Archive for the ‘Yleistä’ Category

Teerikauden päätös ja uusi blog header…

Saturday, May 3rd, 2008

Tänä vuonna teerikuvaukset jäi kolmeen kertaan. Alunperin tarkoitukseni oli pitää talviloma viikolla 18 johon teeren soidinhuippu osuisi… Tonttihommat kuitenkin imaisi pari päivää talvilomasta jo viikolla 17, joten päätin jättää koko loman pitämättä ja säästää jäljelle jäävät kolme päivää siihen kun taas tontilla pitää kaivinkoneiden jne kanssa taas tuusata. Nuo aiemmin mainitsemani kolme kuvauskertaa kävin kaikki ennen “huippuviikkoa”. Oishan tänäkin viikonloppuna ja vappuna tietty kerennyt teeriä kuvaamaan, mutta jotenkin motivaatiota lähteä ei ollut… pääosin ehkä sen takia että sieltä olisi todennäköisesti tullut samantyylistä kuvaa mitä jo kovolla on… sula suo, ok valo, tappeluita, pomppuja, heijastuksia tms… Kuitenkin olen tämän kevään teerensoidinkuvauksiin tyytyväinen, onnistuin saamaan sellaisia kuvia joita kovalevyltäni ei vielä löytynyt! Näillä erilaisilla kuvilla tarkoitan hieman täälläkin nähtyjä lumisade teerikuvia.

Katsotaan miten ensi vuonna… kuvataanko teeriä ollenkaan… sithän sen näkee… joka tapauksessa muuton myötä kuvauspaikka tulee muuttumaan.

Päivitin myös Blogin headerin hieman enemmän vuodenaikaa vastaavaksi… entinen syksyinen oli jo hieman “ei niin ajankohtainen”.

-Janne

Paljonko maksaa pallo?

Friday, April 18th, 2008

Tämän päivän tekniikka ja talous lehdessä oli seuraava kysymys…

Maila ja pallo maksavat yhteensä euron ja kymmenen centtiä. Maila maksaa euron enemmän kuin pallo. Paljonko pallo maksaa?

Saman lehden mukaan tähän kysymykseen vastaa 70% harvardiin pyrkiöistä väärin…

-Janne

Pöllötilanne paranemaan päin…

Tuesday, March 25th, 2008

Viime vuonna pöllöjen huhuilu tähän aikaan vuodesta oli aika vähissä… Myyräkannat romahtivat huippu vuonna 2006 ja eräänkin lapinpöllö äidin seitsemästä munasta vain neljä kuoriutui ja vain kolme pääsi loppujen lopuksi maastoon vuonna 2006. Viime vuonna lapinpöllö reviireitä ei kuultu KSLY:n alueelta ensimmäistäkään. Tänä vuonna sen sijaan pöllöjä on ollut äänessä oikein hyvin. Hieman kuitenkin tietyllä puolella lintuyhdiksen aluetta… siitä voikin tehdä johtopäätöksiä siitä missä myyräraja suurinpiirtein tänä vuonna kulkee.

Kävinkin viime viikolla parina iltana pöllöreviireitä kuuntelemassa. Pääsiäisviikon saldoksi kertyi kaksi lapinpöllö, yksi viirupöllö ja yksi helmipöllö reviiriä… Onneksi tuli käytyä, kaikki reviirit olivat tänä vuonna vielä kuulematta… Toinen lapinpöllö reviiri oli niin sanottu vanha ja toinen oli kokonaan ennen “kuulematon”. Jälkimmäinen lapinpöllö reviiri olikin hieman sivussa ja hyvällä säällä oli varmasti näppinsä pelissä että sen onnistuin kuulemaan. Kaksi lapinpöllön pesälavaakin kävimme tuttavani kanssa viemässä. Toivottavasti äänessä olleille pöllöille morsmaikku löytyy ja huonon edellisvuoden jälkeen maastoon saadaan uusia pöllövauvoja.

