Vapunajan kanalintu kojuilut…

Metson soitimella tuli käytyä sunnuntai aamuna… Ei paljoa kerrottavaa siitä reissusta jäänyt. Kukot aloitti soimisen iloisesti aikasiin aamulla… kun kello tuli 04:50 soiminen loppui kuin seinään eikä enää jatkunut koko aamuna. Kuvia nolla…

Maanantai iltana raahauduin telttani kanssa teerisuolle. Jossain  yhdeksän aikaan taistelin itseni makuupussiin. Eihän siinä heti unta saanut ja siinä makaillessa kuulin kun jotain isoa lenti telttani ylitse. Vääntäydyin makuupussissa pystyyn ja siitä vielä mutkalle että näin teltan kuvausaukosta ulos. Viisi kurkeahan sieltä tulla tupsahti lammen päähän. Varovasti makuupussista ulos ja kamera repusta kätöseen. Iso1600, 0ev, f2.8 antoi täyden kuunvalossa valotusajaksi 1/25s (Selän taakse jäävä auringonlaskun suunta oli vielä kohtuu valoisa). Jouduin käsivaralta kuvaamaan että sain kameran tarpeeksi ylös jotta saisin lammenpinnasta myös kurkien heijastuksia mukaan. Harmittavan pitkiä kurjet ovat… päitä ei saanut mukaan =( Yhden terävän ryhmäkuvan onnistuin saamaan. Kurjilla olikin kevättä rinnassa… pompittii ja kisailtiin… pari minuuttia sitä kesti, sitten yksi pomppasi lentoon ja kolme seurasi. Yksi kurki jäi suolle tepastelemaan kun kaivauduin takaisin makuupussiini.

Aamulla puhelimeni oli herättämässä kello kolme… heräsin kuitenkin jo hieman puolen kolmen jälkeen ominpäin. Kauaa en kerennyt teltassani istuskella kun pimeältä suolta alkoi kuulua raskaita askeleita, ja vieläpä läheltä telttaa! Kyllä siinä Heimosen pojan pää kävi aika vikkelästi kuvaus aukosta toiseen että mikä suolla liikkuu. Kerkesi jo käymään mielessä että nytkö sen karhun livenä pääsee näkemään. Vihdoin ja viimein sainkin äänen lähteen näkökenttääni… kaksi miestähän sieltä tuli kuvaus kamoineen. Toivottelin herroille hyvät huomenet ja sain vastauksen englanniksi. Soitimelta lähtiessämme miehet osoittautuivat ranskalaisiksi… Mukavia miekkosia… olivat loppu viikosta menossa vielä martinselkosen eräkeskukseen kuvaamaan karhuja.

Kovin ihmeellisiä teerikuvia ei syntynyt. Ideatkin alkaa olemaan vähissä… parittelukuvan ehkä olisin vielä halunnnut. Aika laimeaa meininkiä oli teerillä muutenkin. Näin jälkeenpäin kuvia katsellessa valo oli kuitenkin oikein passeli ja sopi kivasti yhteen ihan kuurasta valkoisena olevan maan kanssa. Tulipahan pilattua myös yli puolet teerikuvista testailemalla 70-200… ja kyllähän se taakse tarkentaa. Tuli muutenkin työnnettyä teltta liian lähelle soidinkeskusta… en diggaa. Vaikea hallita soidinta kun kuvaussektori on niin suuri, menee tilanteita paljon ohi. Tai sitten pitäisi olla todella nopeita liikkeitä mistä teeret taas voisivat ottaa häiriötä. Hieman kauempaa paljon mielekkäämpää… 300mm riittää kivasti pomppukuviin ja ruuduntäyttävät saa kun tuuppaa 2x telejatkeen kolmesatasen kaveriksi.

Vaikka teerikuvia ei oikein tullutkaan niin tuli kuvattua eniten lajeja mitä minään aamuna ko. paikalla. Ranskalaisherrat taisivat tuoda hyvän onnen mukanaan =) Telkkien soidinmenoja pääsin kuvailemaan sumussa kivassa valossa vastavaloon, kuten myös joutsenia. Onnistuinkin saamaan aika kivan kuvan sumussa vastavaloon lentoon lähtevästä joutsenesta… pisarat, heijastukset ja kaikki. Hieman vähemmän olisi saanut olla millejä tai sitten isompi kenno (1d3!!!) jolloin myös kuvat joissa joutsenella on siivet suoraan ylöspäin olisi mahtunut ruutuun sekä linnun, että heijastuksen osalta. Joutsenen lentoonlähtö kiihdytyksen loppuosassa alkoi vesi olemaan täysin tyyntä ja siellä olisi saanut upeat heijastukset. Harmi vaan että ne nyt leikkautuivat. Olen kuitenkin oikein tyytyväinen alkupään kuviinkin ,)

Telkkiä kuvatessa silmiin osui outo pari lammen päästä… kuoviparilla oli kevättä rinnassa (kai ne kuoveja on..). Naaras käveli edellä ja koiras perässä siivet levällään koputellen naarasta nokalla selkään. Olin aivan infernaalisessa kuvausasennossa… korjasin asentoa ja kamera ei ollut sillon silmällä… koiras iski… parittelu kesti tyyliin sekunnin ja näin kameran silmälle laitettuani kun koiras enää hyppäsi pois naaraan selästä. Kyllä v*tutti! Aktin jälkeen koiras lähti käpyttelemään omille teilleen ja naaras jäi sukimaan höyheniään. Reilukerho…

Summa summarum… Telkästä tuli ensimmäiset julkaisukelpoiset kuvat… kuovista ensimmäiset kuvat… ja joutsenesta parhaat kuvat mitä mun kovolla on koskaan ollut. Ihan passeli reissu vaikka teeristä ei ois kuvia saanut ollenkaan =)

Edit:

Ottamiani teeri kuvia löydät täältä -> Teeri galleria

Ottamiani Metso kuvia löydät täältä -> Metso galleria

Ottamiani Telkkä kuvia löydät täältä -> Telkkä galleria

Ottamiani Kurki kuvia löydät täältä -> Kurki galleria

-Janne

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Spam control / Spämmi esto * Time limit is exhausted. Please reload the CAPTCHA.