Metsonsoidin 2010 – Reissu 10 – Seitsemäs yö metsonsoitimella

Foreca lupaili lusmupäivälleni täysin pilvistä keliä, mutta aamulla herätessäni huomasin että Foreca oli jälleen kerran epäonnistunut ennusteessaan. Taivas oli lähes pilvetön, mutta Forecan nettisivujen mielestä ilma oli edelleen täysin pilvinen. Nooh.. edellinen päivä oli ollut aika viileä, ja ehkä vuorokauden maksimilämpötilat vaikuttavat metsojen soitimeen samalla tavalla kuin teerienkin. Eli ehkä aamu oli hiljainen soitimella, vaikkakin aamu olikin kirkas ja aurinko lämmittäviä säteitään metsän siimekseen sinkoili.

Vaikka Foreca povasikin hieman pieleen lusmupäiväni sääennusteen, niin päätin silti luottaa seuraavan aamun ennusteeseen. Päivä oli suht lämmin auringon ansiosta ja jos seuraava aamu olisi vielä aurinkoinen kuten Foreca ennusti, niin ehkä metsoilla hormoonit hyrräisivät?

Eilen illalla nappasin matkaani valmiiksi pakatut tamineeni ja suuntasin auton keulan kohti metsonsoidinta ja sinne odottamaan jäänyttä telttaani. Pujahdin tarkoituksella jo todella hyvissä ajoin telttaan. En ottanut mitään riskiä mikä voisi muuttaa jotenkin metsonsoitimen kulkua ja näin mahdollisesti aiheuttaa ongelmia kuvien saantiin seuraavana aamuna. Yhdeksän aikoihin huomasi miten ilma viileni nopeasti ja mieli alkoikin tehdä lämpimään makuupussiin. Ilmeisesti yö oli ollut hitusen viileähkö, mutta minulle meinasi taas makuupussissani tulla kuuma. Pienistä lämpöongelmista huolimatta nukuin todella hyvin ja heräsin kello kolme.

Kello kolmelta metso oli jo äänessä. Ääni kuului tutun yöpymispuun suunnalta. Jonkun aikaa kukon lauleskellessa koppelotkin alkoivat heräillä kirkkaaseen pakkasaamuun, ja kotkotusta alkoikin kuulua sieltä ja täältä. Vaikka koppeloita oli äänessä aivan lähialueella yhteensä neljä, niin silti kukko tuntui aika laiskahkolta. Välillä kukko vaihteli laulupaikkaansa puusta puuhun ja välillä piti jopa hengähdystaukoja. Aikani kun odotin niin tulihan se kukko maahankin, mutta eipä minun telttani lähettyville. Kukko liihotti hakkuuaukon laitapuusta suoraan vanhaan hakkuuaukkoon joka nyt kasvoi noin kolme metriä korkeita männyntaimia. Siellä se kuului jonkun aikaa loikkivan ja laulavan, kunnes hiljeni.

Toisinsanoen… sen pituinen reissu se. Reissu jää viimeiseksi metsonsoidin reissuksi tänä keväänä. Yhteensä kymmenen reissua tein ja seitsemän yötä vietin metsonsoitimella… ei kuvan kuvaa. Voi ehkä jo sanoa että oli kuitenkin yritystä? Ja että aina ei ole ihan helppoa tuo kuvien saanti. Tai ainakin jos kuvia olisi saanut, niin fiilis ehkä olisi ollut että kuvien eteen tehtiin töitä. Mutta kun ei ne kuvat olet tulossa, niin annetaan olla ja yritetään ensi vuonna paremmalla onnella. Onhan tältä vuodelta kuitenkin jo aika kivoja metsoruutuja kasassa Skotlannin reissulta. Jotka muuten voit katsoa täältä -> Lintukuvia Skotlannista 2010

Eli siirrymme siis uusiin rojekteihin. Nyt on ollut aikas mukavat kelit ja pihavarastokin saanut jo lisää lautoja kupeisiinsa, ja seuraava rojekti kyseisen pömpelin kanssa onkin katon teko. Mutta nou hätä, luontokuvaus projekteja on myös tulollaan. ,) Ja tietty Skotlannin reissun kuvatulvan perkaamista riittää edelleen… Joten kannattaa pysyä kyydissä!

-Janne

Metsonsoidin 2010 – Reissu 9 – Kuudes yö metsonsoitimella

Jälleen lähdettiin metsonsoitimelle innokkaana, koska olihan edellisellä kerralla kuvat ollut jo niin lähellä! Eli ehkä tällä kertaa lykästäisi!

Suuntasin matkani uuteen paikkaan sijoitettuun telttaani ja kerkesin juuri ja juuri levitellä kamani teltaani, kun metso rysähti samaan kuusipuskaan kuin edellisenäkin iltana. Vaikuttaa hyvältä, ehkä tämä metso olisi kangistunut kaavoihinsa ja laskeutuisi jälleen samaan paikkaan soidintamaan aamun tultua. Kömmin suht pikapuoleen makuupussiini ja silmäluomeni alkoivatkin jo kummasti painaa ja nukkumatin maa kutsua.

Hyvin nukutun yön jälkeen heräsin kello kolmelta. Kuulin jo makuupussiini että metso siellä on jo äänessä! Nyt tarvitsisi enää odotella että se laskeutuisi maahan ja juoksisi telttani eteen esittämään temppujaan! Jos näin kävisi, saattaisin aivan hurjaksi heittääntyä ja villiksi muuttua… tiedä vaikka räpsyttäisin koko muistikortin täyteen näiden edellisten reissujen aiheuttaman turhauman johdosta! Mutta ennen sitä, ei auttaisi kuin odottaa!

Odotin ja odotin… kello tikitti ja tunnit kuluivat toinen toisensa perään, mutta kukko vaan pysyi puussa. Aamu oli kylmä, tuulinen ja pilvinen… ja se selvästikkin vaikutti kukon intoon. Hieman laiskan nihkeää alkoi kukon soiminen jo olla. Niin pitkiä taukoja että luulin jo kukon luovuttaneen kokonaan! Ja jossain vaiheessahan niin sitten kävikin… eli kukko lopetti soidintamisen tältä aamulta. Kukko ei aamulla jättänyt puutaan vaikka koppelo lenti soidin alueen läpi ja jäi puuhun vartiksi kotkottamaan. Eli ei saanut meikäläinen muistikortille täytettä tälläkään reissulla.

Huomenaamuksi lupasi samanlaista keliä… täysin pilvistä, hitusen pohjoistuulta eikä kovin lämpöistäkään. Oli helppo tehdä ratkaisu ja jäädä lusmuamaan kotiin. Nyt joutuu jo myöntämään että pikkuhiljaa ajatukset alkaa siirtyä jo muihin projekteihin. Torstai aamulle näyttää aurinkoista keliä… silloin aion vielä ainakin yrittää. Saa nähdä jääkö kymmenes reissu viimeiseksi? Meinasin jo kirjoittaa, että noinko jään ilman metsokuvia tänä vuonna? Mutta onhan minulla jo tältä vuodelta oikeastaan todella hyvät metsokuvat Skotlannin reissultani. Pystyn ehkä olemaan jo pelkästään niihin tyytyväinen =)

-Janne

Metsonsoidin 2010 – Reissu 8 – Viides yö metsonsoitimella

Nyt on huonot ilmat lusittu pois välistä ja vetäisty hieman happea. Eli eilen illalla kutsui taas metsonsoidin ja teltassa nukkuminen!

