Metson soidin 2012 – Toinen yö

Ensimmäisen metso yön jälkeisessä kirjoituksessani jäätiin siihen vaiheeseen, että jotain uutta suunnitelmaa pitäisi keksiä. Koska tuo soidin jossa en koskaan aiemmin ollut käynyt, ei osoittautunut kovinkaan mieluiseksi. Vaihtoehtona ei ollut lopettaa metsokuvauksia tältä vuodelta, joten vaihtoehtoja jäi kaksi! Joko ruvetaan leikkimään ja pelleilemään näiden tuntemattomien soitimien kanssa, tai sitten aletaan hiihtämään ja hikoilemaan kohti vanhaa tuttua soidinta josta kuvia voisi irrota paremmalla todennäköisyydellä.

Jonkun aikaa mietittyäni soitimella kikkailu, kuvattomat reissut ja mahdollinen kokonaan ilman kuvia jäänti ei oikein houkutellut, joten päätin suorittaa takapihallamme hieman testiä lumikenkien ja suksien välillä. Testistä voittajana selviytyi sukset, jotka olivat selvästi lumikenkiä nopeammat ja vähempi hikiset kulkuvälineet. Koska tamineita olisi soidinpaikalle kuljetettavana jonkun verran, päätin tehdä soitimelle tavaran roudaus reissun ennen varsinaista telttaan yöpymään meno reissua.

Suojalumessa pohjia myöten hiihtäminen oli suhteellisen hikeä irroittavaa, vaikkei matkaa ollutkaan kuin hitusen päälle pari kilometriä. Sukset upposivat hankeen ja suksien mukana sai nostaa suksenpäälisen verran aina märkää lunta pois syvästä latu-urasta. Vein mukanani soidinpaikalle teltan ja makuualustan, jolloin illaksi jäisi vaatteiden ja kuvauskamojen lisäksi vain makuupussi ja suurempi makuualusta. Tuntui kivalta nähdä että viime vuotinen kukon suosikkipaikka oli edelleen ollut aktiivisesti käytössä, ja pehmeässä suojalumessa olikin nähtävissä selvästi alue jossa kukko oli viihtynyt. Toiveet kuvien syntymästä saivat jälleen uutta puhtia!

Takaisin autolle hiihtäminen sujuikin jo helpommin, kiitos jo kerran hiihdetyn ladun. Suuntasin kotiin vielä hieman touhuamaan ja kasaamaan loput kamat iltaa varten. Soitimelle lähtöni hieman venyi, ja noin puolessa matkassa taivaalta alkoi tipahdella vesipisaroita auton tuulilasiin. Latuni päähän päästyäni vettä tuli jo ihan urakalla, ja siinä ladun päätä auton suojista katsellessani kieltämättä mietin että lähdenkö suoriltaan takaisin kotiin. Parin kilometrin hiihdon aikana kerkeäisi nimittäin kastua ihan kohtuullisesti ennen telttaan pääsyä. Katsoin säätiedotuksen sadepilvi animaatiota, joka näytti että pahin sade olisi vasta tulossa, mutta seuraavaksi aamuksi keli näytti kuitenkin sateettomalta. Tahdoin kuvia, ja turhaan 25km suuntaansa ajaminen ei kiinnostanut, joten ei muutakun mies suksille ja ladulle!

Matka sujui suht vikkelästi, johtuiko se sitten olosuhteista johtuvasta ketutuksesta vai ladun paranemisesta, mutta joka tapauksessa teltalla ollessani olin märkä. Niin hiestä kuin vesisateestakin. Tuuppasin tavarani uuteen kolmen hengen maastokuvioituun kupolitelttaani ja olin onnellinen päästessäni vihdoin vesisateen suojaan.

