Metson soidin 2011 – Reissu 5 – Soidinta lähes läpi yön

Neljännen reissun jälkeen oli tarkoitus jatkaa metson soitimen kuvausta heti seuraavana aamuna, koska vaikuttihan uusi teltan paikka todella potenttiaaliselta. Olinhan siitä jo yhden ihan ok kuvankin saanut! Kova päänsärky ja niskajumi saivat kuitenkin jättämään reissun väliin. Loppujen lopuksi lähes koko illan satoi vettä, joten eipä sillä lähdöllä niin väliksikään. Tosin olisihan aamulla voinut olla ihan hyvä keli kuitenkin. Päätin kuitenkin pitää pienen lepotauon, koska olisihan kojuilemaan mukavampi lähteä hieman levänneenä.

Seuraavana päivänä miehessä olikin jälleen uutta virtaa! Kamat pakettiin ja mies metsään. Teltalle saapuessani lähes teltan vierestä pyrähti lentoon koppelo, joka kieltämättä sai toivonkipinän nousemaan. Ehkä koppelot kerääntyisivät aamullakin tuohon pieneen notkelmaan jossa telttani sijaitsi? Hieman vilkuilin ympärilleni ja päätin vielä hieman hienosäätää piilotelttani paikkaa. Siirsin telttaa vielä noin viisi metriä kauemmas tuosta paikasta johon olin nelosreissun aamuna metsoa kuvannut. Tuolta uudelta paikalta aukesi hyvät kuvausmahdollisuudet myös teltan sivuille, jos koppelot vaikka innostuisivat juoksuttamaan kukkoa pitkin kankaita.

Teltaan päästyäni jouduin hetimiten alkaa kaivamaan repustani puukkoa ja teippirullaa, sillä telttakankaan ulkopuolelta kuului hurjaa ininää. Itikka armeija oli selvästikin ”haistanut” minut ja nyt etsivät kuumeisesti tietään teltan sisään. Jokunen noista pienistä vinkuvista pirulaisista telttaani kerkesikin tunkea avonaisten kuvausaukkojen kautta ennenkun sain reikiä hieman tilkittyä teipillä kiinni. Teippihommat hoidettuani alkoikin sitten illan pötköttely osuus, eli odottelua milloin saisi unenpäästä kiinni.

Puolen yhdeksän aikaan vaimon kanssa tekstiviestittelin, ja aivan kuten edelliselläkin kerralla, metso tuli juuri kun kirjoitin vaimolleni tekstiviestiä. Lähes välittömästi metson rysähdettyä yöpymis puuhunsa, alkoi nokan naksutus. Tahti oli toooosi verkkaista, mutta kuitenkin pikku hiljaa kiihtyvää. Viereisen reviirin kukon nokan naksutuksen motivoimana kukko sai ensimmäisen hionnan pihalle ehkä noin 10 minuutin ”kiihdytyksen” jälkeen. Hitaasti käynnistyi, mutta hyvin lähti pyörimään. Eli kun vauhtiin päästiin, niin sitten laulua raikasikin katkeamatta ainakin kymmenen kieppeeseen jolloin siirryin metson tuutulaulun saattelemana untenmaille.

Heräsin kahden aikaan hieman huonoon oloon, ja ihmetyksekseni metso soi taas samaa tahtia kuin nukkumaan käydessäni. Mutta sillä poikkeuksella, että metso oli jo maassa! En ollut koskaan vielä noin aikasiin heräävää metsoa nähnyt, mutta ehkä kukolla veri kierti sen verran kuumana ettei se yksinkertaisesti malttanut pysyä pois soidintantereelta. Mutta koska edelleen oli todella pimeää, siirsin kelloni herätystä tunnilla eteenpäin ja painuin takaisin untenmaille.

