Huuhkaja – Eurasian Eagle-Owl – Bubo bubo – kuva lisätty galleriaan!

Huuhkajan poikaset
Kuvaa klikkaamalla isompi versio lintu galleriasta! Click picture to watch bigger version of the photo from the bird gallery!

Kolme huuhkaja (Bubo bubo) kuvaa lisätty galleriaan!

Ylläoleva kuva jossa huuhkajan poikaset ovat pesällään on otettu vuonna 2011, jolloin pöllöjen ruokapolitiikka alkoi olla aika huonolla mallilla. Kuvassa isompi kylläinen poikanen köllöttelee maha täynnä pienemmän poikasen päivystäessä ympärilleen suupalan toivossa.

Kun ensikerran saavuimme pesälle oli poikasten kokoero huomattavan suuri, sillä isompi ja vahvempi poikanen oli popsinut vähistä ruokamääristä suurimman osan, ja pienempi oli täten jäänyt heikommalle ruokahuollolle. Pienempi nälkiintynyt poikanen tuli heti luokse ja alkoi nälissään nokallaan haukkailla kumpparin kärkeä. Poikasista isompi oli jo sen verran kasvanut että se oli rengastettavissa, mutta pienemmän jalka oli vielä niin onneton ettei siihen rengasta voinut laittaa. Pois lähtiessämme nälkiintynyt poikanen yritti vielä lähteä peräämme ruuan toivossa.

Luonnon valintaa uhaten aloitimme tämän reissun jälkeen ”huuhkajan poikasen elvytys”-projektin. Jo samana iltana nälkiintynyt poikanen sai nauttia maustamattomista possun suikaleista jotka sille erinomaisesti maistui. Hieman vuorotellen kävimme poikasta syöttämässä milloin suikalelihalla, milloin loukutetuilla hiirillä ja myyrillä. Pienempi poikasista vahvistui ja kasvoikin hyvää kyytiä jahka alkoi saamaan kupuunsa täytettä.

Alla olevassa kuvassa huuhkajan poikanen nautiskelee juhannus ateriastaan jyrsijän hännän pätkän pilkottaessa vielä poikasen nokan välistä. Reippaasti poikanen söi kun sille ruokaa tarjosi, joskin tällä nimenomaisella kerralla ruokaa jäi hieman varastoonkin, sillä kyllähän juhannuksena pitää olla ruokaa yllinkyllin pöllöilläkin! Kuvan ulkopuolella isompi poikanen pötkötteli sammalella maha täynnä, eikä sille kelvannut ensimmäinenkään siimahäntä vaikka tarjota koitinkin.

Huuhkajan poikanen hiiret
Kuvaa klikkaamalla isompi versio ”kentältä”-galleriasta! Click picture to watch bigger version of the photo from the ”from the field”-gallery!

Pesällä useasti käydessämme kuljimme tietoisesti useita eri reittejä välttääksemme niin näkyvien- kuin myös selvien hajupolkujen syntymistä. Ketuilla on tapana seurailla ruuan toivossa ihmisten usein käyttämiä selviä hajupolkuja, ja tätä halusimme välttää. Mutta myös suoraan huuhkajan pesälle johtavat näkyvät polut ovat huono juttu, sillä ikävä kyllä nykyaikanakin vielä löytyy hoopoja jotka tuhoavat huuhkajan pesiä. Elvytys projektimme myötä pienempikin poikanen kasvoi ja sai hieman paremmat lähtökohdat selviytymiseen sekä niukkojen aikojen vastustukseen. Myöhemmin emme enää käyneet reviirillä varmistamassa selvisikö poikanen syksyyn saakka, mutta tahtoisin uskoa niin… Ehdottomasti yksi parhaista juhannuksista joita olen viettänyt.

Huuhkaja aamulevollaan
Kuvaa klikkaamalla isompi versio huuhkaja galleriasta! Click picture to watch bigger version of the photo from the Eurasian Eagle-Owl gallery!

Seuraava huuhkaja kuva on vuodelta 2007, joten en sitä lisännyt vuoden 2011 lintugalleriaan. Jotenkin se on vaan joskus jäänyt arkistoon makaamaan, kuten niin moni muukin kuva. Joskus arkistoja kuitenkin kannattaa penkoa, sillä joskus sieltä voi vahingossa jotain löytyä jotain näytille laitettavaakin. Vanhempi poikamme herätti koko perheen joskus suhteellisen aikaisiin, joten päätin lähteä vielä kaupungissa asuessamme käpyttelemään suositulle ulkoilualueelle jossa joskus oli huuhkajaa nähty. Sillä reissulla se niin harvinainen onni kerrankin potki ja onnistuin löytämään huuhkajan aamu-uniltaan. Siinä se koivun oksalla istuskeli ja antoi minun ottaa kuvani aivan rauhassa. Siihen huuhkaja jäi uniaan jatkamaan kun lähdin kameroineni kohti uusia haasteita…

-Huuhkaja kuviini voit tutustua täällä -> Huuhkaja galleria

-Luontokuvaajan matkassa galleria täällä -> Kentältä galleria

-My Eagle owl photos can be found here -> Eagle owl gallery

-From the field photos can be found here -> From the field gallery

-Janne

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Spam control / Spämmi esto * Time limit is exhausted. Please reload the CAPTCHA.