Uusi telttani olikin ratkaisevasti isompi verrattuna vanhaan kahden hengen kupolitelttaani. Saatoin pötköttää teltassa pitkälläni samaan aikaan kun kolmijalkani seisoi teltan nurkassa vaatteiden kuivaustelineenä. Myös sisäkorkeus (130cm) oli huomattavasti mukavampi edelliseen telttaan verrattuna, ja saatoin jopa seisoa polvillani ilman että pää osui korkeimmalla kohdalla kattoon. Uuden teltan suurempi koko yhdessä repusta kaivamieni kuivien vaatteiden kanssa sai kuvaajan jo hieman paremmalle mielelle. Untakaan ei illalla hirveästi tarvinnut houkutella, sillä telttakankaaseen rapisevaa vesisadetta oli ihan rauhoittava kuunnella. Nukahdin kymmenen kieppeissä, ja siihen mennessä en ollut kuullut yhdenkään metsokukon saapuvan soitimelle.

Kellon olin laittanut herättämään neljältä, sillä halusin saada leikattua telttaani kuvaus aukot ennenkuin kukko saapuisi areenalleen. Sainkin hommat tehtyä suht pikaisesti ja äänettömästi, sillä kukkohan saattoi istua vaikka telttani yläpuolella olevassa puussa, ja laskeutua soidin reviirilleen hetkenä minä hyvänsä. Alkoi odotus ja puusta teltan päälle tippuvien vesipisaroiden äänien kuuntelu. Hieman viiden jälkeen naapuri reviirin puussa rysähti. Ilmeisesti kukko vasta saapui soitimelle? Kuuden kieppeissä saapui kyttäämäni reviirin kukko, mutta puuhun sekin. Aika kului, metsojen hiljaisuus jatkui. Seitsemään mennessä olin kuullut vain noin 10 minuuttia metson soidin ääniä, ja nekin naapurireviiriltä… ja ilmeisesti puusta. Jossain vaiheessa lähipuussani rysähti ja toivoin että josko metso olisi soitimelle laskeutunut, mutta ilmeisesti se luovutti kyseiseltä aamulta.

Niin siinä kävi, homma kuivui kasaan. Oliko se pitkälle yöhän jatkuneesta vesisateesta johtuvaa, vai kenties joidenkin haukkojen mekastuksesta aiheutuvaa. Samassa metsässä on ollut aiemmin hiirihaukan pesä, joka pari vuotta sitten talven myötä tuli alas.. olisiko pesänrakennus puuhat jälleen käynnissä? Ei haukkojen huuto ennen ole metsoihin juurikaan vaikuttanut, mutta tällä kertaa meno oli tosi laiskaa. Koko soidintantereen hiljaisuuteen on vaikea keksiä varmaa syytä. Ehkä se on haukkojen, myöhässä olevan kevään, huonon kelin ja mikä ettei yhdelle reviirille ilmestyneen teltankin ansiota. Mene ja tiedä.. Toiveissa kuitenkin on että meno piristyisi ja kuvaamaankin pääsisi.

Säätiedotusta kun katsoo, niin heikolta näyttää. Meinasin skipata seuraavan aamun, mutta tällä hetkellä se näyttää pitkään aikaan ainoalta kuivalta yöltä ja aamulta. Eli kai se on telttaan lähdettävä pötköttelemään ja katsomaan josko huomen aamuna lykästäisi paremmin kuin tänä aamuna. Toki säätiedotukset voivat vaihdella, ja tämän aamuinen aurinkoinen kelikin hävisi yön aikana forecan säätiedotuksesta kuin pieru saharaan. Nooh, nyt illalla sentään aurinko paistelee, jospa sen lämpö saisi metsoihin hieman vipinää.

Koska kuvat ovat aina kivoja, niin liitän tähän tänä aamuna kotimatkalta syntyneen teerikuvan. Zuumi oli jälleen ihan kiva olemassa.

Kuvaa klikkaamalla aukeaa suurempi versio

-Janne

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Spam control / Spämmi esto * Time limit is exhausted. Please reload the CAPTCHA.