitenkin korjannut finlandia talolla olevaa vedosta tehdessään! Painotan tarkkuutta kuvankäsittelyyn! Muut lintusarjan kuvat olivat aika perinteistä linjaa. Juha Sajantin Aamutanssi (Linkki kuvaan) oli ihan kiva, mutta saman tyyppisiä tiirakuvia on nähty jo aika paljon…
  • Kasvit: Lasse Niskala
    ”Koralliorakas” – LINKKI KUVAAN

  • Tämä kuva pysäytti heti alkuun, sillä en koskaan ole tuollaista kasvia nähnyt, saati tiennyt Suomessa olevan! Mietin ensin jopa että onko tämä vedenalaista kuva, mutta hetken päästä sieni herätti tähän päivään. Alla oleva samansävyinen sieni vielä hienosti tukee asetelmaa! Mielestäni myös tämä ansaitsi sarjavoiton näiden palkittujen kasvikuvien seasta. Mutta muistaakseni rannalle jäi jokunen aika upea kuva… Niitä nyt on vaikea kuitenkaan alkaa enää muistelemaan.
  • Maisemat: Pasi Relanto
    ”Rantajäät” – LINKKI KUVAAN

  • Täytyy myöntää, tästä kuvasta en liiemmälti pitänyt. Joku siinä ei vain iske… ehkä se tulee mustavalkokäännöksen värikanava painotuksista, taustan puun hurjasta halosta tms… En tiedä, joku siinä ahdistaa. Maisemat sarjasta itseeni kolahti eniten Ville Tsurkin Maapuut (Linkki kuvaan), sekä erillaiset yksittäisiä puita sekä hieman taiteellisempaa näkökulmaa edustavat kuvat kuten Petri Volasen Talvimyrsky (Linkki kuvaan). Semifinalistien joukossa oli myös yksi toinen upea hieman tuon Talvimyrskyn omainen, mutta ”ei myrskytön” puukuva joka itseeni upposi.
  • Nisäkkäät: Hannu Mänty
    ”Pikku purtavaa” – LINKKI KUVAAN

  • Teknisesti vaikea ja hienosti onnistunut kuva, joka nousee palkittujen nisäkäskuvien joukosta esiin hieman harvemmin nähtynä kuvana. Muuten nisäkäs sarja tarjosi tänä vuonna aika perinteistä settiä. Toki Antti Siposen Runopiiri (Linkki kuvaan) tarjosi hieman uudenlaista sommittelua ja tilannetta. Ehkä itsekin olisin myöntänyt sarjavoiton tälle lepakkokuvalle, vaikka joku siinä hieman tökkii. Tekeekö sen taustan kirkkaat heinät vai mikä, en osaa sanoa.
  • Muut eläimet: Jukka Lehtonen
    ”Kirva” – LINKKI KUVAAN

  • Jukka esitti todella upeita ötökkäkuvia vuoden luontokuva festivaalin iltapäivä ohjelmassa, mutta tässä aika keskisommitellussa kirva kuvassa en kuitenkaan onnistu mielestäni näkemään sitä sarjavoittajan hienoutta. Pieni kohde, suurennoksensa takia teknisesti vaikea kuva ja vaikka onkin todella yleinen niin on varmasti aika vähän kuvattu kohde! Tästä huolimatta olisin nostanut sarjavoittajaksi Sami Karjalaisen 5×2:sen (Linkki kuvaan). Ikäväkseni joudun taas tuumaamaan että en muista oliko semifinalistien seassa mitään sick oossomia joka sarjavoittajaksi olisi ollut parempi, mutta Samin kuvassa taas se ”taiteellisuus” viehättää. Sopivana mustavalkokäännöksenä tuo 5×2:nen voisi olla todella! Muistaakseni Sami kuvaa Canonilla, joten varjoalueiden kanssa jälkikäteen kikkailu ei välttämättä ole fiksua, mutta mikäli kuva sen maltilla kestäisi, pystyisi sieltä vielä hieman taikomaan jälkikäteen ruutia tuohon mv-kuvaan. Olisi mukava testata!
  • Taidetta luonnosta: Antti Harkko
    ”Luonnon kristallia” – LINKKI KUVAAN

  • Heh… en varmasti ole ainut joka voi näin sanoa, mutta minäkin kuvasin tälläisiä viime talvena. =D Pelkistetty hieman taiteellinenkin näkemys joka niin sarjavoittajana, kuten etenkin vuoden luontokuvana 2012 jakaa mielipiteet! Joudun kuitenkin myöntämään että pidän kuvasta ja jollain tasolla tunsin myös helpostusta kun tämä vuoden luontokuvaksi valittiin! Sillä sanotaanko että huonompiakin oli tyrkyllä! Samasta sarjasta löytyy myös Olli Aallon Palloja ja Piikkejä kuva (Linkki kuvaan) josta pidin.
  • Luonto ja ihminen: Antti Partanen
    ”Surf” – LINKKI KUVAAN

