Kunniamaininta Italialaisessa Asferico luontokuvakilpailussa – Highly commended in Asferico nature photography competition.

koskikara Asferico
Kuvaa klikkaamalla isompi versio koskikara galleriasta! Click picture to watch bigger version of the photo from the dipper gallery!

Luontokuva lehdessähän tästä jo oli, mutta kirjoitetaas nyt tännekin. Palkinto gaalahan oli Italiassa jo kuun alussa, mutta olen odotellut että Asfericon kotisivut saisivat tämän vuoden kilpailukuvat näytille galleriaansa. Suunnitelmissa oli että olisin samaan aikaan julkaissut blogikirjoitukseni… mutta kun heillä tuntuu nyt kestävän, niin julkistetaas tämä nyt täällä omassa blogissa. Eli sain kunniamaininnan Italialaisen Asferico luontokuvakilpailun lintusarjassa tällä pomppaavalla koskikara kuvallani.

Vaikka Luontokuva-lehti kirjoittikin että menestyneen kuvani nimi olisi “King of the lek”, niin kyllähän tämä taas yksi pomppu oli. Luontokuvan väärä kuvanimi johtui siitä, että Asfericon menestyneiden kuvien ennakkotiedote listaan oli lipsahtanut kuvani kohdalle väärän kuvan nimi. Tämäkin pomppu koskikarakuva on otettu samana päivänä, ja samalta paikalta kun se “paremmin tunnettu” ja enemmän kisoissa pärjännyt vedestä pomppaava “Pomppu”. Kuvat on otettu hieman eri paikalta virran varrelta, ja tämä lumelta pomppaava koskikara on otettu 45 minuuttia aiemmin kuin vedestä pomppaava versio.

Kisan kuvat ehkä joskus löytyvät täältä -> Asferico

-Janne

– — — o — — -

Long story short… I won the Highly Commended award at Italian nature photography competition called Asferico with my dipper picture. This dipper picture is taken 45 minutes earlier than the “more famous” Jump (from the water) dipper picture of mine.

Asferico homepage -> Link

-Janne

4 Responses to “Kunniamaininta Italialaisessa Asferico luontokuvakilpailussa – Highly commended in Asferico nature photography competition.”

  1. Rane Olsen says:

    Tämä alkaa käydä jo tylsäksi :D Onnittelut jälleen kerran!

  2. Janne says:

    Heh, kiitokset!

    Tuskin tästä tapaa tulee… eiköhän tässä oo kohta käytetty useamman vuoden tuurit putkeen.

    -Janne

  3. Tuomo B says:

    Onnea jälleen kaikesta menestyksestä. Näille koskikarakuville pelkästään sataa palkintoja. :-)

  4. Janne says:

    Kiitokset!
    Juu, tuo oli ihan menestyksekäs reissu =)

    -Janne

Leave a Reply

*