Havahduin makuupussistani hieman ennen kellonsoittoa, ja edelleen metso oli äänessä tasan samassa paikassa kun edellisellä kerralla herätessäni. Yritin hieman tiirailla teltan kuvausaukosta missä kukko viipottaa, mutta pimeydestä johtuen silmä ei kyennyt erottamaan tätä mustaa hormoonihyrrää metsän seasta. Ei auttanut kun odottaa. Mutta siitä odotuksesta tulikin tooodella pitkä, sillä jotenkin hirveän räkätulvan lisäksi olin haalinut itselleni aivan valtavan päänsäryn. Taisi muuten olla ensimmäinen päänsärkyni koskaan joka alkaa heti aamusta…

Teetä, lepoa ja ajan tappamista. Pikkuhiljaa yö alkoi vaihtumaan aamuksi ja silmällä alkoi erottamaan kummulla liikkuvan ukkometson siluettia. Tietenkin toivoin että kukko siinä viihtyisi niin kauan kunnes valoa alkaisi riittämään, mutta vuosien aikana kertyneistä vastoinkäymisistä johtuen, oletin kukon häipyvän teille tuntemattomille hieman ennen kuin mahdollisuudet sen kuvaamiseen aukeaisivat. Myös koppelot olivat kukon huomanneet, sillä puissa kävi välillä aikamoinen kotkotus.

Vaikka taivas oli pilvinen, alkoivat taustametsän valopisteet pikkuhiljaa kellertää, ja kertoa nousevasta auringosta. Ilmeisesti taivaanrannassa pilvimassa oli kuitenkin hieman ohuempaa, ja nousevan auringon keltaisuus pääsi hieman kuultamaan pilvien läpi. Kuviani ja mahdollisia kuviin syntyviä taustoja ajatellen se oli oikein hyvä juttu. Otin monopodini esille ja asetin sen nokkaan Nikonin AF-S 200/2 VR objektiivin, samalla asetin kameran herkkyydeksi ISO6400. Kun metso hävisi puskan taakse ja alkoi hioa, työnsin objektiivin pään nopeasti mutta varovasti kuvausaukosta ulos.

Tarkistin kameralla vallitsevan valomäärän ja kamera tarjosi yllätys yllätys kello 05:06 valotusajaksi 1/40 sekuntia. Ei aivan mahdoton, saattaisi piisata joihinkin tilanteisiin? Enää tarvittaisiin vain kukko takaisin areenalle. Kameran läpi, tai kuvausaukosta objektiivin vierestä kummun seuraaminen aiheutti pääkopassa suorastaan uskomatonta jyskytystä ja kipua. Koska olin ikäänkuin valon puolesta sidottu 200mm polttoväliin, olin päänsäryissäni päättänyt ottaa edes jonkunlaisen pystyruudun kyseisestä tapahtumasta viime kerralla matkaani tarttuneen vaakaruudun kaveriksi.

Hirmu kauaa ei ukkometsoa tarvinnut odottaa kun se saapui käyskentelemään alueelle jota pystyi valvomaan kamerani etsimen läpi. Päätin sijoittaa kuvien oton ns. hionta vaiheisiin, koska silloin kukko olisi sen verran pihalla ettei tajuaisi kameran räpsähdystä, ja voisin mahdollisesti jatkaa kuvien ottoa pidemmällekin aamuun. Auringon keltaisen valon hehkuessa kummun takametsässä annoin kamerani ruksuttaa ja sain kuin sainkin itseäni miellyttävän pystyruudun tästä soivasta ukkometsosta.

Kuvaa klikkaamalla isompi versio! Click picture to watch bigger version of the photo!

Pystyyn rajatun kuvan saatuani, seuraava vaihe olikin napsasta kukosta jonkunlainen kuva 400mm polttovälillä. Kovin lähikuvaahan tuosta ei syntyisi, mutta koska minulla omasta mielestäni on jo suht näpsäkkä lähikuva metsosta (Linkki : Tämä), niin sellainen semi-lähikuva kivoilla valoilla varustetulla taustalla olisi aivan tervetullut lisä metso galleriaani. Alkoi valon lisääntymisen odotus. Välillä kukko meuhkasi tuolla samalla paikalla, välillä kävi taas pusikon puolella, ja välillä kukon ääni katosi kokonaan. Mutta sitten se tapahtui… Kukko ei tullut enää ollenkaan tuohon tarkkailemaani aukkoon, vaan jäi pysyvästi näkymättömiin pusikon puolelle…