  • Oikeastaan ihan mukava kuva tämäkin. Jotenkin tietysti aina toivoisi niitä todella upeita kuvia mitä esmes wildlife photographerissa on, joten ”ihan ok” ei tunnu aina joka hetki riittävältä. Mutta kuten sanoin, niin kyllä minä tästä ihan tykkään, enkä tälläistä ennen ole kyllä nähnyt. Aallot on upeat ja purjelautailijakin siellä sopivasti ilmassa. Kyllähän tässä kuvaaja on osannut oikean tilanteen hienosti tallentaa! Jotenkin kuva hieman tuntuu tunkkaiselta, mutta menisikö se sitten huonompaan vai parempaan suuntaan pienellä säädöllä… Kyllähän tuo ”mood” luo fiilistä rankemmasta kelistä. Samasta sarjasta Seppo Härmälän Naakat (Linkki kuvaan) on myös upea ja vaikuttava. Toimisi varmasti upeana ja vielä hieman yksinkertaisempana kuvana mustavalkoisena, mutta kyllä kirkko on ainut ja oikea rakennus mikä tähän kuvaan kuuluu! Sillä se luo juuri tietynlaisen tunnelman kyseiseen kuvaan. Myös Kirsi Mackenzien Luonnontieteellinen museo (Linkki kuvaan) oli hienosti nähty ja toteutettu kuva. Puu, lintu ja rakennuksen muodot toimivat hienosti!
  • Nuorten sarja: Markus Auno
    ”Sinisorsa” – LINKKI KUVAAN

  • Vaikka minulle ei ole kuvassa esiintyvällä lajilla juurikaan hirveää merkitystä, niin siitä huolimatta tämä sinisorsa kuva vaan jättää kylmäksi. Onhan siinä hienosti haettu sommitelmaa sorsasta, mutta itseäni häiritsee ehkä nuo sulkien katkeilut. Väkisin tulee mieleen että olisiko alalaidan saanut rajattua jotenkin hienommin jotta siiven rukea osa olisi jäänyt leikkaantumatta. Ja olisiko kuvaa voinut hitusen vielä venyttää vasemmalle jotta sulkien päiden leikkaantuminen olisi voitu välttää… Ja se suuri kysymys, miltä kuva sitten olisi näyttänyt? Pitää kuitenkin muistaa että kyseessä on nuorten sarja! Mutta todella hienoja teknisiä onnistumisia sarjasta löytyi, joten vaikka nuori mieli on monasti malttamaton ja vikkelä, niin silti kuvan ottoon oli hienosti paneuduttu eikä vain hutaistu! Hieno ominaisuus nuorissa kuvaajssa! Sillä pääsee pitkälle!
  • Nyt joillekin salettiin tulee mieleen että mitä tuokin taiteellisuudesta höpöttää, kattois omia pönöjään. =D Mutta minulla on aina hieman kytenyt tuolla pinnan alla tuollainen pikkuinen taiteellinen kipinä joka sieltä aina aika-ajoin nostelee päätään. Yksinkertaisuus ja yksinkertaistaminen, graafisuus, rajaukset jne… ne jotenkin kiehtoo vaikka usein olenkin niitä huono toteuttamaan. Jokunen idea vai pitäisikö sanoa visio on kuitenkin mielessä, mutta katsottavaksi jää kuinka niitä pystytään toteuttamaan…

    Mutta palataan vielä hetkeksi finlandia talolle. Olin siis ekaa kertaa paikanpäällä ja loppu tulema oli ihan positiivinen, vaikkakin olin ehkä ajatellut homman olevan vielä enemmän isollaan. Olihan siellä Canon, Nikon, Rajala Camera, yhdistyksen kauppa, näyttelyitä jne. Mutta aika äkkiä ne oli kuitenkin kierretty läpi. Canonin ja Nikonin ständillä en käynyt lainkaan hipelöimässä, ei vaan jotenkin kiinnostanut pätkääkään… mutta kyllä niissä näytti porukka viihtyvän. Ehkä suurinta antia oli ohimennen törmätä tuttuihin ja vaihtaa jokunen sana. Myös jokunen ääni sai kasvot ja pääsin lyömään kättä ihmisten kanssa joita en aiemmin livenä ollut tavannut. Yllätys oli että gaalaa ei oltu myyty loppuun, vaan oikea puoli katsomosta ammotti tyhjyyttään. Mieleen jäi myös finlandiatalon parkkimaksu joka oli 4 euroa tunnilta… mielestäni suhteellisen suolainen hinta. Finlandia talolta ei myöskään saanut nälkäinen matkamies riittävää apetta kupunsa täytteeksi, vaan sitä joutui lähteä etsimään kaupungilta.