-Janne

Luonnonkuvaajien talvipäivät 2008 takanapäin…

Sunday, March 9th, 2008

Tulipa taas käytyä Suomen Luonnonvalokuvaajat ry:n Talvipäivillä! Hieman vähemmän taisi olla porukkaa mitä viime syyspäivillä, mutta ihan hyvin kuitenkin! Kuvaesityksiä oli maisemakuvista aina mikroskooppikuvauksiin saakka, eli kohtuu laajalla tarjonnalla. Lassi Kujalan esitys “Ihminen ja Luonto” jäi luonnonsuojelullisen teemansa myötä päälimmäisenä mieleen! Tälläisiä esityksiä toivoisi pidettävän ns. tavalliselle tallaajalle! Uskon että lahopuun ja metsänhoidon merkitystä ei voi liikaa korostaa! Sunnuntaina katsottiin myös vuoden 2007 Vuoden luontokuva kilpailun tarjontaa… tai tarkemmin ottaen ne kuvat jotka tuomari Frans Lantingille oli lähetetty. Jos mainitsen joitain itselleni tuttuja kuvia joita ei palkinnoilla nähty… Kai Fagerströmin kuva jossa supikoira kurkkaa autiotalon lattian läpi, Antti Karppisen maisema- (LINKKI) ja teerikuva (LINKKI) sekä oma pöllökuvani yksinäisestä viirupöllön poikasesta (LINKKI)… Muitakin ennestään tuttuja kuvia esityksessä oli, mutta ne olivat sitten palkinto/kunniamaininta sijoilla ,)

Hieman jäi harmittamaan että kuvan esityslaitteisto ei ollut ihan tikissä ja millon pystykuvat rajautuivat vaakakuviksi, milloin kuva tuntui venyvän vaakasuunnassa ja videotykin kalibrointi oli hieman kadoksissa… Aika moni talvipäivien kuvakisaan osallistunut valitteli tykin kuvanlaadusta! Oma kuvanikin oli aika järkytys… Tykki tuntui antavan kuville huimasti liikaa valoa ja sitä kautta tappavan tunnelmaa ja väritkin olivat aikas oudot! Kyseessä kuitenkin valokuviin perustuva viikonloppu, niin mielestäni esityslaitteiston pitäisi olla enemmän kuin kohdallaan!

Paikalla oli jälleen hieman laite-esittelyjäkin! Tosin enemmänkin olisi voinut olla… Nikon prkl!! Canonin EF 400/4 DO tuntui tosi kevyeltä… mukavan näpsäkän kokoinenkin se oli. Yhdistyksen uuden yhteistyökumppanin EPSONin pari tulostinta oli myös paikalla… pöytämalli joka tuuppaa ulos A2 kokoa (olikohan 3800-malli) hinta noin puolitoista tonnia… ja hieman isompi, lattialla omilla jaloillaan seisova rullatulostin jonka mallia en muista… mutta hinta taisi olla noin 2500 euroa. Oikein mallikasta jälkeä tulostimilla sai aikaiseksi… etenkin mustavalkoinen esimerkkituloste loksautti hieman leukoja… TOSI sävykäs ja upea tuloste!!

Yhdistys on alkanut myös tuoda Suomeen Lenscoat tuoteperhettä ja taitaakin olla ainut virallinen myyjä Suomessa… Itselleni tarttuikin Lenscoat valikoimasta mukaan AF-S 300/2.8 VR Nikkoriin sopiva neopreeninen linssinsuoja. Kun kyseistä objektiivia kuljettaa vastavalosuoja kuljetusasennossa, on objektiivin suuri etulinssi hieman hyvällä hollilla osumaan mihin tahansa… nytpä silläkin on sitten nopeasti “puettava” ja “riisuttava” suojansa. Myös pari kirjaa tarttui taas kirjanhyllyä koristamaan; Siitonen & Willamo – Kuukkeli sielunlintu sekä Markku Lappalaisen – Lepakot, Salaperäiset nahkasiivet.

Näiden lisäksi reissulta tarttui matkaan myös kaksi Savotta merkkistä makuupussia Nevada ja Yukon… Jospa sitä Bilteman makuupussin hylkäisi ja testaisi teerisuolla noita uudempia. Jälkimmäinen Yokon on ainakin aika passeli kooltaan… vaimon kanssa nimittäin mahduttiin sinne aika kivasti molemmat yhtä aikaa! Nevadassa oli hieman ahtaampaa, tosin hätätapauksessa sielläkin yhdessä yöpyisi! Nevadalle on taidettu speksata pakkas kestävyyttä -25 astetta ja yukonille -30 astetta… ja ainahan voi kylmillä ilmoilla vetästä päälle tuplapussit jos sikseen tulee =)

Kaikenkaikkiaan onnistunut reissu! Oli myös mukavaa päästä turisemaan ihmisten kanssa! Jokunen nimi ja nimimerkkikin sai taas kasvot! Matkat Jyväskylä -> Kiljava -> Jyväskylä sujuivat nopeasti, josta kiitos kuuluu mukavalle matkaseuralle!

-Janne

Uusi maasturi perheeseen!