Olin edellisenä aamuna käynyt hieman tarkastelemassa lintujen paikkoja toisella metsonsoitimella ja mielestäni onnistuinkin löytämään ihan kivan paikan jossa metsokukko oli soimassa. Tosin hieman alarinteessä kun olin, en osannut aivan varmaksi sanoa onko kyseinen lintu soimassa puussa vai maassa, eikä ilmaan hyppimis ääniäkään kuulunut. Olin sen verran pimeässä liikenteessä, että näköhavaintoa en kukosta saanut, enkä uskaltanut kovin lähelle tunkea etten häiritse kukon soidinta.

Eilen iltana toiveikkaana telttani pystyttelin aamulla katsomaani paikkaan ja heitin pitkälleen telttaani odottamaan. Hieman yli kello kahdeksan puussa rysähti ja kukko saapui yöpuulleen. Lähes heti kukko aloitti innokkaan soimisen oksallaa, ja sitä kesti aina sinne saakka kunnes nukahdin. Makuupussissa maatessani kerkesin vielä miettiä että noinkohan kukko aamulla maahan laskeutuu, vai istuuko vaan oksallaan lauleskelemassa…

Hieman kahden jälkeen aamulla heräsin, ja kukko oli aivan hiljaa. Torkahdin tosin melkein samantien uudelleen, ja heräsin uudemman kerran kolmen kieppeissä. Nyt kukko oli jo äänessä! Kukon soidinlaulu kuului tosi innokkaana samasta puusta johon kukko oli illalla tullut. Sitten alkoi odotus. Pari kertaa kerkesin miettiä että laskeutuuko kukko maahan, vai soidintaako vain puussa, ja jos laskeutuu niin mihin? Vartin yli neljä koppelo äännähti toisella kummulla ja silloin kukkoa vietiin! Kukko laskeutui hämärässä noin 10m päähän teltastani ja hilpaisi tuonne toiselle kummulle. Ikäväkseni joudun toteamaan, että meni juuri väärälle kummulle! Olin nimittäin varautunut kuvaamaan kyseistä kukkoa juuri tähän toiselle kukkulalle, jossa se oli ilmeisesti soidintanut edellisenä aamuna. Väliä kukkuloilla ei ole kun hieman yli 20 metriä, mutta näkyvyys on taas alle 20 metriä…

Ei auttanut kun jatkaa odottelua ja toivoa että kukko sieltä tulisi näkyviin. Ei se kaukana ollut, välillä onnistuin risukon läpi näkemään vilahduksen hyppäävästä metsosta. Todella innokas soidintaja tämä kukko oli! Pieniä taukoja kuului ainoastaan, mutta muuten oli lähes kokoajan äänessä. Hieman kuuden jälkeen telttani vieressä olevaan puuhun laskeutui koppelo ja kotvasen kuluttua puusta alkoikin kuulua koppelon ääntelyä. Virkistyin silmän räpäyksessä! Ehkä kukko tulisi koppelon äänen myötä näkyviin ja pääsisin jonkun kuvan ottamaan? Mutta ei! Siellä se kukko vaan loikki ja tallusti toisella kukkulalla. Kukon soidin kesti lähes kahdeksaan saakka, sitten kukko hiljeni lopullisesti tältä aamulta.

Puolisen tuntia makailin vielä teltassani kukon hiljentymisen jälkeen, sitten uskaltauduin ulos. Kukko olikin jo hävinnyt omille teilleen ja pääsin tarkastamaan tuota paikkaa jossa kukko oli aamulla soinut. Paikka vaikutti ihan kivalta ja aamulla kiva yllätys oli että aamuaurinko paistaa tosi kivasti kyseiselle paikalle. Päätin sijoittaa telttani niin että näkisin tuon kyseisen paikan, jossa kukko tänä aamuna soidintaan harjoitti. Onnistuin löytämään teltalleni sellaisen paikan josta näen ihan hitusen sinne paikkaan johon kukon odotin tänä aamuna tulevan. Joten jos kukko huomenaamuna menee sinne, niin ehkä olisi mahkuja edes jonkunlaisiin kuviin!

Vaikken kuvia saanut tänäkään aamuna, niin todella hyvät fiilikset jäi! Koska kuvien saanti ei ole tänä keväänä ollut kertaakaan näin lähellä =D Ehkä jo huomenna?

-Janne

Metsonsoidin 2010 – Reissu 7 – Neljäs yö metsonsoitimella

Aivan kuten Foreca lupailikin, vettähän se illalla satoi. Tai oikeastaan vesisade alkoi juuri silloin kun olin nostamassa tamineitani auton kyytiin. Vesisateesta huolimatta lähdin kuitenkin ajelemaan kohti metsonsoidin maastoja. Perille päästyäni vettä tuli jo aika railakkaasti, joten päätin istuskella autossa ja odottaa sateen päättymistä, koska en halunnut kastella vaatteitani ja tuoda näin ylimääräistä kosteutta makuupussin sisään. En ole tainnut aiemmin mainita, mutta siis säilytän päällystakkia ja housujani makuupussini sisässä, joten ne ovat mukavan lämpöiset aamulla nykäistä päälle. Puolisen tuntia jouduin autossa istuskelemaan ja odottamaan ennenkuin vesisade hiljeni ja pääsin jatkamaan matkaa teltalleni.

Aukaistuani teltan huomasin että viisi vuotta vanha Jyskin halppis kupolitelttani ei enää ollut ihan parhaassa vedossa mitä tuli vedenpitävyyteen. Teltan pohjalla näkyi pieni vesilammikko, joten pohja ainakin piti vielä vettä. Vesisade vaikutti pikku hiljaa loppuvan, joten pistin kamani telttaan ja heitin makuupussin päälle pitkälleen. Siinä makaillessa kerkesin ihmetellä telttaani ja kankaat olivat tosiaan alkaneet paikkapaikoin kastua. Kun puusta tippui isompi vesipisara kankaalle, niin vesi pärskähti jopa hieman teltaan sisäänpäin. Säätiedotus oli lupaillut pakkasta yöksi, joten uskaltauiduin hyvillä mielillä jäämään tuohon hieman vuotavaan telttaan yöksi.

Kellon laitoin soimaan hieman normaalia aiemmin, koska mielessä on pyörinyt tuo metsojen karkoitus kuorsaamalla. Ajattelin että hieman aiemmin heräämällä, voin ehkä suoda pienen hiljaisen hetken metsolle ennen sen soitimen alkua. Jos nyt mukamas edes kuorsaan… en ole kyllä koskaan itse kuullut. Päätin kuitenkin varmuuden varalta vielä yrittää nukkua kyljelläni. Toiveissa oli että jospa metso pienen hiljaisen hetken myötä tulisi telttani eteen soimaan? Toisinsanoen tässä aletaan olla siinä vaiheessa että kaikkea pitää kokeilla =) Kello soi tänä aamuna siis tuntia aiemmin, eli jo puoli kolmelta.

Herättyäni ilma tuntui heti aika rapsalta, eli pakkasen puolella oltiin. Ensimmäisenä tietysti korvat hörölleen ja kuuntelemaan onko metso hieman aikaisesta ajankohdastani huolimatta jo äänessä. Eipä kuulunut mitään, eli ehkä onnistuin suunnitelmassani? Saas nähdä tulla tupsahtaako kukko johonkin telttani lähestölle. Päätin olla kaivautumatta makuupussista ja odottaa äänihavaintoja lämpimässä. Kotvasen aikaa sain odotella ennenkuin metso aloitti soitimensa. Ja aloittiko se soitimen lähellä telttaani? Toiveissa tietty oli, mutta eiiiih… Taas oltiin aivan uudessa paikassa, ja jopa aivan uudella kulmalla tuota aluetta.

