Vuoden luontokuva 2011 finalistit julkaistu!

On taas se aika vuodesta kun vuoden luontokuva kilpailun tulokset julkistetaan, ja kun perinteeksi on muodostunut tehdä pieni katsaus valittuihin kuviin, niin tehdään se myös tällä kertaa vaikka hieman pitkäksi meinasikin mennä!

Ensimmäinen fiilis kuvista oli, että tällä kertaa tuomaristo on tehnyt aika tasaista työtä, ja kuvat istuvat omaan silmääni ihan kivasti, eikä (minun mielestä) huonoja kuvia ole mukaan eksynyt. Joskaan tänäkään vuonna finalistien joukosta ei löydy mitään tajunnan räjäyttävää, mutta perus hyviä kuvia silti! Tietenkin väkisin tulee mieleen että eikö mitään älyttömän hienoa ollut tarjolla? Nooh, tuomari laji… Olen varma että olen tuomarien nimet jossain nähnyt, mutta en nyt tähän hätään niitä löytänyt. Lisään ne sitten jälkikäteen jahka löydän.

Mutta kuviin!

Kasvit: Henrik Lund – Kukka kukassa:
-LINKKI KUVAAN-

Henrik on ollut liikkeellä upean valon aikaan! Jos viime vuoden kasvit sarjan kuva edusti uutti näkemystä, niin tämä edustaa ehdottomasti perinteistä linjaa. Hieman saman tyyppisiä kuvia on kyllä nähty ennekin, joskaan ei muistaakseni ihan lähivuosina vlk:n kasvisarjan sarjavoittajana, mutta kuten monasti sanotaan, ja mikä mielestäni pitää paikkansakin – tausta tekee kuvan! Kuten kuvan nimi ”kukka kuvassa” antaa olettaa, on kukkaa nähtävissä lähes joka elementissä, ja myös itse ”valo” muodostaa kuvaan lähes koko ruudun kokoisen kukinnon. Kaikenkaikkiaan kaunis kukkakuva, josta en pahemmin korjattavaa keksi. Jos oikein kaivamalla jotain kaivaa, niin lähellä alalaitaa olevan kuvan varsi voisi kuvan laidan leikkauskohdasta olla hieman epäterävämpi, jollain ei tulisi ns. leikkaus/töksähdys fiilistä. Mutta varren väri onneksi sulautuu aika kivasti taustaan jolloin varsi ei nouse juurikaan häiritseväksi tekijäksi. Liian perinteinen vuoden luontokuvaksi?

Linnut: Raimo Sundelin – Kirkhakkinen:
-LINKKI KUVAAN-

Matalalta pehmeästi paistavaa valoa löytyy myös Raimon kuvasta! Ja oikein passelisti löytyykin, sillä valo ehdottomasti kuuluu tähän kuvaan, ja ilman sitä kuva olisi vain varjo nykyisestä. En yleensä pidä neliöformaattista, koska olen jollain tapaa laajakulmavammainen, mutta tähän kuvaan neliöformaatti kyllä sopii ja hieman synkkä tunnelmakin itseeni puree. Lintuja on kyllä upea määrä kuvassa, ja olisikin kiva tietää tarinaa lintujen taustalta… Olivatko vain ohikulkumatkalla vai? Aivan täysillä kuva ei kuitenkaan iske, joskin tarjoaa uutta näkemystä lintusarjaan. Mutta mikä ettei tämä voisi VLK:ta voittaa hieman erilaisena lintukuvana?

Maisemat: Janne Nieminen – Tyrskyt:
-LINKKI KUVAAN-

Maisemat sarjan kuvan nähdessäni ensimmäinen fiilis oli että taasko aaltoja tai tyrskyjä. Piti oikein tarkastaa viime vuosien VLK-gallerioita, mutta ei siellä nyt lopulta hirveästi aaltokuvia ollutkaan. Ehkä fiilis tuli siitä että tämän tyylisiä kuvia on nähnyt sata ja yksi? Mutta ei se toki tämän kuvan vika ole! Kyllähän tälläinen aalto/tyrsky kieltämättä on dramaattinen kuva. Hieman kuvasta tulee sellainen telemaisema fiilis, ja kaipaisin kuvaan lisää etualaa näkyviin, mutta tyrsky on kyllä komea, ja valotusaika justiinsa passeli. Synkkä aaltokuva, mutta jättää ehkä hieman kylmäksi tämäkin finalisti? Ei mielestäni ehkä yllä vuoden luontokuvaksi, vaikka sarjansa on voittanutkin…