Sunday, March 2nd, 2008

Nyt alkaa lumihanki taipua!

Tärkeimpinä teknisinä ominaisuuksina voisi mainita riittävän iso bensa V8, neliveto, hyvät joustot ristiriipunnan varalta, sopivat renkaat sivuteillä etenemiseen, kattovalot, lavalle mahtuu vaikka mitä jne… Pakasta repästy, lähes ajamaton ja tietysti vuosimallia 08! Kyllä kelpaa päristellä!

Kuva uudesta kaunokaisesta! -> Maasturi

-Janne

USKOMATONTA RÖYHKEYTTÄ!!!

Friday, February 29th, 2008

Mihin on ihmisten selkäranka hävinnyt! Ilman enempiä kyselyitä varastetaan ihmisten kotisivut!

Tässä esimerkki aiheesta -> **Osoite poistettu**

Lähes kaikki materiaali on minun tekemää ja minulla on niihin myös tekijänoikeudet… Täytyy ottaa yhteys Saunalahteen ja sitä kautta sivutilan omistajaan. Sovittua korvausta vastaan sivuja on mahdollista käyttää tietyin rajoituksin, mutta koska kyseessä on varkaus… voidanneen soveltaa hinnan kolmella kertomista.

Ihme meininkiä!!

-Janne

Lisää p*skaa luontokuvaajien niskaan!!!

Wednesday, February 27th, 2008

Kun tässä nyt on kaadettu kakkaa luontokuvaajien niskaan jo sillä että rastas ei saanut ruokailla rauhassa maassa pomppien ja ruokaa nassuttaen ja sillä että lapinpöllöjen PESINTÄ on onnistuttu tuhoamaan TAMMIKUUSSA!!!

No eihän nuo riittänyt…

Lukaisimpa tuossa aamulehden jutun josta kolleega vinkkasi. Se löytyy täältä -> Susipelko on tutkijan mielestä median lietsomaa

Nyt Filosofian tohtori, ympäristöfilosofi Leena Vilkka on kirjoittanut kirjan “Susi luonnossa ja kulttuurissa” ja siinä kunniansa saavat kuulla myös luontokuvaajat joiden syytä on että susi kuvataan petona, julmana saalistajana, jollainen se Vilkan mukaan ei lainkaan ole! Kuvat sen sijaan ovat manipuloituja!

On se kivaa kun meillä on täällä suomenmaassa tälläisiä asiantuntijoita! Luontokuvaajat ei tasan ole se joukko tai media joka lietsoo susipelkoa! Hieman tämä nyt menee itsellänikin yleistämisen puolelle kuten tuossa artikkelissakin… Mutta luontokuvaajat tuskin ovat niitä ketkä haluavat susille lisää kaatolupia! Mitä olen ihmisten kanssa keskustellut ja ihmisten keskusteluja seurannut, ovat luontokuvaajat kohtuu perillä susista ja susien käyttäytymisestä! He myös pyrkivät oikaisemaan näitä median luomia vääriä käsityksiä. Tietysti luontokuvaajiin mahtuu myös ihmisiä joiden mielestä paras susi on kuollut susi… Mutta he tuskin ovat enemmistö!

Artikkelin mukaan Vilka väittää että kuvat ovat manipuloituja. Harmi että jutussa ei ole enempää mainittu asiasta… Sinänsä huono lähteä arvailemaan mitä tässä manipuloinnilla on haettu… Haluaisin uskoa että manipuloinnilla tarkoitetaan pelkästään haaskakuvausta ja sitä että kuvaustilanne on järjestetty. En kyllä käsitä miten sekään sudesta tekisi hirveää petoa tai saalistajaa… sudenhan ei ole pakko haaskalle tulla… Eikä se myöskään toimi kuvaushaaskalla erilailla suhteessa siihen mitä se toimisi kaatamallaan hirvenruholla tai luonnosta löytämällään haaskalla jota ihminen ei ole asettanut. Mutta jos tälläinen tohtori ja “asiantuntija” alkaa väittämään että susi funtsailee että “tuolla kojussa on ihminen… muutetaampa hieman lajityypillistä käyttäytymistä” tai jotain niin huh huh…

Kyllä korpee niin pirusti lukea tälläisiä juttuja… Hyvin näyttää juttu uponneen mediaankin kun eivät edes yritä korjata vääriä mielikuvia!!!

PRKL!