Eipä siinä paljoa ollut tehtävissä. Piti vaan odotella ja toivoa että kukko sieltä lähemmäksi tulisi. Aamun aikana telttani lähellä koppelokin oli äänessä, mutta senkään ääni ei kukkoa lähemmäs houkutellut. Hieman yli kello viideltä soidin loppui eikä vähään aikaan uudetaan alkanut, joten päätin ryömiä takaisin makuupussiini ja ottaa pienet nokoset. Jospa kukko olisi sitten taas äänessä. Tunnin verran nukuin, mutta kukko ei ollut uudestaan soidintaan aloittanut… eli hyvä sauma lähteä kotiin.

Meinasin viedä mukanani toisen teltan, mutta molemmat teltat olivat niin jäässä että en jaksanut alkaa niitä pakkaamaan kuljetettavaan muotoon. Hyvä kun pääsin omasta teltastani edes ulos ilman puukkoa, koska vetoketjukin oli aika huolella jäässä. Pieni annos väkivaltaa niin johan tokeni, ja pääsin jatkamaan matkaa kohti aamupuuron syöntiä.

Mutta mitäs sitten tänään? Hieman turhauttaa tuo hieno kaunis upea lässyn lässyn mäkisoidin… kyseinen kukko on edelleen aivan häiriintynyt hehtaari reviirinsä kanssa. Luovuttaminen projektissa ”metsokuvat Suomesta 2010” tuntuu edelleen kaukaiselta ajatukselta, mutta aika nihkeältä niiden saaminen tuolta soitimelta tuntuu. Otanko vaan kolmannen teltan kaapista ja painun illalla arvalla eri soitimelle? Jokunen aamu muualla ja sitten joskus takasin ”mäelle”? Jospa sitten koppelot olisi hävinnyt ja kukko rauhoittunut? Näin äkistään voisi kuulostaa ihan toimivalta idealta… Täytyy tsuumailla ja mennä pyörittelemään kiviä pihalle, jos sais edes pihaa joskus mallilleen…

-Janne

Metsonsoidin 2010 – Reissu 6 – Kolmas yö metsonsoitimella

Suoraan sanottuna, en tiedä pitäisikö nyt itkeä vai nauraa…

Mutta joo! Illalla käpyttelin metsonsoitimella olevalle teltalleni ja katsahdin sen edessä olevaa lämpimien ilmojen kutistamaa lumilänttiä, ja sain idean. Tämän soitimen ainut musta metso kun tuntuu olevan noiden lumilänttien perään, ja kun suunta on ollut oikeastaan isompaan ja isompaan päin, niin päätin kävellä pienen tarkastuslenkin näillä viime päivien soidinpaikoilla. Selvästi suurimmaksi paikaksi osoittautui se toinen paikka jossa yksi telttani jo lepää, ja kun tarkoitus oli ettei telttoja siirretä, niin valinta oli helppo. Tähän mennessä olin siis pötkötellyt yöni tuossa yhdessä ja samassa teltassa, mutta nyt ensimmäisen kerran vaihdetaan kytistyspaikkaa!

Uudessa nukkumapaikassa ja teltassa nukutti ihan makoisasti. Kännykkäni herästyskello herätti vanhan tavan mukaan puoli neljältä. Ulkona oli aikamoinen tuuli, eikä mitään oikein pystynyt kuulemaan. Näpytin kännykkään pin-koodin ja heräsin uudestaan. ”Oho taisin nukahtaa” oli eka fiilis… katsoin puhelimen kelloa, mutta siellä olikin vasta pin-koodi näpytetty. Olin ilmeisesti nukahtanut uudestaan ennenkuin kerkesin painaa kännykästä ”OK”. Eipä tullut vahinkoa, sillä kello oli vasta puoli viisi, ja ulkona tuuli edelleen aika navakasti.

Kömmin pois makuupussistani ja yritin kuunnella tuulen läpi jos jostain suunnalta kuuluisi metson soidinääniä. Lopulta tuuli hieman laantui ja korviini kantautui heikosti metson soidinääniä. Ja ihan kuin ne kuuluisivat juuri jostain sen telttani suunnalta jossa olen nukkunut kaikki muut yöni paitsi tämän. Tuli hieman sellainen ”ei voi olla totta”-fiilis, mutta toiveikkaana ajattelin että jospa kukko vielä soisi yöpuussaan ja olisi vasta lähdössä liikenteeseen. Jonkun aikaa kuuntelin, että jospa kukko lähtisi liikenteeseen. Mutta sitten kukko lopetti soimisen kokonaan!

Odottelin ja odottelin, mutta ei enää pihaustakaan soidinäänistä kantautunut korviini. Tämän johdosta päätin lähteä hiippailemaan ja tarkastamaan tilannetta. Jonkun matkaa kuusikon läpi käpyteltyäni, huomasin kun koppelo pomppasi lentoon jostain tuon toisen telttani edessä olevan lumiläntin reunamilta. Oli ilmeisesti huomannut tuloni. Pääsin perille lumiläntille, mutta ukkometsoa ei näkynyt missään. Lumiläntistä ei myöskään oikein pystynyt sanoa että oliko siinä kukko pyörinyt… Vähän ehkä siltä näytti, mutta halusiko silmät vaan nähdä siinä jälkiä, vaikkei siinä ollut niitä? Lumi olisi joka tapauksessa kantanut hieman kukkoa, mutta ehkä jotain kuitenkin näkyisi. Paha sanoa, mutta väkisin mieleen palautui että jos en olisi telttaa vaihtanut, niin olisiko nyt muistikortin täydeltä metsokuvia?

Kiertelin vielä isomman lenkin koko mäen alueella, koska jos metso vaikka olisikin siirtynyt soimaan jonnekin kauemmas. Mistään en kuitenkaan onnistunut tuota kukkoa löytämään. Mihinkähän lie hävisi? Astui viimesen koppelon, löi hanskat naulaan ja lähti syömään? Tai sitten kukolta vaan loppuivat paukut. Tiedä häntä, mutta jonnekin se katosi ja vain koppelo jäi jälkeen.

Eli mitäs sitten huomenaamuna? Foreca lupailee tälle päivälle vesisadetta, ja se jatkuisi aina iltapäivästä yöhön saakka. Kolmen aikaan yölläkin pitäisi saataa, mutta lämpötilan pitäisi olla myös pakkasella… eli tulee kai sitten lunta tai räntää. Eli ehkä metsot voisivat olla kuitenkin aktiivisia. Se mikä on varmaa, on se että ensi yöksi palaan takaisin siihen telttaan jossa alussakin yöni vietin. Tosin salettiin kukolla on joku soidinpaikkojen kiertojärjestys, ja huomenna se on sitten siinä soitimella jossa minä olin tänä aamuna =D Vai olenko aina kuorsannut niin huolella yöllä, että kukon on aamulla pitänyt etsiä itselleen uusi soidin kun ei ole hirvinnyt samalle jäädä? Rauhoittuukohan toi kukon venkslaaminen edes sitten kun lumet on lähtenyt ja koppelot hävinnyt? Jos edes sitten saisi kuvia? No nyt ainakin tiedetään se, että telttaa se ei pelkää!

