Revontulia Lievestuoreenjärven rannalla…

Revontulimaksimi lähestyy, ja mahdollisuudet upeiden taivaantulien näkemiseen paranee! Hieman on ollut spekulaatiota maksimin myöhästymisestä perinteisestä 11-vuoden kierrosta, mutta ei se oikeastaan luontokuvaajaa haittaa. Pääasia on että revontulia tulee ja niitä pääsee tallentamaan!

Marraskuun 12.-13. väliselle yölle oli povattu revontulinäytelmää, mutta ainakin meillä täällä Keski-Suomen Toivakassa taivas oli pilvessä kaiken myrskyn keskellä… Eikä oikeastaan haitannutkaan, sillä jonkinasteinen väsy painoi hartioilla ja sänky suorastaan houkutteli pehmeyteensä. Olin toki hieman toiveikkaana, jotta seuraava ilta toisi revontulia kuvattavaksi saakka.

Marraskuun 13. päivän ilta lähestyi ja Forecan pilviennuste näytti revontulikuvaajan kannalta huonolta. Mutta kun pojan kanssa ajelimme kotiapäin painikerhon jälkeen, taivas oli täysin kirkas ja täysin vailla pilven hattaraa. Kotia päästyämme oli suorastaan pakko pistää talo täysin pimeäksi ja mennä ulos ihailemaan upeaa syksyistä tähtitaivasta, sillä niin harvoin se tuntuu tänä syksynä näyttäytyvän. Havainnoimme hieman tähtitaivasta ja myöhemmin kotiin saapuneelle äidille ja pikkuveljelle pieni painimies heti toitottikin linnunradat, otavat ja pohjantähdet. =)

Puolen kymmenen aikaan lähdin liikenteeseen kamerani kanssa ja suuntasin kuitenkin lopulta tuttuun kuvauspaikkaan Laukaan kunnan puolelle, vaikka hieman jotain uuttakin koitin miettiä. Jo autolla ajaessani näin kun pohjoinen taivaankansi hehkui vihreänä tähtitaivaan seassa. Ensimmäisestä paikasta en kuitenkaan oikein saanut mitään mieluista aikaiseksi ja revontuletkin olivat niin laajalla että jouduin väkisin ottamaan rannoille rakennettujane talojen ulkovaloja mukaan kuviin. Ajattelin että syteen tai saveen, mutta kuvauspaikkaa on pakko vaihtaa!

Ajoin toiseen tuttuun paikkaan, jonka maisemat olivat hieman erilaiset johtuen siitä että vettä on normisyksyyn verrattuna paljon enemmän. Parin kokeilun jälkeen löysin kameralleni suhteellisen hyvän paikan ja pääsin kuvaamaan. Revontulien kirkkauden puolesta niiden sommittelu kuva-alalle onnistui helposti kameran optisen etsimen kautta, ja etualan sommitelman pystyi helposti katsomaan kohdalleen testivalotuksista. Perinteiseen tapaan kameran virtuaalihorisontti jelppasi kameran asettelua ja jälkikäsittelyyn jäi hyvin vähän korjattavaa horisontin suoruuden suhteen. Revontulia ei tällä kertaa juurikaan tarvinnut odotella, vaan kuvaamisen sai aloittaa samantien. Hieman pilviä lainehti taivaalla silloin tällöin, mutta revontulikaari näkyi paljaalle silmälle upeana. Se oli niin leveä, että kaipasin Nikon D800E kameralleni jopa vieläkin laajempaa polttoväliä kuin 14mm, vaikkakin kyseisen objektiivin 114 asteen kuvakulma on jo suhteellisen laaja!

Revontulikaari oli suurimman osan ajasta aika rauhallisen näköinen, mutta aina välillä oli nähtävissä taivaasta putoavia sekä taivaanrannassa kulkevia upeita pilareita ja muodostelmia. Pohjois-Suomessa oli varmasti upea näytelmä käynnissä! Meillekin kuitenkin jotain riitti, ja esimerkiksi tälläisen ruudun eilen sain tallennettua kun pari tuntia järvessä kamerani kanssa seisoskelin.


Kuvaa klikkaamalla isompi versio! Click picture to watch bigger version of the photo!

Kuvan tekniset tiedot ovat jotakuinkin seuraavat: 15sek valotus, f2.8 aukko, 14mm polttoväli ja ISO3200 herkkyys. Kamerana ja objektiivina toimivat siis Nikon D800E + Nikon AF-S 14-24/2.8G.

Näytelmä huipentui yhdentoista aikaan upeisiin, kirkkaisiin ja aktiivisiin revontuliin, mutta ikäväkseni pilviverho sulki suhteellisen nopeasti esiripun. =/ Mutta näytelmä oli kuitenkin hieno ja katsomisen arvoinen! Jäi hyvä mieli, sain raitista ilmaa ja jokusen revontulikuvan… mitä muuta sitä olisi muka enää enempää tarvinnut? =)

-Janne

3 thoughts on “Revontulia Lievestuoreenjärven rannalla…

  1. Upea on . Hieno värimaailma , vaivannäkö kannatti . 15 sek valotus sumentaa mukavasti vedenpintaa .f 2.8 aukko = muistatko mikä oli kuvausetäisyys etualan
    kiviin (suht terävät ) ja missä oli tarkennuspiste kuvatessa ?
    Mallikas sommittelu .

  2. Kiitokset kommentista!

    Mitähän tuossa olisi ollut noihin kiviin… yli metri joka tapauksessa. Tarkennuksen hain kohdalleen jotakuinkin kokeilemalla. Kaikki muu sai mennä vinksalleen, mutta tähtien piti toistua oikein… eli ilman että niistä tulee epäteräviä palloja. Onneksi tarkennusaluetta riitti hitusen myös etualan risuille. Kivet ovat jo selvästi pois terävyysalueelta.

    -Janne

  3. Kiitos vastauksesta .

    Kun tietää kuvaajan tavoitteen osaa kuvaa katsoa eri näkökulmasta .
    D 800 e + 14-24/f2.8 tuottaa mallikasta jälkeä .

    Upea on , edelleen .

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Spam control / Spämmi esto * Time limit is exhausted. Please reload the CAPTCHA.