EDIT: Pieni lisäys vielä muun avautumisen perään… Suomessa toimii Suomen Luonnonvalokuvaajat ry jonka jäsen itsekkin olen. Mielestäni yhdistyksen olisi korkea aika alkaa oikomaan näitä mediassa esiintyviä vääriä käsityksiä ja alkaa näin ajaa jäsenten etuja. Eihän tässä enää uskalla kohta tunnustaa olevansa luontokuvaaja… joku polkee vielä jossain korvessa törmätessä pää edellä johonkin kivenkoloon luonnon vihollisena!

-Janne

Nikon D3 toimitusvaikeudet ohi!

Thursday, February 21st, 2008

Ei ole hetkeen tullut enää seurattua D3 saatavuus juttuja, koska sain oman runkoni jo joku aika sitten. Mutta pari päivää sitten kuulin että eräs suomalainen liikekkin olisi toimittanut jo useamman kymmenen runkoa. Jonkun aikaa toimitukset takertelivat mutta nyt niitä näyttää olevan jo ihan samantien saatavilla. Rajala Cameran  nettisivujenkin mukaan D3:sta olisi heti saatavilla.

Jonkun verran Suomalaisillakin foorumeilla on D3 omistajia putkahdellut “esiin”. Eikä kukaan ole raportoinut vielä olevansa pettynyt uuteen runkoonsa. Itse olen ollut uuteen runkooni ainakin pirun tyytyväinen. Kuten olen ennenkin sanonut, tälläistä runkoa oli odotettu jo jonkun aikaa… Ja kyllä se odotukset täytti!

ps. Jos joku tarttee kahdella akulla varustettua Nikonin D70-runkoa joka on karvan päältä 10k laukausta ammuttu… Niin minulta sellainen löytyisi 350e hintaan. Vaihtoa johonkin kivaan voi myös tietty ehdottaa!

-Janne

Luontokirjojen esittelyä…

Wednesday, January 30th, 2008

Tänään… 30.01.2008 kello 16.30–19.00, esittelevät taide- ja luontokirjoja kustantavan Maahengen uusimpien – ja tulossa olevien – valokuvakirjojen tekijät esittelevät teoksiaan Valokuvagalleria Hippolytessä Helsingissä. Esittelyssä on muitakin kuin luontokirjoja, mutta nämä ovat mielestäni mainitsemisen arvoisia.

  • 17.05 Jorma Luhta: Muuttohaukka – taivaanjumala, 2. painos (2007)
  • 17.20 Mauri Leivo: Lintujärvi, 2. painos (2006/2007)
  • 17.50 Heikki Willamo: Huuhkajavuorella (tulossa 2008)

Willamolta tulossa huuhkajakirja… joutuu ehkä ostamaan! Jep, tunnustaudun Willamo faniksi… jokunen kirja on hyllyssä jo ennestään.

Linkki tiedotteeseen -> Kuvagalleria Hippolyte

-Janne

Yhteenvetoa vuodesta 2007!

Tuesday, January 1st, 2008

Vuosi 2007 oli ja meni… Alkuvuodesta oli hieman tarkoitus kuvailla koskikaroja, mutta kelit olivat kohtuu surkea eikä virtojen rannoille muodostunut kunnon jäätä jolla olisi voinut makailla ja josta kuvaukset olisi paras hoitaa. Mutta mitäpä sillä jäällä kun itse koskikara määrätkin oli huomattavan pieniä verrattuna edelliseen vuoteen… johtuen pääosin lämpimistä keleistä. Koskikaroja katsomassa käydessä Canon 20D:ni otti koketusta lumihankeen ja vilustui… eikä enää siitä elpynyt. Kotivakuutus puuttui peliin ja kohta puoleen kuvailtiinkin uudella Canon 30D:llä. Kolmekymppisellä hieman kerkesin koskikaroja vielä käydä morjestamassa ja sen jälkeen melkein aloitettiinkin teerikuvaukset!

Teeriä tuli käytyä useamman kerran kuvaamassa, ja mielestäni sainkin hyviä kuvia… joskin parittelukuvat jäi vieläkin ottamatta! Olin hollannut viikon talvilomani niin että pääsisin viettämään sen teerisuolla, mutta soidinhuippu oli metsoilla sekä teerillä aiemmin kuin edellis vuonna… joten kun loma alkoi niin soitimet oli jo hiipumaan päin… eli loma pidettiinkin sitten ihan lomana.