Turha tässä kai on enää mihinkään muuhun soitimille lähtee pööpöilemään, yritetään tätä nyt hamaan tappiin saakka. Jos ei tule kuvia, niin sit niitä ei tule…

-Janne

Metsonsoidin 2010 – Reissu 5 – Toinen yö metsonsoitimella

Illalle lupasi edellispäivää parempaa keliä, joten lähdin hieman aiemmin liikenteeseen, koska myös metso saattaisi tulla paikalle aiemmin. Etenin eilen kirjoittamani suunnitelman mukaan, eli mukanani oli toinen teltta jonka pystyttäisin kukon eiliseen soidinpaikkaan. Tarkoitus oli siis hieman kartoittaa karttaako kukko telttoja vai onko se muuten vaan tuuliviiri…

Sain teltan pystyyn nopsasti, ja heitin läheltä löytyneen katkenneen kuusenlatvan teltan sisään painoksi. Eipähän vie tuuli telttaa mennessään, jos oikein äityy tuulemaan. Ilta itsestään oli oikein kaunis, aurinko alkoi laskea puiden taakse ja ilma oli aivan tyyni. Noin puolen yhdeksän aikoihin kuulin taas tutun rapsauksen lähipuusta. Metso tuli noin tuntia aiemmin yöpuulleen kun keli oli edellispäivää parempi. Kaivauduin makuupussiini mietiskellen mitä seuraava aamu toisi tullessaan, ja miten mahdollisiin tapahtumiin reagoisin.

Kännykkäni herätyskello täräytti hereille puoli neljän aikaan. Yritin kuulostella josko metsolla olisi jo soidin käynnissä, mutta mitään ei kuulunut. Vartin verran kerkesin makuupussissani pötkötellä kun aivan uudelta suunnalta alkoi metsonsoidin kuulua. Toivoin tietysti että tämä olisi vihdoin joku uusi kukko, koska en koskaan tuolta suunnalta ollut soidinääniä kuullut. Ja sinällään suunta oli mielenkiintoinen, koska ääni kuului juuri lähempää vuoren rinnettä, jossa todellakin olisi mahdollisuudet kunnon valoihin auringon pilkistäessä horisontista.

Siinä se aamu kului, kuunellessani tuon äänessä olevan kukon soidinta makuupussissa pötkötellessä. Edellinen yö olikin mennyt oikein mukavasti, koska makuupussissa ei ollut märkien housunlahkeiden aiheuttamaan ylimääräistä kosteutta. Pikku hiljaa kukon soidinäänet liikkuivat yhä enemmän ja enemmän vasemmalle, ja hieman etäämmälle omasta sijainnistani. Aamun aikana kukko liikkuikin selvästi toista sataa metriä siitä paikasta josta soitimen oli aloittanut. Mitä kaemmin kukon menoa kuuntelin, sitä varmempi olin että äänessä oli taas se sama kukko, ja että jäisin ilman kuvia tänäkin aamuna.

Kello alkoi olla jo sen verran paljon ja ajattelin että pieni hiippailu olisi paikallaan, koska halusinhan tietää mille kummulle kukon matka oli tänä aamuna päättynyt. Pienen hiippailun jälkee sain näköyhteyden kukkoon ja siellähän se komealla kummulla kailotti elämänsä riemua.

Koska kyseinen kukko on soitimen ainoa koiras, on sen soidinreviiriä ilmeisesti lähes koko mäki… ja tuolla mäessähän noita kivoja lumipeitteisiä kumpuja riittää. Eli arvaamisella ei tällä mäellä ja tämän kukon kanssa kovin pitkälle pötkitä. Tarkoitus oli huomenna pitää tauko soitimelta, koska poikani kerho alkaa jo sen verren aikasiin aamusta. Mutta päätin nyt tehdä niin, että jätin teltat niille paikoille missä ne nyt ovat, ja lähden vielä huomen aamuksi katsomaan mihin kukko sillä kertaa päätyy soidintaan toitottamaan. Pitkä reissu siitä ei tule, koska se on saletti että oman telttani eteen se ei varmasti päädy, joten kerkeen vielä sopivasti kotia takaisin. Jos kukko on jälleen kerran eri paikassa, niin se varmistaa sen että todella liikkuvasta yksilöstä on kyse. Jos kukko päätyykin samaan paikkaan kuin tänä aamuna, niin ehkä se sitten ei tykkää teltoista, tai sitten poikkeus vaan vahvistaa säännön.

Vaihtoehdot alkaa kuitenkin olemaan aika vähissä, ja kuunvaihde taas aika lähellä. Jos kukko taas huomen aamuna vaihtaa paikkaa, niin alanko vaan seuraamaan sitä kummulta kummulle aamun verran jäljessä, toivoen että se löytää mieluisen paikan ja pysähtyy? Jos kukko pysyykin paikallaan, niin kokeilenko siirtää vielä telttani sinne? Tietysti on myös mahdollista että vaihdan nyt viime tipassa soidinta, ja toivon että vuoden päästä tämä soidinpaikka olisi saanut lisää kukkoja ja soidinkeskusta alkaisi vakiintua. Mutta nyt kun on päässyt hieman noiden hienompien maastojen makuun, niin on kyllä tuskaa lähteä takaisin risukoihin.

Kerkesin jo hetken haaveilla, että kumpa kyseinen kukko olisi ns. hullu yksilö… ei olisi ongelmia kuvien saannissa. Hullun metson kanssa pystyisi pelaamaan taustat juuri kohdalleen, koska linnun saisi lähes mihin tahansa haluaisi jne. Vasta tuossa tuttujen kanssa turistiin hulluista metsoista, ja yleinen ihmetyksen aihe oli, että minkä takia hulluista metsoista otetut kuvat ovat yleensä aivan mitä sattuu? Mahdollisuudet hullun yksilön kanssa ovat kuitenkin mitä parhaimmat, ja silti parhaimmat kuvat ovat lähes poikkeuksetta otettu soitimilta ns. normaaleista yksilöistä. Onko hullu liian helppo että kuviin voisi/osaisi panostaa?

Mutta mutta… pahalta näyttää kuvien kannalta. Tosin viime vuonna vasta neljäs yö metsonsoitimella tuotti kuvia ns. ei-soivista yksilöistä, ja vasta kahdeksas yö tuotti kuvia soivasta yksilöstä. Saas nähdä meneekö kaava tänä vuonna samalla tavalla. Periaatteessa riittäisi kun saisi edes ne neljä kuvaa kuten viime vuonna =)

-Janne

Metsonsoidin 2010 – Reissu 4 – Ensimmäinen yö metsonsoitimella

Vuodesssa sitä kummasti kerkeää aina unohtaa mitä sinne metsonsoitimelle pitikään mukaan ottaa. Pienen muistelun jälkeen oikeat makuualustat jne kuitenkin eksyy matkaan. Illalla hilpaisin siis tuolle edellispäivänä löytämälleni soidinpaikalle. Olin toiveikas kuvien saannin suhteen, koska metsokukko oli pyörinyt koko edellisaamun niin pienellä alalla pienehkön lumiläntin päällä. Päätin ottaa varman päälle ja sijoitin telttani kauas tuosta paikasta missä kukko oli koko aamun ympyrää tepastellut. Eli valitsin taustaksi sen huonomman ja unohdin auringonnousun metsän läpi hohtavat vastavalot.

Vaikka lähes kaiken muistin mukaan soitimelle ottaa, niin sitä en muistanut että aina saappaissa/kumppareissa soitimelle. Sillä keinoin housunlahkeet pysyvät kuivana, eivätkä tuo ylimääräistä kosteutta makuupussin sisään yöllä. Kätevästihän housut toki yön aikana kuivuvat, mutta se kostea ilma makuupussin sisällä ei ole niin jees. Ilta kului suht joutuisasti ja aika pian kömminkin jo makuupussini lämpöön. Tilava ja lämmin makuupussi on kyllä juhlaa. En edes halua ajatella niitä reissuja kun taistelin soitimilla Bilteman makuupussin kanssa. Hitusen yli puoli kymmenen lähipuusta kuului tuttu rapsahdus kun ukkometso saapui soitimelle. Hetken aikaa olinkin sitä kerennyt jo odotella, mutta ehkä tuulinen ja kylmä sää hieman viivästyttivät sen saapumista.