    Toki messujen ja vuoden luontokuvan julkaisun lisäksi paikalla oli muutakin ohjelmaa! Oikeastaan kaikki esitykset olivat oikein katsomisen arvoisia ja virikkeitä antavia, vaikka yhden esityksen olin aiemmin jo nähnytkin. Päälimmäisenä mieleen esityksistä jäivät Lehtosen Jukan huimat ötökkämakrot, Tuomo Björkstenin esityksen Gospel kuoro jota huomasin seuraavani useasti kuvien sijaan, Keräsen Sepon upeat ”kukat maisemassa”-kuvat, Kolibrin siivet lyövät jopa 6000 kertaa minuutissa, Jorma Luhdan retket, Mauri Leivon kuvien uusi parempi/hienompi suunta, José B. Ruizin yksinkertaiset puukuvat.

    Eli lopputulema oli ihan ok, mutta lähdenkö ensi vuonna? En osaa sanoa. Mutta seura oli kuitenkin hyvää! Kiitokset matkaseurasta Maria, Keke, Make ja Rami!

    Linkkejä vuoden luontokuva 2012 kilpailuun liittyen!
    -Sarjavoittaja kuviin voit tutustua täällä! -> Sarjavoittajat
    -Kaikki palkitut kuvat löytyy täältä -> Palkitut

    Sori että postauksessa ei ole kuvalinkkejä kummempia, eikä ensimmäistäkään kuvaa. Kamera oli kyllä matkassa, mutta kuvasin vain yhden kuvan ja se on saletisti tuleva vuoden luontokuva, joten en tohdi sitä tässä yhteydessä esittää! ,D

    -Janne

    Wildlife photographer of the year 2012 voittajat julkistettu!

    Se on taas se aika vuodesta kun maailman suurimman ja arvostetuimman Wildlife photographer of the year luontokuvakilpailun voittajat julkistetaan. Tänä vuonna onnea koetettiin 48000 kuvalla, ja niitä lähetettiin kilpailuun 98 eri maasta! Eli aika isoista karkeloista on kysymys! Hieman ennakko-odotuksia Suomalaisille luotiin, sillä joku lintukuvaaja oli kuulemma saanut finaalissa kuvia viiteen eri kategoriaan! Suht hyvinhän suomalaiset tuolla ovat joinain vuosina pärjänneetkin, mutta joukkoon on mahtunut toki niitä huonompiakin vuosia!

    Tänä vuonna kilpailun voitti Kanadalainen biologi ja valokuvaaja Paul Nicklen. Voittaja kuva on otettu kuvattu veden alla ja siinä keisaripingviinit ovat nousemassa pintaan jättäen kuplavanoja peräänsä.


    Photographer: Paul Nicklen

    Kyseinen herra on muuten aivan suvereeni kuvaaja ja suosittelen ehdottomasti tutustumaan hänen tekemäänsä ”Polar Obsession”-kirjaan, sillä se on aivan todella upeiden kuvien tykitystä kannesta kanteen! Pakko liittää tähän vielä video, jossa Paul kertoo tapauksesta joka kirjan teon yhteydessä tapahtui. Aivan käsittämätön tapahtuma, mutta ehkä hienoimpia asioita joita luontokuvaaja voi työnsä/harrastuksensa parissa kokea. Kannattaa ehdottomasti kuunnella Paulin kertoma tarina!

    Voittokuva on jälleen upea ja ennennäkemätön, mutta erittäin upeita on myös muut kilpailussa palkitut kuvat! Kyseinen kilpailu onkin tunnettu siitä että palkittut kuvat ovat erittäin korkealaatuisia sisällöltään, ja ehkä sen takia kilpailun kuvista kootun kirjan nimi onkin ”Maailman parhaat luontokuvat”. Ja niitä ne todellakin ovat! Kuvat kestää useamman katselun peräkkäin, sillä niissä on sisältö enemmän kuin kohdallaan!

    Vaikka meille suomalaisille olikin hieman ennakko-odotuksia hieman maalailtu, niin ihan mahdottomasti suomalaisia ei palkintosijoilla kuitenkaan nähty! Kai Fagerström voitti komealla autiotalo-orava-kuvallansa ”Urban wildlife”-sarjan. Alle 10 vuotiaiden sarjassa Liisa Heikkinen sijoittui toiselle sijalle närhi kuvallaan, ja toisen sijan saavutti myös Kimmo P Pöri nisäkkäiden käyttäytymis sarjassa sumuisella karhu kuvallaan. Paljon onnea kilpailussa menestyneille!

    Eli etukäteen hehkutettua viiden sarjan suomalaista lintukuvaajaa ei palkinnoilla taidettu kuitenkaan nähdä, mikä sinänsä on ikävää… koska olisihan noita suomalaisia tuonne enemmänkin kuin kolme mahtunut. Mutta pitää kuitenkin muistaa, että kilpailun taso on erittäin korkea ja sinne ei niin vain palkittujen joukkoon päästä! Kuvissa ei riitä pelkkä action, vaan kuvissa pitää olla näkemystä, taiteellisuutta, harvinaista käyttäytymistä tai muuta merkillepantavaa! Kuvan pitää olla yksinkertaisesti aivan pirun hyvä!