Loppuvuodesta ei kuvausten puolesta olekkaan sitten pahemmin kertomista… hiljaista oli. Tekniikka puolella onkin sitten jotain tapahtunut. Canonit meni myyntiin ja Nikonia tulee tilalle… Objektiivejä on jo plakkarissa mutta D3 antaa edelleen odottaa itseään. Hyvä merkki on jo se että D3:sia on suomessa alkanut tulla harrastajille. Ehkä minäkin omani vielä saan… joskus. Kotisivutkin saivat hieman uudenlaista lookkia tänä vuonna ja artikkeleja on hieman tuherrettu.

Tekniikka puolella tänä vuonna onkin tapahtunut paljon. Nikon julkaisi vihdoin ja viimein kauan odotetun täydenkennon kameransa sekä otti askeleen croppirungoissa kohti edistyneempiä runkoja asettaessaan D300-malliin samantyyppisen 51-tarkennuspisteisen automaattitarkennusjärjestelmän kun D3 isoveljessäänkin. Nikon käyttäjien keskuudessa uudet rungot aiheuttivat hirmuisen viestitulvan foorumeille ja uusi kohinattomampi tulevaisuus nosti päätään… myös vanhat “ISO400 on maksimi herkkyys mitä tarvitaan, suuremmat on ihan turhia!” ja “DX-kenno on paras ja siinä on tulevaisuus… toivottavasti Nikon ei haksahda FF-kennoon!” -lausahdukset painuivat uusien mallien myötä unholaan. Uudet rungot aiheuttivat myös hieman merkinvaihtotuulia ja ajatuksia siellä sun täällä…

Myös objektiivi puolella Nikonilta nähtiin uutuuksia… Laajanpään valovoimaiset zoomit meni uusiksi uusilla 14-24/2.8 ja 24-70/2.8 AF-S objektiiveillä, sekä myös TODELLA kauan odotetut kuvanvakaajalla varustetut 400/2.8, 500/4 ja 600/4 AF-S supertelet näkivät päivänvalon. Edellisvuotena Nikon lausunnossaan olikin kertonut päättäneensä kohdistaa intressejään objektiivi puolelle… saas nähdä vieläkö jotain objektiivi uutuuksia tammikuun lopussa nähdään. Veikkaan primejä… ja salama(t) ,)

Myös Canonin leirissä tapahtui tänä vuonna! Canonin uusi 1d mark 3 malli taisteli automaattitarkennus ongelmien kanssa ja internet kohisi asiasta kohtuu voimakkaasti… Löytyi ihmisiä puolesta ja vastaan kun kyse oli tarkennusongelman olemassaolosta. Herkimmät merkkiuskovaiset ja laiteharrastajat kävikin jo kohtuu kuumana, eivätkä paljon sietäneet kommentteja pienokaistensa tarkennusongelmista. Hieman kohu ampui mielestäni yli, mutta toisaalta se on ihan hyvä asia… ehkä kameravalmistajat tulevaisuudessa tekevät tarkempaa laadunvalvontaa ja perusteellisempaa testausta uusien tuotteiden suhteen. 1d3 korjaukset on suomessakin saatu vauhtiin ja käyttäjien kommentit ovat lupailleet parannusta. Toivottavasti ongelma saadaankin siirrettyä jo historiaan. Canon myös vihdoin ja viimein sai markkinoille suurinpiirtein sellaisen 40D-rungon mitä odotettiin ja odotettiin saapuvaksi jo silloin kun 30D julkaistiin… Vielä kuitenkin jäi parannettavaa… Niitä täydellisiä kameroita markkinoilla onkin ihan hirmuisesti ,) Canon päivitti myös megapikselihirmu 1ds mark3 kameransa. Hieman toimitusongelmia Suomeen on loppuvuodesta rungolla ollut, mutta eiköhän niitäkin pikkuhiljaa sieltä valu megapikselinälkäisille…

Myös Canonin leirissä objektiivi puolella tapahtui! Canon antoi lausuntoja koskien vuotta 2008, mikä ei ole ollut yhtään Canonin tapaista! Minkälie takia tälläiseen entisestä poikkeavaan käytökseen sortuivat… Mutta lupaukset uusista EF 800/5.6L IS ja EF 200/2L IS objektiiveistä jäi leijumaan ilmaan… Uusien vaaleaveriköiden pitäisi tulla markkinoille vuonna 2008… hintaa tai muita teknisiä tietoja ei vielä julkaistu.

Värikästä on muillakin merkeillä ollut… Olympus sai vihdoin ja viimein markkinoille vanhan E-1 runkonsa korvaajan… ja markkinointi edelleen on samaa vanhaa Olympusta… “maailman nopein tarkennus…”.

Tälläisissä merkeissä vuonna 2007. Saas nähdä mitä vuosi 2008 tuo tullessaan…

-Janne