Yö meni kaiken kaikkiaan hyvin, ja heräsin muistaakseni vain kaksi kertaa, heräten lopulta kännykän herätyskellon värinähälytyksen tärähtäessä kämmenpohjaani vasten hansikkaani sisässä kello puoli neljä. Yllätys olikin iloinen kun heti herättyäni noin 20 metrin päästä telttani takaa kuului katkeamaton ukkometson soidinlaulu. Katselin makuupussini pienestä reijästä että vielä on aivan liian pimeää kuvien ottamista ajatellen, joten jatkoin pötköttelyä lämpimässä makuupussissani. Tunnin verran kerkesin metson soidinta kuunnella kunnes telttani ympäriltä alkoi kuulua useita lentopyrähdys ääniä. Ilmeisesti koppelot tulivat soitimelle ja lentelivät puusta toiseen. Sitten lentoäänet hiljenivät, mutta niin hilveni myös metsokukko. Metsorintamalla tuli täysin hiljaista ja ihmettelin että mitäs nyt… Hitusen kuluttua kuitenkin kuulin hieman alempana olevan suon takaa metson soidinäänet.

Jaha, tälläinen tapaus tällä kertaa. Jostain syystä ryhmärämä hilpaisi soimaan toiseen paikkaan. Oliko äkillisesti metsään ilmestynyt telttani pitänyt kukon soimassa puussa normaalia pidempään? Monastihan kukot aloittavat soitimensa puussa, ja pudottautuvat sieltä sitten maahan soimaan. Jos kukko olisi häiriintynyt teltasta, niin olisiko se aloittanut paikalla soidinta ollenkaan? Vai olivatko koppelot normaalia aikaisemmassa, eikä kukko ollut vielä kerennyt pudottautua maahan? Tai sitten koppelot karsastivat telttaani ja lähtivät pois, vieden kukon mukanaan. Mistäpä sitä tietää, kuvasaalis tältä aamulta jäisi joka tapauksessa laihaksi.

Päätin jatkaa teltassa pötköttelyäni, ja toivoin että suon takana soiva lintu olisi eri kukko kuin mikä tällä paikalla oli edellisaamuna soinut. Joskushan kukot saattavat tulla soitimelle todella myöhäänkin, joten ehkä kuviin olisi vielä mahdollisuuksia? Makuupussi oli mukavan lämmin ja nukahdin vielä yli tunniksi. Herätessäni aurinko oli noussut jo suht korkealle, mutta kukon soidin suon takana tuntui jatkuvan.

Kello oli jo suht paljon, joten päätin lähteä varovasti kurkistamaan missä kukko soidinmenojaan pitää. Nykäisin hieman kohmeessa olevat vaelluskenkäni jalkaani ja lähdin varovasti etenemään suon reunaa kohti. Ja siellähän se kukko veti siipeään, juuri sillä paikalla mitä edellispäivänä olin käynyt lähempää katsomassa. Silloin mietin että tuossakin olisi oikein näpsäkkä soidinpaikka jollekin kukolle, että mikä ettei tänne enemmänkin kukkoja mahtuisi. Ehkä se että soitimella on vain yksi kukko, muodostaakin hieman ongelmia… Sillä kun soidintantereella ei ole eri kukkojen reviirejä, voi tämä ainokainen viilettää aivan minne haluaa. Toivottavasti homma ei kuitenkaan mene aivan perässä juoksemiseksi.

Kuvat jäi siis saamatta, mutta suunnitelmat huomisaamuksi ovat selvillä. Jätin telttani tasan samaan paikkaan missä se oli viime yönkin, mutta tänään illalla soitimelle mennessäni, otan mukaan toisen teltan. Tämän toisen teltan käyn sijoittamassa sopivalle kuvauspaikalle lähelle tuota kukon tämän aamun soidinpaikkaa. Saas nähdä kummassa paikassa soidin huomenaamuna on, vai vaihtuuko se johonkin kolmanteen paikkaan? Ja kumpaan telttaan sitä itse kömmin illalla? Paha paha… mutta ehkä olisin kuitenkin tämän ”vanhemman” paikan kannalla. Siihenhän kukko kuitenkin illalla tuli, ja siinähän se kuitenkin soitimensa aloitti… ehkä se on kukon ensisijainen paikka? Mutta jos kukko taas siirtyy tuonne suon taakse, vaikka sielläkin on teltta, niin se on sitten seuraava osoite missä meikäläinen nukkuu yönsä.

-Janne

Metsonsoidin 2010 – Reissu 3 – No nyt näyttää hyvältä!

Rakas metsopäiväkirja… nojoo, ei sentään =D

Nyt voi sanoa että on aika hjyvä fiilis! Metsonsoitimia olen ajansaatossa kiertänyt aika monta, ja lähinnä olen etsinyt tietynlaista ja mieluista metsonsoidinta. Mutta sellaista ei vielä tähän mennessä ollut löytynyt. Mutta siihen tämä aamu toi muutoksen!

Lähdin tänä aamuna siis jatkamaan metsätraktorin jäljiltä kadonnneen soitimen etsintää. Eilen jo alueella jonkun asteisen lenkin kiertelin, ja aivan lenkin lopuksi onnistuin löytämänä ukkometson jalanjälkiä pehmeästä lumihangesta. Ikäväkseni kuitenkin jouduin toteamaan että siiven jälkiä ei jalanjälkien seurana näkynyt. Tänä aamuna, hieman ennen kello viittä aamulla parkkeerasin autoni jonkun matkan päähän paikasta jossa näin kyseiset metson jäljet. Kiipesin mäelle ja jäin tielle seisoskelemaan ja kuuntelemaan.

Kello tikitti varttia vaille kuutta ja mistään ei kuulunut pihaustakaan metsoista. Olin jo sen aikaa paikalla hiljaa ollut, että auton äänien mahdollisesti aiheuttama soitimen hiljentäminen ei voisi näin pitkään kestää. Ja koska tielle ei soidinääniä kuulunut, ei siinä aivan tienlaidassa olisi metsojakaan. Eli metsään mars! Lähdin hissukseen hiippailemaan mäkeä rinteen suuntaisesti. Aika pitkästi kerkesin kävellä, ja aika monesti miettiä että eipä oo täälläkään linnun lintua. Koska yleisin ja normaalein tilanne on se, että jos paikka on upea, ei siellä kyllä lintuja ole. Ja kyseinen paikka on oikeasti upea! Kanervikkoa, paikoitellen sammalta ja jäkälää ryyditettynä upeilla puilla joita kallioiden laella yleensä kasvaa. Jonkun kerran kerkesin kävellessäni haaveilla ja kameran läpi kurkistella ”Tuossa kun olisi metso niin…”.

Hieman tuuli laantui ja olin kuulevinani jotain hieman keskemmältä mäkeä. Aloin kuuntelemaan tarkemmin ja hetken päästä pärähti taas ilmoille aivan selvä mustan metson soidinlaulu! Sillon taisi hampaiden välistä suhahtaa ihan ääneen pieni JESSS… Fiilis oli kyllä uskomattoman hyvä, vaikken edes tiennyt minkälaisessa paikassa kukko soi. Metsä näytti kuitenkin jatkuvan suht samanlaisena pienen notkelman jälkeen, joten toiveet olivat korkealla.