    Joskus aina mietin että miksi Vuoden luontokuva kilpailun sarjavoittajissa ei useinkaan näe niitä tooodella hyviä suomalaisia kuvia, sillä kyllä niitä sinne lähetetään! Olisi joskus mielenkiintoista olla kärpäsenä katossa seuraamassa tuomarointia, että missä vaiheessa ne kuvat pois tippuvat, ja mistä syystä? Toki vlk-sarjavoitajistakin tosi upeita kuvia löytyy, mutta tiedät varmaan mitä tarkoitan! Tänä vuonna en ole millään meinannut keretä kirjoittaa arviointeja vlk-sarjavoittajista, joten kun huomenna poikkeuksellisesti olen menossa Finlandiatalolle palkintoseremoniaa seuraamaan, niin ajattelin kirjoittaa niistä sitten jälkikäteen! Eli vielä juttua tuleman pitää!

    Ja tokihan minä itsekin onneani WPY:ssä kokeilin, sillä jos et veikkaa.. et voi voittaa. Mutta eipä ollut tuohon porukkaan kyllä mitään asiaa. Finaaliin jokunen kuva taas meni, mutta siitä on vielä piiiitkä matka palkittuihin. Ero minun ja palkittujen kuvien välissä oli aika iso, eli tarvitsee vain ottaa parempia kuvia. =D

    Kilpailussa palkitut kuvat löytyvät täältä! -> WPY Online Gallery

    Hyviä katselu hetkiä komeiden kuvien parissa toivottaa…
    -Janne

    Maisemakuvia vuodelta 2011 lisätty galleriaan.

    Syysmyrsky LievestuoreenjärvelläKuvaa klikkaamalla isompi versio maisema galleriasta! Click picture to watch bigger version of the photo from the landscape gallery!

    Maisemakuvia viime vuodelta lisätty galleriaan ja samalla avattu ”maisemakuvat vuodelta 2011”-galleria. Maisemakuvausta tulee harrastettua kyllä aika vähän ja kuten kuvista voi nähdä, niin viime vuonnakin tarvittiin hieman normaalia kovempia myrskyjä että maisemakuvaukseen muista hommista irtauduttiin. Mutta yleensä kun saa sen telen laajikseen vaihdettua tai muut hommat siirrettyä sivuun, niin yleensähän sitä aina jotain syntyy ja niin noistakin myrskyistä.

    Ensimmäinen lisäämäni kuva (joka tuossa ylläkin näkyy) on lokakuun loppu puolelta. Silloin etelästä puhalti ihan kohtuullisesti ja vesipisarat meinasivat muodostua ongelmaksi, sillä ne erottuu Nikonin 14-24/2.8:n etulinssistä tosi hyvin kuviin… käytännössä pisara etulinssissä pilaa kuvan kuin kuvan. Toki se voi tuurilla osua sellaiseen kohtaan että sen voi klonettaa pois, mutta yleensä näin ei ole.

    Jälkimmäiset kuvat on myös otettu Lievestuoreenjärveltä, mutta tapaninpäivänä 2011, jolloin Suomeen saapunut erittäin voimakas matalapaine myrskysi ihan kohtuudella. Myrskyä pidettiin jopa harvinaisena, mutta ei kuitenkaan poikkeuksellisena. Edellinen vastaavanlainen myrsky oli ollut vuoden 2001 marraskuussa. Ilmatietieteenlaitoksen tiedote myrskystä löytyy täältä -> LINKKI. Lumesta ja jäästä ei tämän myrskyn aikaan ollut tietoakaan, vaikka oltiin vain jonkun hassun päivän päässä vuoden vaihteesta.

    Uudet kuvat löydät täältä -> Maisemakuva galleria

    New photos can be found here -> Landscape gallery

    -Janne

    Menestystä kansainvälisessä Asferico luontokuvauskilpailussa!


    Kuvaa klikkaamalla isompi versio nisäkäs galleriastani

    Italiassa järjestettävässä kansainvälisessä ASFERICO -luontokuvauskilpailussa lykästi jälleen kerran! Vuonna 2010 saavutin kyseisessä kilpailussa kunniamaininnan lintusarjassa ja nyt menestystä tuli nisäkässarjassa. Kuten edelliselläkin kerralla, niin tälläkin kertaa kyseessä on kunniamaininta.

    Kun kilpailussa tänä vuonna menestyneitä kuvia katsoo kilpailun galleriasta, niin ei voi olla huomaamatta että tänä vuonna mustavalkoiset ja paljon valkoista sisältävät kuvat olivat vahvoilla, sillä niitä kilpailun galleriasta löytyy useita. Oman valkoisen metsäjänis kuvani kuvasin Wild Wonders of europen kuvakilpailun palkintoreissulla Skotlannissa.