Aikani jaksoin kukon mahdollista paluuta kytätä jonkun mätkiessä lekalla otsalohkojani pääni sisältä. Heitin makuupussiin pitkälleen ja koitin torkahtaa, mutta ei siitä tullut oikein mitään. Sit miulle riitti! Kimpsut kampsut kasaan, ja varovasti paikalta liueten. Turha sitä on itseään enempää rääkätä, aina tulee uusia vuosia ja uusia mahdollisuuksia ottaa kuvia. Koppelotkin olivat jo hiljenneet, ehkä kukon hiljaiset hetket olivatkin herkkiä hetkiä koppeloiden parissa?

Eli jäi semi-lähikset ottamatta, ja fiilis on hieman sellainen etten ehkä saata niitä enää tänä vuonna edes yrittää, oli siellä nyt soidinhuippu tai ei. Tuntuu pukkaavan jos jotain päänsärkyä, nuhaa jne päälle, että annetaan nyt suosiolla periksi kun koppelotkin ehkä saattoivat jo olla ja mennä vaikkei vappua edes vielä ole nähty. Tämä on siis fiilis tällä hetkellä, ja koska tämän ei ole tarkoitus olla mitään verenmaku suussa painamista, vaan kivaa puuhastelua, niin näin tällä kertaa. Teltan vielä jätin paikalleen, mutta tarkoitus olisi kipaista se pois joku päivä. (Eipä tienny kirjoittaja että illalla olisi jo toinen ääni kellossa)

Jos tämän pienen metsorypistyksen summaa tähän saakka, niin tulihan sen myötä nyt kuitenkin jokunen kuva… ja jokunen kuva johon olen oikein tyytyväinenkin. Viime vuonna Suomen soitimilta en saanut kuvan kuvaa, joten onhan tässä jo paljon parempi tilanne! Ja toki tästä on hyvä ponnistaa ensi vuoteen! Tänä keväänä parin ukkometson kuvan lisäksi matkaan tarttui myös kuvia koppeloista. Kaikkia koppelokuvia ei ole vielä tainnut blogissa näkyäkään, mutta eiköhän ne sivuille tässä jossain vaiheessa lisäillä. Ehkä tämä metson soitimilta syntyvä kuvamäärä alkaa laskun ja pohjalla käynnin jälkeen tästä pikku hiljaa nousemaan? Ehkä ensivuosi on taas parempi! Nooh, eihän se ole varmaa, mutta jos soitimelle lähdetään, niin se on varmaa että metsopäiväkirjat saavat jälleen uuden luvun.

Tämän vuotinen metsopäiväkirja on ehkä hyvä lopetella jo galleriassa oleviin metsokuviin, eli olkaapa hyvät : Metso galleria

Jälkikirjoitus: Höpöhöpö… Kyllähän se vappu vaan miehen soitimelle veti vielä seuraavanakin iltana. =) Eli tarina jatkuu reissun kuusi kirjoituksessa!

-Janne

4 thoughts on “Metson soidin 2011 – Reissu 5 – Soidinta lähes läpi yön

  1. Näitä soidintarinoita on tosi mielenkiintoista lukea! Aina alkaa itsekin haaveilemaan että joskus näkisi metsot soitimella. Ja vaikka tuossa edellisessä blogipostissa keskusteltiin että noita metsopönöjä on jo paljon noin niin kuin yleensä ottaen, niin onhan se niin että ne itse otetut kuvat on kuitenkin itselle spesiaaleja. Jos kaikkien kuvien pitäisi olla ihan uniikkeja niin kameran voisi saman tien myydä pois… minä ainakin näin harrastelijana kuvaan siltä pohjalta että se on ihan sama kuinka monta miljoonaa kuvaa jostain tietystä kohteesta jo on, koska itselleni se kohde on uusi.

    Ja jostain aiheista ei kerta kaikkiaan vaan saa tarpeeksi. Kyllä tätäkin kuvaa mielellään katsoo! 🙂

    Ihan uteliaisuudesta, kun mainitsit että teltassa on kuvausaukkoja niin se kuulostaa sille että tarkoitat muutakin kun vain teltan sisäänkäyntiä? Käytätkö ihan normaalia telttaa johon olet tehnyt reikiä seinään vain onko kyseessä tarkoitukseen valmistettu piilokoju?