Puuton notkelma oli täynnä lunta, enkä osannut hahmottaa kuinka lähellä metsänlaitaa metso olisi, joten lähdin kiertämään notkelmaa oikealta kädeltä. Sopivan vähälumisen ja suojaisan reitin lähemmäs metson soidintanteretta onnistuinkin löytämään. Hieman jouduin lumihangessa kävelemään, mutta äärimmäisen varovasti etenemällä kukko ei missään vaiheessa edes katkaissut soidinlauluaan epämääräisten äänien takia. Kukko oli yllättävän peitteisessä paikassa ja yritin hieman päästä näkemään tarkkaa paikkaa jossa kukko viihtyi. Yhtäkkiä selkäni takaa kuuluu lentämisestä aiheutuvaa ääntä, käännyn ja näen koppelon tulevan suoraan kohti! Koppelo oli tulossa matalalentoa soitimelle ja puiden välistä tullessaan huomasi meikäläisen suoraan nokkansa edessä. Koppelo veti tiukasti vasemmalle ja meni tosi läheltä meikäläistä… Melkein olisi voinut kopin ottaa! Se oli likipiti ettei tullut tyyliin meikäläisen suuhun! Sen verran koppelo järkyttyi että ei jäänyt lähipuihin =D

Jatkoin etenemistäni, mutta kauaa en kerennyt hiippailla kun astuin yön aikana satameen lumen naamioiman oksan päälle. Raks ja pruuuu sanoivat metson siivet… lähti kun hauki rannasta. Sitten olikin helppo käydä tarkastamassa kukon tarkempi soidinpaikka. Kuusiaitojen takaa löytyi pieni kumpare jolla oli paksu lumikerros. Siinä kukko oli viettänyt lumen alta pilkottavista jätöksistä päätellen useamman aamun. Tänä aamuna uudella lumella kukko oli liikkunut ainoastaan 4×4 metrin kokoisella alueella. Oli se alue pikkasen poljettu ja siivillä piirrelty täyteen =)

Kukon valitsema paikka vaikutti oikein lupaavalta! Vastavaloon kuvatessa taustaksi tulee ihan kaunista metsää ja auringonnousun vastavalo jopa pilkottaa taustan puiden välistä, saaden kuvan taustaan aikaan kauniita keltaisia palloja. Mutta mutta… tiukan paikan oli kukko valinnut. Sillä jos vastavaloon ja hienoon taustaan mielii kuvata, jää nopeasti tutkailtuna kuvausetäisyys itse lintuun aika pieneksi. Teltan kun paikalle mahduttaa niin puhutaan enää maksimissaan viiden metrin kuvausetäisyydestä. Eli suurinpiirtein 50mm objektiivia pitäisi käytää. Sillä kun studio on kunnossa, on täysin turhaa ottaa ruudun täyttäviä metsopönöjä. Voi olla että aluksi joutuu alottamaan kauempaa ja tyytymään huonompaan taustaan sekä huonompiin valoihin. En yksinkertaisesti halua kokeilla mitä kukko tuumaa kun ennen näkemätön iso pömpeli tulee lähes soidinalueelle. Mielummin tässä vaiheessa huonompia kuvia, kuin kuvia ollenkaan.

Uskon että kun lumet sulavat ja tuo lumiläntti häviää, metso hieman vaihtaa paikkaa… taino uskon ja uskon, paremminkin toivon. Tuon paikan ympärillä on niin upeaa paikkaa, että oksat pois! Mutta alkaako kukon menojalkaa sitten vipattaa enemmän? Pysyykö kukko paikallaan, vai kirmaako se ympäri mäkeä? No, sittenhän se selviää. Tänä aamuna en onnistunut kuulemaan kuin tuon yhden ainoan kukon. Toisaalta se helpottaa asioita, kun ei tarvitse soidinkeskustaa etsiä. Mutta tulevia vuosia ajatellen… mitäs jos joku paukauttaa kukon syksyllä soppansa sekaan? Häviääkö koko soidinpaikka tuon yhden kukon myötä? Toivottasti ei, sillä tästä paikasta mielellään nautiskelisi useammankin vuoden.

Paikan tarkastuksen jälkeen edessä oli toisen soidinpaikan tien kunnon tarkastaminen. Kyseinen paikka on ollut meikäläisen autolla saavuttamattomissa, koska tietä ei oltu aurattu koko talvena. Nyt lumet olivat kuitenkin jo sen verran sulaneet, että autolla pääsi tietäpitkin jo etenemään. Tämä paikka on itselleni myös aika uusi, ja viime keväänä kävin ainoastaan kerran katsomassa soidinaikaan että miltä paikalla näyttää. Syksymmällä kävin kuitenkin paikalla kiertelemässä ja katsomassa olisiko alueella sopivan nättejä paikkoja joissa metsokuvausta voisi harkita harrastavansa. Paikat oli hyvin muistissa ja nyt oli aika käydä tarkastamassa oliko kyseisillä paikoilla metsoja viihtynyt.

Kello oli jo aika paljon ja oletin soitimen jo hieman hiipuneen, tai lintujen jopa lähteneen jo pois. Suunnitelmana oli että en lähde hiipimään, vaan hilpasen vain reippaasti tarkastamaan nuo paikat ja sitten nopeasti pois. Kun astuin autosta ulos niin samantien kankaalta kuului ”WHAM!”, aivan samanlainen ääni kuin mitä kuuluu kun metsot tappelevat ja siipipankoilla takovat toisiaan. Mutta tappelun tiimellyksessä sitä ääntä yleensä kuuluu jatkuvalla syötöllä… nyt ainoastaan kerran. Kukkoja kuitenkin kuului olevan ihan kivasti äänessä kyseisellä soidintantereella. Selvästi enemmän kuin yksi!

Lähdin reippaasti kävelemään kohti soidintanteretta ja tarkastuksen alla olevia paikkoja. Pitkästi en kerennyt kun ensimmäinen kukko pomppasi kankaalta lentoon ja heti sen perään pari koppeloa. Yleensä soidintantere hiljenee kun näitä pakopyrähdyksiä tulee, mutta tällä tantereellapa kuului ”WHAM! WHAM!” vaihteeksi jopa kahdesti, eikä soidinäänet tuntunut hiljenevän. Äkkiä huomasinkin kun kaksi kukkoa alarinteessä oli keskustelemassa jostain asiasta kohtuu kiivasti. Välillä asiaa täsmennettiin lyömällä toista siipipankolla. Yritin saada parempaa näköyhteyttä puskien läpi kyseiseen kaksikkoon, sillä mielessä pyöri aamun ensimmäisen metsokuvan ottaminen. Tuloni kuitenkin havaittiin ja toinen kukko lähti pyrstö pystyssä viipottamaan takaisin ilmeisesti omalle soidinalueelleen, toisen jäädessä jatkamaan soidinta omalle reviirilleen. Tilanne meni ohi ja minäkin jatkoin alkuperäisen suunnitelmani mukaan… ilman metsokuvia.

Heitin soidinalueella lenkin ja keikenkaikkiaan tuolla soitimella oli aivan älyttömästi metsoja! Koskaan en ole yhtä isolla soitimella ollut. En uskalla sanoa että kuinka monto kukkoa yli kymmenen näin kun en laskenut, mutta ei kyllä se enemmin yli kuin alle kymmenen oli, sillä niitä oli PALJON! Tietenkään kaikki eivät välttämättä olleet soidintavia kukkoja. Koppeloiden kanssa sekosin täysin laskuissa, mutta kymmenen ei riitä alkuunkaan. Lintuja oli suorastaan sanottuna hirveästi tuolla noin kuuden hehtaarin alueella! Niitä lähti lentoon aivan jatkuvalla syötöllä kun paikalla käveli.