    Kilpailussa menestyneet kuvat -> Asferico 2012 winners gallery
    Aiempi kilpailumenestykseni -> JanneHeimonen.net – Info

    -Janne

    Metson soidin 2012 – Kuudes yö

    Edellis kerralla teltassa yöpyessäni metso esitti hieman luottamus pulaa. Tästä johtuen annoin telttani olla tyhjillään yhden yön. Rakentaisivatpahan luottamusta kahdestaan siellä ilman kuvaajan vahingossa aiheuttamia ärsykkeitä. Toiveena oli ikäänkuin saada kukko pysymään tuossa teltan edessä, jotta sitä voisi enemmänkin kuvailla aamun aikana.

    Ei muutakun taas ilta seitsemäksi telttaan! Kelihän oli illalla oikein näpsäkkä… mitä nyt tuuleskeli aika kovaa. Kuten edellisellä kerralla olin kirjoittanutkin, päätin laittaa objektiivin kuvausaukosta pihalle jo illalla, että se varmasti olisi siinä ennen kuin metso saapuisi soidinpaikalleen. Nyt kun kamerakin oli tikissä jo valmiina, ei minun tarvitsisi aamulla juurikaan makuupussista pomppia ylös, vaan voisin pötkötellä valon riittämiseen saakka makuupussin pohjalla.

    Suunnitelma toimikin oikein hyvin! Kello herätti sopivaan aikaan ja ylös ei tarvinnut nousta aiheuttamaan mitään rapinoita, senkun vaan kuunteli makuupussista missä ukkometso laulujaan lauleskelee. Aivan aikaisin aamulla kukko oli tuolla paikalla jota olin aiemmin kytännyt ja jossa kyseistä kukkoa olin kuvannut onnistuneesti viime vuonna. Hieman jäntskätti että sinnekö se nyt jää, mutta kotvasen kuluttua ääni alkoi lähestyä ja parit pomputkin kukko veti saapuessaan kyttäämääni paikkaan! Kukon äänessä ei juurikaan ollut kuultavissa jännitystä ja kukko soikin paikalla jonkun aikaa pimeässä! Sitten se taas lähti eteenpäin alas kummulta. Kaikenkaikkiaan kukko aamun aika hivuttautui yhä lähemmäs ja lähemmäs viereisen kukon reviiriä, jota taas ei näkynyt missään. Kuului kyllähän hieman kauempaa. Edellisinä aamuinahan tuo kukko on käynyt kopistelemassa nokkaansa tämän kyttäämäni ukkometson kanssa tuossa reviirien rajalla hyvinkin innokkaasti. Nyt kukkoa piti joku tiukasti omalla tontillaan, ja ehkä se oli siirtynyt jopa hieman kauemmaksi!

    Jos ynnäilee yhteen, niin veikkaan että soidinkeskus oli siirtynyt tuonne toiselle tontille, jos se koskaan edes on kunnolla ollut tuolla kyttäämälläni tontilla. Koska mitään hirmu koppelo juhlaa siinä ei viime vuonnakaan näkynyt. Jokusen koppelonkin näin tänä aamuna tuolta suunnalta lentävän pois päin. Lomat loppuu, ja motivaatiokin oikeastaan… ei se niin hehkeää ole kylmiä öitä teltassa kovalla maaten viettää. Tällä kertaa kuusi yötä saa riittää! Jos lähtisin soidinkeskustaa metsästämään, niin se vaatisi todennäköisesti pari yötä lisää, ja kiitos ei enää. Ehkä sitten ensi vuonna jossei kaikkia lomia joudu sijoittaa kesälle että saa kuitattua lasten hoitopaikkojen loma-ajat. Nyt olemme olleet sen puoleen onnellisessa asemassa, että lapset ovat saaneet olla kotona, eikä hoitoon ole tarvinnut lähteä. Ensi vuonna homma on kuitenkin toisin.

    Mutta joo, näihin tunnelmiin on hyvä lopetella. Kiitokset metsopäiväkirjojeni seuraajille ja kommentoijille! Telttailemaan en siis enää lähde, mutta viikonloppuna saatan käydä vielä katsastamassa uutta aluetta, mikäli omassa sängyssä nukkuminen ei maistu liiankin hyvin.

    Koska kuvat ovat kivoja, niin tässä vielä yksi taustaltaan hieman enemmän käsitelty metsokuva (kaamea tausta ongelma, jota hieman korjattu jälkeenpäin kehitysvaiheessa), joka on muistaakseni parin päivän takaa.


    Kuvaa klikkaamalla aukeaa suurempi versio kuvasta.

    Metson soidin 2012 – Viides yö

    Edellisellä kerralla sain kovaan kallooni vihdoin ja viimein taottua että telttaa pitää siirtää! Sillä kukko ei selvästikään viihdy enää viime vuotisella soidinpaikallaan! Eli telttaa tuli siirrettyä noin 20 metriä ja siitä ponnisteittaisiin kohti uusia mahdollisuuksia… tai pettymyksiä.