  2. Moro Minna!

    On aina mukava kuulla että turinoitani on mielenkiintoista lukea! Että edes joku lukee, eikä vain katso kuvia läpi. =)

    Juu, itse olen kanssasi samoilla linjoilla noiden kuvien suhteen, sillä kuvaan pääasiassa itseäni varten, en muita. Kyllähän kuvat paljolti ovat samanlaisia, mutta silti kahta samanlaista kuvaa ei vielä vastaan ole tullut.

    Itse olen kovasti koittanut panostaa juuri ”studioon”, ja tehnyt paljon töitä sen suhteen että löytäisin sellaisen studion jossa minun olisi mahdollista saada juuri sellaisia kuvia kuin itse haluan.

    Itsekin mielelläni näitä kahta uutta kuvaa ukkometsosta katselen. Jos tämän kevään kuvatulvaa katsoo foorumeilla jne, niin nämä ovat ehkä jopa hieman poikkeavia siellä seassa. Suurinosa tämän keväänkin metsokuvista on sitä semi-lähikuva sarjaa, jota liikenteessä on muutenkin ylivoimaisesti eniten.

    Itse pidän tälläisistä hieman väljistä kuvista jossa kohde on osana ympäristöä. Hieman vaikeita ottaa, mutta palkitsee itseäni huomattavasti enemmän.

    Käytössäni on tällä hetkellä tuollainen Jyskistä kymmenellä eurolla ostettu kahden hengen kupoliteltta. Siihen olen puukolla tehnyt plussan muotoiset viillot kolmelle eri sivulle, josta saan objektiivejäni tunkea pihalle. Eli niitä sitten vesisateen tai hyttysten yllättäessä teippailen aina umpeen.

    Tuo minun telttani on pohjan mitoiltaan sellainen 2m x 1.5m ja on sinällään aika pieni. Tuossa Facebookin puolella sainkin vinkin hieman toisenlaisesta ja isommasta kupoliteltasta. Sinne olisi mahdollisuus pystyttää jalustaa jne, jotta kamerat voisivat olla paikallaan illasta aina aamuun saakka, ja välttyisi noilta erilaisilta kikkailuilta. Nykyisessä teltassa jos meinaa yön yli nukkua, ei jalustaa sinne voi pystyttää.

    -Janne

  3. Edellisiin kirjoituksiin viitaten en ollut väheksymässä kenenkään omia kuvanäkemyksiä, enkä tunnelmaa ja metsän tuntua pidä ollenkaan huonona suuntana metsokuvissa. Kunhan töksäytin tavallani mitä haluaisin nähdä nykyisessä metsokuvauksessa enemmin, kun en enää ihte kuvaa niin on hyvä ruoskia muita 😉

  4. Olet kyllä ihan oikeassa tuon ”studion” suhteen. Sitä jotenkin aina haluaa vain päästä lähemmäksi kohdetta, varsinkin makrokuvaajalla (minä) se on niin veressä että sitä välillä ihan hämmästyy miten se tunnelma muuttuu kuvassa kun ottaa vähän ympäristöä mukaan. Sillä niinhän se on, olet juuri tuon ympärillä olevan metsän ja takaa loistavan valon ansiosta saanut todella hienon tunnelman kuvaan, enkä yhtään kaipaa sitä että olisitpa käyttänyt pidempää putkea niin olisi saanut ”isomman” metson kuvaan.

    Olen ihan vihreä lintukuvaajana mutta jostainhan se pitää aloittaa, joten minulla on kesän tavoitteena saada kuvia kaakkurista, olen löytänyt pari hienoa lampea missä kaakkurit pesivät. Turha varmaan toivoa että ne uivat parin metrin päähän lähikuvaa varten, joten lasken sen varaan että se lammen ympäristö kantaa kuvan, että siinä minulle opettelemista tänä vuonna! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Spam control / Spämmi esto * Time limit is exhausted. Please reload the CAPTCHA.