Kyseinen metsä on sellaista harvennettua kangas havupuu metsää, ja aika kosteaa pohjaltaan paikkapaikoin. Kaadettujen puiden oksia ja muita jätteitä on joka paikassa, kaadettuja ropseja sojottaa siellä täällä jne… Ei todellakaan mikään unelma metsostudio ilman kuvauspaikan ympäristön siivoamista, mutta hyvin näytti metsoille kelpaavan. Mutta aiemmin katsomani hieman paremmin kuvauksiin soveltuvat paikat eivät metsoille olleet kelvanneet ainakaan vielä. Suosiossa oli nämä paksumman lumen läntit joita on syntynyt kohtiin joista puita ei kasva ihan niin tiheään, tai puuttuu kokonaan. Olisiko nuo läntit olleet noin 10m halkaisijaltaan ja lumilänteistä sojotti sieltä täältä pari metrisiä pajuja. Jos minä olisin metso niin en kyllä tuollaisessa paikassa soisi, jäisi sitten vaikka kanat astumatta… joku roti siihen hommaan!

Huomisen suunnitelmat ovat kuitenkin selvillä. Lähdetään tuonne komealle mäelle kuvaamaan tuota yksinäistä kukkoa. Ja edetään kaavalla, kauempaa, rumalla taustalla ja hitaasti totuttaen.

-Janne

Metsonsoidin 2010 – reissu 2 – Hiipimistä ja näköhavaintoja…

Päätin suunnata toisen metsonsoidin reissuni sille soitimelle josta aiemmalla reissullani olin yhden metsokukon soidinäänet kuullut. Paikka on osin ihan kuvauksellinen ja nätti, mutta koskaan en siellä en vielä metsoa ole kuvannut… joten minulla ei ollut mikään käsitystä siitä miten linnut soidintantereelle olivat sijoittuneet. Tarkoitus oli tehdä ns. kuunteluretki, ja selvittää kukkojen paikat soidintantereella.

Laitoin herätyskelloni soimaan suhteellisen aikasiin, ja neljän aikaan pääsinkin suuntaamaan auton keulan kohti soidinpaikkaa. Puolessa välissä matkaa alkoi aivan yhtäkkiä hurja lumisade. Joutui ihan lyhyet valot tuuppaamaan autosta päälle, koska pitkien kanssa ei nähnyt yhtään mitään tuossa lumipyryssä. Hetken kerkesin jo miettiä että mitähän metsot mokomasti lumipyrystä tuumaavat… toivoin kuitenkin parasta. Noin puolen viiden kieppeessä sain autoni parkkiin ja lähdin hissukseen kävelemään kohti soidinpaikkaa. Pienen tössäilyn jälkeen löysinkin mukavan istumapaikan sopivan etäältä oletetusta soidinpaikasta. Noin puolisen tuntia kerkesin istuskella ja odotella kun korviini alkoi heikosti kuulua ukkometson naputtelu ja hionta ääniä.

Lähdin varovasti hiippailemaan äänen suuntaan, ja välttelin astumasta lumelle, koska siitä kuuluisi heti kovempi ääni. Kyseinen soidinpaikka sijoittuu aika synkkään metsään, ja vaikka lumet täältä meiltäpäin suurimmilta osin ovat lähteneet, niin tuo metsä on suurilta osin vielä lumen peittämä. Eli mättähältä mättähälle käyden. Kovin pitkälle en kuitenkin kerennyt hiippailla, sillä kun polvistuin niin kuusen oksien alitse näin että tuollahan se kukko viipottaa. Olin aivan unohtanut kuinka heikosti kuuluva metsokukon soidinääni onkaan. Pikkulinnut pitivät aamuista konserttiaan, ja kyllä siinä upea ja loistokas metsokukko meinasi toiseksi jäädä. Löysin sopivan paikan noin 25 metrin päästä kukosta ja istahdin männyn rungon viereen. Runkoon oli mukava nojailla, ja samalla olisin metson silmissä vähän kuin yhtä puuta kyseisen männyn kanssa.

Jämähdin pitkäksi aikaa katselemaan kyseisen ukkometson soidinta. Kukko oli komeasti ja innokkaasti äänessä! Napsuttelua ja hiontaa tuli täysin lähes katkeamattomana lauluna. Kukon lurittelun katkaisi ainoastaan sen tekemät komeat loikat lumipeitteisessä kangasmetsässä. Lähimmillään kukko kävi noin 15 metrissä esittämässä bravuuriaan. Kun tämä ensimmäinen kukko oli jonkun aikaa ollut äänessä, olin kuulevinani oikealta puoleltani ns. hyppyääniä. Hyppyäänen paukahdus syntyy kun kukko lyö siivillä ilmaa hyppynsä aikana. Seuraamani kukon reissut jatkui pikkuhiljaa kauemmas metsänsiimekseen, ja näin tuli tilaisuuteni livistää soitimen laidalta. Toinen kukko löytyikin yllättävän läheltä, mutta en uskaltanut yrittää edes lähemmäs, koska maasto oli niin avonaista… olinhan kuitenkin jo nähnyt missä kukko viihtyi. Jälleen kerran täytyi ihmetellä kuinka huonosti metson soidinäänet kuuluvat, sillä välimatkaa ei ollut 50 metriä enempää tähän toiseen kukkoon.

Kieltämättä olin tyytyväinen että olin löytänyt kaksi kukkoa, vaikka alunperin luulin soidintanteretta vain yhden kukon valtakunnaksi. Alueesta oli kuitenkin vieläkin osa vielä tutkimatta, joten päätin suunnistaa kulkuni sinne. Lähdin ikäänkuin koukkaamaan tuon seuraamani metson oletetun soidinreviirin takapuolelle, koska jossain siellähän niitä soidintavia kukkoja voisi enemmän olla. Pienen nyppylän yli noustuani löysinkin yhden kukon soimasta hirveästä pöheiköstä. Mitähän ihmettä se siellä teki, vieressä olisi ollut tarjolla todella kaunis nyppylä ilman risukkoa… tosin myös lähes kokonaan ilman lunta. Päättelinkin että lumitilanne voi vääristää hieman kukkojen soidinpaikkoja, sillä ukkometsoilla on joku ihmeellinen himo hakeutua viimeisille lumilänteille. Ehkä taustalla on idea paremmasta näkyvyydestä yläilmoihin, sieltähän ne koppelot soidintavia ukkoja ihastelevat ja tekevät valintaansa poikastensa isäehdokkaasta.

Yllätyin myös siitä, kuinka paljon koppeloita oli jo nyt soitimella. Kotkotusta kuului jopa jo aiemmin ennenkun kukot olivat äänessä! Ja koppelot pyrähtelivät puissa tuon tuostakin. Yhteenkään nuoreen soitimen ympärillä kiertelevään koiraaseen en tosin törmännyt. Nuorten koiraiden puuttuminen voi johtua siitä, että kanalintujen pesinnät ovat kahtena viime kesänä aikalailla epäonnistuneet huonon sään takia. Joten nuoria lintuja ei maastossa hirveästi ole. Toivottavasti pesinnät kuitenkin tänä vuonna onnistuvat!