    Edellisellä kerralla soitimelta autollepäin lähtiessä olin saanut hiihtää puolet matkasta paksussa upottavassa lumihangessa ja kävellä toisen puoliskon hiekkatietä pitkin. Lämpömittarin näyttäessä lähes +15C kyllästyin hiihtämään ja nappasin kotoa lapion autoon mukaan. Olin päättänyt että tällä kertaa en enää hiihtäisi, autolla mentäisiin perille saakka, vaikka lapiolla kaivamallla. Auraamattoman tien ja latuni alkupään kohdalla tuuppasin tasauspyörästön lukon autosta päälle ja aloin pikku hiljaa ujuttaa Toyotaa hankeen. Suuri lumipenkkakin oli jo antautunut kevät auringon lämmittäessä ja lunta tuosta isosta penkasta oli jäljellä enää noin 40cm. Pahimmat kohdat tiellä olivat juuri jotain tuollaista noin 40cm luokkaa, mutta joissain kohdissa lunta oli jäljellä vain 20cm. Ei nuo katumaasturit hirmu korkeita ole vaikka talvirenkaita valitessani maavara olikin vahvasti mielessä. Parissa kohtaa pohja otti hankeen, mutta tosi hienosti läpi lumen puskettiin aina parkkipaikalle saakka! Ainut pelko joka mielessäni liikkui, oli että auto jäisi pohjasta lumen päälle renkaat ilmassa, mutta mitä vielä! Perille mentiin ja vieläpä täysin kivuttomasti ja ilman ongelmia! 4WD – ei voi kun tykätä <3 Ensimmäistä kertaa tänä vuonna teltalle päästyäni ei tarvinnut samantien alkaa vaihtamaan hiestä märkiä vaatteita! Oli kieltämättä aika mukavaa! Illan kuluessa kännykällä netissä surffaamisen ohella askartelin telttaan yhden kuvausaukon lisää, sillä olin varustautunut Sigman 120-300/2.8 OS objektiivin lisäksi myös Nikonin AF-S 50/1.4G objektiivilla. Tuo ylempänä sijaitseva kumpu johon olin telttani siirtänyt, ei ole kovinkaan suuri, joten kuvausetäisyys jää väkisinkin aika lyheksi. Ajattelin että voin 50mm polttovälillä ottaa välillä hieman laajempia näkymiä, sillä 120mm on tuossa jo melko paljon. Minulta ei tällä hetkellä löydy mitään polttoväliä 50mm ja 120mm väliltä, joten tuolla Nikonin normaali objektiivilla siis mentiin. Kello soimaan jälleen vakio aikaan ja pikainen siirtyminen nukkumatin maille tuulen humistessa puiden latvoissa. Nukuin yön oikein makeasti, mutta heräsin ennen kellon soittoa metson siipien paukkeeseen! Heti kun sain silmäni auki, tiesin mitä oli tapahtunut. Kyttäämäni reviirin kukko oli aikaistanut soitimelle tuloaan merkittävästi, eikä kelloni ollut kerennyt herättää. Muutenhan homma olisi ihan ok, mutta nyt en kerennyt laittaa objektiiviani valmiiksi teltan kuvaus aukkoon ennen metson tuloa. Ulkona oli vielä suhteellisen hämärää ja komea ukkometso lauloi soidin lauluaan komeasti vain 5m päässä teltastani. Päätin että en ota mitään riskejä! Aina kun kukko naputteli, olin täysin liikkumatta... ja kun kukko hioi, liikuin aina hieman. Sain kaivettua kamerani kassista ja tarkoitus oli ujuttaa objektiivi kuvaus aukosta varovasti pihalle kun kukko taas aloittaa hiontansa. Olin erityisen huolellinen ja varovainen, silti kukko hämärässäkin hioessaan huomasi touhuni! Siltä seisomalta kukko laulean poistui hitaasti tantereelta. Voi pojat että syletti! Eikä se rajoittunut pelkästään siihen hetkeen, vaan harmittaa vieläkin ihan vietävästi. Kukko kierteli koko aamun siellä sun täällä. Kävi uhittelemassa naapurilleen, joskaan tappelua ei tänä aamuna aikaiseksi saatu, kävi soimassa tiellä ja vaikka missä! Vain yhden kerran aamun katastrofin jälkeen kukko nousi tuolle kummulle jossa se edeltävinä aamuina oli ollut aktiivinen, ja jossa telttani tällä hetkellä sijaitsi. Kun kukko saapui kummulleen, oli objektiivini valmiina piilotelttani kuvaus aukossa. Silti kukon saapuessa areenalleen se oli todella varovainen, sillä selvästi oli takaraivossa aikaisen aamun tapahtumat! Hidasta naksutusta, pään puolelta toiselle kääntelyä, selvää epävarmuutta. Päätin antaa kukolle aikaa ja edetä todella varovaisesti. Kun kukko vihdoin rentoutui, pääsi soidinlaulussaan vauhtiin ja sai parit loikat aikaiseksi... ajattelin hetkeni tulleen! Kun kukko innokkaan naputtelunsa jälkeen hioi, laukaisin kamerani. Ja kuten olettaa saattaa, ei se jäänyt tältä kukolta huomaamatta! Tautisen herkkä kukko sanon mie! Tuon kuvan oton jälkeen kukko siirtyi jälleen pois kummulta ja jatkoi reissaamistaan. Suoraan sanottuna, en mä ihan näin tän ajatellut edellis iltana menevän! Tässä siis se kuva jonka sain, ja jonkalaista hieman tavoittelinkin tästä soidinkummulta.