Nisäkkäät: Kai Fagerström – Kettu:
-LINKKI KUVAAN-

Komia kettuportraitti Kafalta! Pidän yksinkertaisista ja jossain tapauksissa hieman kliineistä, vai pitäisikö sanoa ”häiritsevistä elementeistä vapaista” -kuvista, ja tämä kyllä menee hienosti siihen kategoriaan. Ja kun kyseessä on vielä hieman harvemmin nähdyn kaltainen kuva ketusta, niin ymmärrän kyllä miksi kuva on sillä paikalla johon se nyt on nostettu. Inan enemmän olisi saanut olla terävyysaluetta, jotta kuonon kärkikin olisi ollut skarppi, mutta tiedän itsekin kuinka toivotonta st-aluetta on seurata kun tilanne on päällä… eikä sitä etsimestä aina niin vaan erota. Hieno kuva, jota pieni terävyysalueen puute ei pilaa. Tälle voisin suoda vaikka VLK-voiton.

Muut eläimet: Jukka-Pekka Tikkanen – Kurkistus:
-LINKKI KUVAAN-

Hieman massasta poikkeava käärmekuva. Rantakäärmeistä otettuja kuvia on tullut ajansaatossa huomattavasti vähemmän vastaan, kun taas sahalaitakuvioisen serkkupoika kyyn kuvat alkavat olla jo jossain määrin yleisiäkin. Vesi käärmekuvan elementtinä on myös harvemmin nähty ja tietenkin sopii rantakäärme kuvaan. En voi olla ajattelematta että kuinka kuvaustilanne on lopulta edennyt? Jotenkin tuo käärme ei vaikuta hirmuisen luonnolliselta tuossa kuvassa. Tai miten sen sanoisi… ihmisen läsnäolo välittyy kuvasta? Tietenkään sitä ei ole säännöissä kielletty… mutta itseäni se jotenkin tässä kuvassa häiritsee. En laittaisi omia pennosia välttämättä jakoon tämänkään kuvan VLK-voitosta.

Sommittelu ja muoto: Jari Peltomäki – Kevätjäillä:
-LINKKI KUVAAN-

Lissää lintuja Sommittelu ja muoto sarjassa. En oikein tiedä mitä tästä ajattelisin, muotoja on toki nuo taustan vaakasuuntaiset tasotkin ja linnut sommiteltu varjoineen ihan ok etualalle, mutta jotain lisää kaipaisin tähänkin kuvaan. Ja jotenkin välttämättä haluaisin rajata kuvan niin että tumman ja vaalean hiekan raja olisi kuvan keskellä, eli että ylälaidasta lähtisi siivu pois. Silloin ylälaidam jäämassan ylälaita häviäisi ja kuva yksinkertaistuisi, ja ehkä se kääntyisi vielä hieman taiteellisempaan suuntaan. Mutta tietenkin jokaisella on omat mielipiteensä… jne…

Luonto ja ihminen: Jari Hakala – Valoa yössä:
-LINKKI KUVAAN-

Tähtitaivasta, uutta näkökulmaa niin näkemiini kuviini kuin majakkakuviinkin… Toimii! Tästä kuvasta en muuttaisi mitään, ainoastaan toivoisin että tämä olisi minun ottamani. =D Lyhyesti ja ytimekkäästi, tässä on meillä Vuoden luontokuva 2011. ,)

Nuoret 94-03: Liina Heikkinen – Jättäkää rauhaan:
-LINKKI KUVAAN-

Nuorempien nuorten sarjassa on tallennettu joutsenen piinaa. Monasti olen hyttysiä huitoessani miettinyt metsän eläimien altistumista hyttysille, ja sitä kuinka tuskaista se voi välillä eläinten mielestä olla. Joutsenetkin vielä pesivät paikoissa joissa hyttysiä varmasti piisaa. Kuvasta hyvin välittyy joutsenen ärtymys, tai ainakin joutsenen voisi kuvitella olevan ärsyyntynyt hyttysiin. Hyvä dokumentti, mutta ei välttämättä VLK-voittaja.

Nuoret 91-93: Lauri Talarmo – Utelias orava:
-LINKKI KUVAAN-

Hitusen vanhempien nuorten sarjassa hauska kurrekuva. Orava siinä tarkkana… meinaakohan kähveltää munamankelin vai tyytyä vaan tyhjentämään kumit. =D Voisi toimia neliörajauksellakin. Nyt oikeaan laitaan jää aikasta paljon ”turhaa” tyhjää.