Ja mikä se olisi kuuntelureissu ilman hirveä? Tosin tällä kertaa en päässyt näköyhteyteen, vaikka kovasti yritinkin. Mutta hirvi se oli, koska tuskin se karhu nyt sentään oli =) Jonkun kymmenen metrin päästä metsästä kuului lumihangessa raskaita askelia. Pari askelta ja täysi hiljaisuus, sitten taas askelia ja hiljaa. Kokeilin edetä mahdollisimman hiljaa, mättäältä mättäälle ja lunta karttaen… mutta ilmeisesti haisin niin pahalle tai jotain, että kyllä se lumihangessa rämpijä minusta vihiä sai… vaihtoi mokoma suuntaa. Siinä vaiheessa annoin periksi ja lähdin kiertämään takaisin autoni suuntaan.

Kolmisen tuntia kaikenkaikkiaan tuolla pienehköllä soitimella vietin… ja aika meni kyllä kuin siivillä. Hieman kuitenkin mietityttää kyseisen soidinpaikan kuvaukset, varsinkin kun tuo yksi kukko tuntui olevan kohtuu liikkuvaa sorttia. Kyseisessä soidinpaikassa kun on paikkapaikoin todella huono näkyvyys ja jo 20m voi olla sellainen etäisyys että esmes hirvikin jää näkemättä. Mutta sellaisiahan ne on monet paikat, ja metsonsoitimella harvoin onnistuu se että ”menee vaan ottamaan kuvat pois”. Toisaalta, jospa tuon kukon juoksuhalut siitä asettuu kun lumet häviää. Kaikkea sitä kerkesi miettimään kun takaisin autollepäin käveli, ja vaikka aamulla ennen lähtöä kerkesin puurot huiviini nykäistäkkin, niin kummasti mahakin alkoi jo mouruta kun pääsin takaisin autolle. Olin kuitenkin suunnitellut käyväni vielä etsimässä yhtä kadonnutta soidinta, joten sinne siis!

Kadonneen soidinpaikan tarina on sellainen, että metsätraktori pyörähti eräällä mäellä ja vetäisi koko mäen tasaiseksi. Metsothan ei siitä tykänneet, vaan vaihtoivat maisemaa. Siitä saakka kyseinen soidin on ollut kadoksissa. Olin hieman edellisenä iltana katsellut kartasta ympäröiviä maaston muotoja ja metsä-alueita. Joten ei muutakun maha mouruten mäkeen!

Heitin lenkin useamman mäen kautta ja tutkin lumilänttejä, jospa jostain metson jälkiä löytyisi. Suunnittelemani reissun heitin, ja jälkiä ei näkynyt. Mutta yhden lentävän koppelon ja yhden mustan metson onnistuin näkemään, ja se antoi toivoa että jossain ne majailee. Päätin vielä heittää pienen lenkin toiselle mäen harjalle ennenkuin suuntaisin takaisin autolleni. Oli uskomaton tunne kun yhtäkkiä nenäni edessä tuoreiden hirvenjälkien kanssa oli tuoreet metson jäljet. Siipeä ei ollut vetänyt, mutta kävellyt oli kuitenkin. Tutkin aluetta vielä hieman lisää, ja onnituin vielä yhdet jäljet löytämään. Tosin en osaa sanoa oliko kyseessä saman, vai eri linnun jäljet. Noilla pienillä lumilänteillä ei myöskään näkynyt siivenveto jälkiä, eli hieman on auki onko tuo soidinpaikka, vaiko pelkkä päiväreviiri. Sen verran upea paikka kuitenkin oli kyseessä, että suunnitelmat huomenaamun suhteen muuttuivat. Eli ei mennäkkään vielä telttalemaan ja ottamaan kuvia, vaan huomenaamuna mennään hiippailemaan tuonne mäelle missä oli nuo parit metsonjäljet! Jos tuon paikan suhteen lykästää, niin sillon ei ole kahta vaihtoehtoa mihin soitimelle telttani pystytän =)

-Janne

Kuulumisia metsonsoitimelta 2010

Tänä keväänä on taas tarkoitus kuvata metsoja, tai ainakin yrittää! Viime vuonna olin kymmenen yötä metsonsoitimella, ja sain julkaisukynnyksen ylittäviä kuvia muistaakseni neljä kappaletta. Kuvat voit katsoa täältä -> Linnut 2009 galleria. Tämän blogini arkistosta löydät april 2009 kohdasta myös retkikertomukseni viime vuoden metsonsoitimilta, ja taitaa yksi kirjoitus vielä toukokuultakin löytyä.

Saas nähdä miten soidinkuvaukset tänä vuonna onnistuu. Kovin hyvin ei kuuntelureissut ainakaan vielä ole menneet. Yhden metson olen kuullut tähän mennessä, ja se oli paikalta jossa viime vuonna en kuullut mitään. Toki olisin voinut mennä sinne jo telttani kanssa tarkempaa paikkaa etsimään, ja kuvia yrittämään. Mutta olen nyt saanut päähän pinttymän eräästä soidinpaikasta joka sijaitsee vuorella. Mielessä kiiluu metsokuvat terästettynä auringonnousun valoilla.

Tämä uusi paikka on nyt vaan heittäytynyt hieman hankalaksi. Olen kahtena aamuna käynyt paikalla kuuntelemassa ja kiertelemässä. Ensimmäisenä aamuna olin paikalla kello kuusi ja tänä aamuna kello puoli viisi… linnut laulaa tuohon aikaan jo kovasti, ja niin laulaa myös autojen renkaat… Liikenteen melu on todella kuuntelua häiritsevä. Metsojen soidinäänet kun on aika hiljaisia, eivätkä kanna kauaksi. Olen kiertänyt vuorta ristiin rastiin! Metsokukon sekä koppelon jätöksiä on paljon, mutta yhtään metsoa en ole paikalta onnistunut edes karkottamaan!

Tänä aamuna siinä seisoskelin ja kuuntelin pidemmän aikaa paikallani pimeässä. Katselin että ”katsos, tuossakin joku kanto pystyssä…”, kotvasen aikaa kului ja aamu alkoi pikkuhiljaa valostua. Vilkaisin kantoa uudestaan ja se osoittautuikin minua herkeämättä tuijottavaksi hirvi sonniksi. Siinä se sarvipää toljotti 30m päässä… Tietenkin tyhmyyksissäni olin jättänyt kamerani autoon, koska autolta lähtiessäni oli vielä kohtuu pimeää. Jonkun aikaa siinä toisiamme katselimme, kunnes meikäläisen tukkoinen nenä oli sitä mieltä että niistäminen voisi olla ajankohtaista. Hirvisonni siitä lähti sitten hissukseen käpyttelemään sivulle rinteeseen. Pari kertaa mylvi kiimahuudon tyylisiä huutoja mennessään, en kehdannut alkaa matkimaan kun ei ollut hollilla isoja kiviä jonka päälle voisi kiivetä jos sonni päättääkin tulla tekemään lehempää tuttavuutta.

Eilen olinkin jo katsellut että hirven jälkeä vuorella on pirusti, kuten on myös hirven jätöksiä. Ehkä vuori on tuon tapaamani hirvi sonnin reviiriä? Pakosti myös hiipi mieleen, että voiko hirven liikkuminen ja mahdollinen mylvintä karkoittaa metsot pois soitimeltaan?

Täytyy nyt funtsailla mitä noiden soitimien kanssa tekee… viikon päästä alkaa karkelot olemaan kuitenkin jo siinä vaiheessa että kojun paikka pitää olla jo selvillä. Joten ei tässä kovin kauaa voi pööpöillä ympäriinsä jos meinaa saada edes ne neljä kuvaa…

-Janne