    Kuvaa klikkaamalla aukeaa suurempi versio kuvasta!

    Toki olen tyytyväinen kuvaan, sitä en voi kieltää! Se siitä vielä olisikin puuttunut että olisin jotenkin mössinyt kyseisen kuvan. Yritin vetää sen niin varmanpäälle kuin vain osasin, koska osasin odottaa että se voi olla ainut mikä tilanteesta syntyy. Kukon pyrstön yläpuolla näkyy hieman aamu auringon mukanaan tuomaa kellertävää valoa, jos kukko olisi tullut hieman myöhemmin, taustalla olisi enemmän aamu auringon kultaa. Nooh, jää tavoiteltavaa seuraaviin kertoihin!

    Kyseinen kuva on otettu Sigman 120-300/2.8 OS @ 140mm, ja aukkona kuvassa toimi f2.8. Edelleen pidän tuosta lasista oikein paljon! Ja nyt metson soitimen myötä olen päässyt oikeastaan ensimmäisiä kertoja testaamaan itselleni suht uuden rungon, Nikon D3s kohinoita… ja täytyy sanoa että korkeilla herkkyyksillä kyseinen runko on kyllä D3/D700 kameroita selvästi parempi. Tämä kyseinen ruutu on otettu ISO6400 herkkyydellä, ja erehdyin siitä iiihan inan poistamaan kohinaa… ja nyt tuntuu että kuvassa olisi voinut hieman enemmänkin kohinaa olla, sillä siitä tulee kuitenkin hieman sellainen oma tunnelmansa.

    Nooh, mutta kuinkas tästä eteenpäin? Myöhäisestä blogin päivitys ajankohdasta voi jo päätellä, että en ole menossa yöksi kojuun. Koju on paikaallaan tuolla samalla kummulla, mutta teen nyt sen mikä olisi pitänyt tehdä jo edellis aamuna! Eli antaa teltan seisoa yksi aamu uudella paikallaan ihan itsekseen ja antaa metson näin totutella telttaan. Noin pystyy varmistumaan että teltasta ei tule mitäään ylimääräistä rapsausta tai häiriötä jonka kuvaaja aiheuttaa. Toisinsanoen, rakennetaan nyt sitä luottamusta… ehkä jopa uudelleen. Maanantai tiistai yönä keretään koittaa sitten vielä kuvaamista ennenkuin työt taas painaa päälle. Silloin nähdään onko tyhjästä yöstä ollut hyötyä, ja että kannattaako hommaa tuolla kummulla jatkaa tänä keväänä. Sen tiedän jo siitä seuraavasta kuvaus aamusta, että kamera on paikallaan kuvaus aukossa jo heti illasta lähtien! En jätä mahdollisuutta sille että kukko kerkeää soitimelle ennen kuin kamera on paikallaan.

    Kukko on nyt kahtena aamuna tullut suoriltaan tuolle kummulle, toivottavasti se tekee niin myös seuraavina aamuina!

    -Janne

    Metson soidin 2012 – neljäs yö

    Edellis kerralla metso viihtyi tosi hyvin läheisellä paksun lumipeitteen omaavalla tiellä. Metson käyttäytyminen oli sinänsä järkeenkäypää, koska metsot yleensä hakeutuvat lumilänteille soimaan. Tähän perustuen päätin säilyttää telttani samalla paikalla, ja siivosin vain hieman risuja pois kuvauslinjalta. Oletukseni oli että kukko ilmestyy tielle uudemmankin kerran.

    Kevät alkaa tekemään tehtäväänsä ja matka soitimelle kulkee nyt paksun lumihangen peitossa olevan tien ja lähes kokonaan hiekalla olevan tien kautta. Lumipeitteisellä tiellä on lunta kuitenkin vielä sen verran, että vaikka hieman korkeammalla maavaralla varustettu neliveto kulkupelinä onkin, en ole viitsinyt testata jääkö auto pohjastaan kiinni hankeen. Mutta ei tässä enää kauaa mene että autolla pääsee siirtymään hieman lähemmäs telttaa. Nyt siis vielä hiihdetään ja käpytellään.

    Eilen olin teltassani jotakuinkin kello seitsemän, ja metso saapui yö puulleen noin yhdeksän kieppeissä. Kun edellis kerralla metso oli vaihdellut oksalta oksalle, niin nyt se lenteli puusta puuhun. Jonkun kerran sain nousta makuupussistani tarkastamaan oliko metso laskeutunut maahan, mutta tiukasti se vielä illan puussa pysyi. Edellis kerrasta poiketen koko iltana metso ei lauleskellut pätkääkään soidinlauluja.