Jään mielenkiinnolla odottamaan tulosten julkaisua ja tämän vuoden VLK-voittajaa!

-Janne

7 thoughts on “Vuoden luontokuva 2011 finalistit julkaistu!

  1. Iso pettymys on kyllä nämä kuvat. Ihan peruskamaa kaikki, ainoa mikä tuo jotain uutta on Valoa yössä mutta minun oma suosikkini on Kettu. Olen ihan samaa mieltä että ne minimoidut kuvat toimivat parhaiten, ja tässä tämä tumma tausta todella nostaa ketun profiilia ja väriä, hieno. 🙂

  2. Luonkuvakilpailun valinnat ovat olleet aika kauan erittäin kiistanalaisia eikä tämän vuoden valinnat muodosta poikkeusta. Kaikki kuvat ovat kyllä erittäin hyviä, mutta väkisinkin tulee mieleen, että osallistujien joukossa on varmasti ollut parempiakin vaihtoehtoja. Kilpailun voiton soisin ehdottomasti ketun potretille. Toisaalta majakka oli myös erinomainen.

    Joka tapauksessa esimerkiksi BBC:n (nykyisin Veolian) luontokuvakilpailun valinnat ovat olleet huomattavasti johdonmukaisempia.

    Itse en ole ikinä osallistunut mihinkään kilpailuun. Pitäisi varmaan jossain vaiheessa yrittää ihan vain uteliaisuudesta.

  3. Kun netistä lukee kommentteja näistä kuvista, niin väkisin törmää siihen että joko niistä ei pidetä tai ainakin ne ovat tosi perus settiä. Toki jotkut ovat saaneet kehujakin. Olisi kyllä mielenkiintoista tietää millainen herättäisi joka laidalla hurraa huutoja.

    Ollaanko me Suomalaiset vaan tälläisiä tasaisen harmaita puurtajia, joilla ei mielikuvitus laukkaa? Paha sanoa… Mutta kun katsoo esmes Samin mainitsemia Veolian kuvia, niin onhan siellä kunniamainituissakin aika huimaa settiä tänä vuonna. Esmes se veden alainen kuva jossa valo tulee ylhäältä ja valaisee yläpuolella uiskentelevia haita… huh huh, vaikka valo onkin varmasti keinovaloa.

    Sami, ei muutakun pistät kuvia liikenteeseen. Jossei veikkaa, ei voi voittaa. =)

    -Janne

  4. Et satu tietämään missä noita luontokuvauskilpailuja olisi listattu hiukan laajemmin? Itse en ole törmännyt netissä muihin kuin Veolian ja Suomen Luontokuvaajien kilpailuihin. Muistaakseni saavutit voiton yhdessä kilpailussa, jossa palkintona oli matka Skotlantiin. Mistä löysit sen?

  5. Ei kilpailuista taida oikein mitään listaa olla. Luontokuva lehdessä on joskus mainintaa joistain kilpailuista. Toki tuolta kotisivujeni Info-osiosta löytyy jokunen kilpailu jossa olen menestynyt, niin niitä googlettamalla löytyy myös kyseisen kilpailun kotisivut ja aikataulut jos sitä ollaan lähiaikoina järjestämässä.

    Skotlannin reissu oli Wild Wonders of Europe projektia, jossa suomalaisia kuvaajiakin on mukana. Tuota WWE:tä on mainostettu paljon ja sitä kautta sen löysin. Osallistuin heidän kotisivuillaan järjestettävään kuukausikilpailuun ja voitin sen, siitä pääsin aikuisten sarjan finaaliin, jonka sitten myös voitin ja pääsin Skotlantiin.

  6. Hauskasti Janne ei uskalla arvostella erään nimekkään kuvaajan kuvaa vaan keskittyy pelkästään kehumaan sitä 😀
    Harmi, että suomessa on niin pienet piirit näissä luontokuvaus hommissa, että joudutaan sittä kärsimään tälläisestä touhusta.

  7. hmm… Mielestäni en haukkunut kenenkään kuvaa, mutta ilmeisesti olisi pitänyt että Nasse sedällä olisi ollut hyvä mieli? =D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Spam control / Spämmi esto * Time limit is exhausted. Please reload the CAPTCHA.