    Heräisin perinteisesti ennen kellonsoittoa puoli neljältä ja metso olikin reippaana aloitellut soidinlaulunsa jo minun vielä nukkuessa. Virittelin samantien kameran jalustalle, ikäänkuin odottamaan metsoa saapuvaksi. Kauaa ei tarvinnutkaan metsoa odotella kun jonkun hassun minuutin yli neljä koppelo pelmahti lähistölle, silloin kukkoa vietiin. Jonkun aikaa oli aivan hiljaista. Kukko juoksenteli koppelon perässä hieman etäämmälle, mutta jonkun ajan kuluttua se sieltä palaili lauleskelemaan laulujaan. Harmittavasti vaan minun kannaltani väärälle kummulle.

    Eli kukko kotiutui heti aamusta tuolle hieman korkeammalle kummulle jossa se oli aikaansa tiellä käpyttelyn lisäksi viettänyt edellisellä reissullani. Siellä se kukon aamu iloisesti meni ja sain näköhavaintoja kukosta vain silloin kun kukko soidin loikkiaan viereisellä kummulla teki. Sinänsä soidin alkaa kyllä piristyä, sillä tänään koppeloita oli liikkeellä jo useampia. Paritteluista en tosin pysty mitään sanomaan, koska hitusen verran oli näköestettä telttani ja kukon välillä. Kovasti yritin saada jotain aikaiseksi pienistä vilahduksista, mutta loppu tulokset oli sitä luokkaa ettei paljoa näytettävää syntynyt.

    Noin kahdeksan kieppeissä kukon soidinlaulu muuttui ikäänkuin röhkimiseksi ja vähän väliä kummun toiselta puolelta kuului satunaisia siiven paukutuksia. Viitisentoista minuuttia tuota kuuntelin ja kun kello kuitenkin oli jo päivän soitimen ehtoo puolella, niin päätin lähteä hiippailemaan ja katsastamaan tilanteen. Hiivin kummulle, ja kuten olin arvellutkin, niin kaksi kukkoahan siellä mittaili toisiaan. Suhteellisen kauan kukot siellä olivat toisiaan ihmetelleet ja mitään aivan ”sytenä kimppuun”-meininkiä homma ei tosiaan ollut, vaan enemmänkin siinä uhiteltiin ja välillä koitettiin siipipankolla toista pehmittää. Pusikkoa oli niin lahjakkaasti edessä, että kuvaamiseen ei ollut mitään mahdollisuutta. Yritin varovasti paremmalle paikalle, mutta vaikka kukot olivatkin toisiinsa keskittyneet, niin ei niitä yllättämään päässyt. Molemmat kukot lähtivät eri suuntiin.

    Koska kuvaushommat ei edelleenkään natsannut, niin päätin siirtää telttaani uusien mahdollisuuksien toivossa. Sijoitin telttani nyt tuonne kummulle jossa kukko tämänkin aamun oli lähes kokonaan pomppinut. Suhteellisen pieni ja risukkoinen kumpare on kyseessä, mutta sain telttani ihan ok paikkaan kummun laidalle. Hieman siistimistä ja ympäristö alkoi jopa näyttää siltä että siinä voisi jonkun metsokuvan ottaakin. Ajattelin varustautua seuraavalle reissulle myös 50/1.4 objektiivilla, joskin 70-200/2.8 olisi varmaan ollut optimi… mutta sellaista en enää omista.

    Tuosta uudesta teltan sijainnista näen tietenkin tämän uuden kummun päälisen, mutta siitä on myös hitusen näköyhteyttä tuonne tänä aamuna kyttäämääni paikkaan, kuten myös pieneen kaistaleeseen tuota lumista tietä. Teltan nykyisestä paikasta pystyn näkemään myös tuon toisen kukon reviirille ja näin seuraamaan hieman koppeloiden painottumista näiden kukkojen reviirille. Jotenkin on tullut tunne, että kyseessä voisi olla aika tasaväkiset kukot… ja soitimen herruudesta ei välttämättä aivan selvää selvyyttä ole.

    Sinänsä tuo kukon tänä aamuna valitsema kukkula on mielenkiintoinen liike, sillä siellä ei juurikaan enää ole lunta jolle ukkometsot niin mielellään soitimelal hakeutuvat. Mielenkiinnolla odotan mitä huomisaamu uuden teltan sijainnin myötä tuo tullessaan. Edelleen mahdollisuudet epäonnistua ovat kohtuullisen hyvät. =)

    Tässä vielä yksi tältä aamulta… tämän kummempaan ei tänä aamuna ollut saumoja. Meinasin jättää tämänkin laittamatta, mutta ompahan nyt edes jotain, vaikkei kovin häävi olekkaan.

    Kuvaa klikkaamalla aukeaa suurempi kuva.

    -Janne