Vihdoinkin Keski-Suomessa oli upeita revontulia ja kun vielä pilvetkin loistivat poissaolollaan, oli olosuhteet kunnon revontulikuvien syntymiselle kasassa!
Touhuilin iltatouhujani maanantaina 27. päivän iltana kun puhelimeni piippasi tekstiviestin saapumisesta. Kun luin kaverini lähettämän tekstiviestin joka kertoi että taivaalla olisi revontulinäytelmää tarjolla, mieleni valtasi jonkin asteinen ketutus, ja saatoin jonkun ärräpäänkin huulieni välistä vahingossa lipsauttaa. Ketutukseni ei suinkaan johtunut siitä, että seuraavana aamuna olisi aikainen herätys töihin lähdön kunniaksi, koska yleensä kunnon revontulet sijoittuvat vasta puolille öille ja nythän kello kävi vasta alku iltaa revontulien hienosti leimuten jo taivaalla.
Pahaa mieltä aiheutti se, että olin juuri aiemmin päivällä vienyt Sigman 120-300/2.8 OS teleobjektiivini postiin ja samassa paketissa sattui olemaan kamerarunkoni. Eli lyhyesti todettuna ulkona jylläsivät parhaimmat revontulet mitä koko valokuvausharrastukseni aikana on tarjolla ollut, ja yllätys yllätys kamerani makaa postissa. Nooh, eihän tässä hirveesti ole lähiaikoina muutenkaan lykästänyt, joten tämähän tästä enää puuttui.
Jonkun aikaa päätäni pyöriteltyäni ajattelin että onhan tuossa tuo kotialbumipokkarin virkaa toimittava Olympuksen E-PM1 suht valovoimaisella Panasonicin 20/1.7 objektiivilla, kokeillaan sillä suhia jalustalta. Hienoja koko taivaan kattavia revontulia kuvaisi mielellään todella laajalla laajakulmalla, mutta tällä kertaa tarjolla oli vain kinovastaavat 40mm. Asetukset Penistä kohdalleen, kuten myös tarkennus kuuhun tarkentamalla ja ei muuta kuin eri pituisia valotuksia eri herkkyyksillä kuvaten. E-PM1:sellä en ollut koskaan valotellut pidempiä valotuksia, joten ei ollut mitään käsitystä kuinka se käyttäytyisi, mutta sanotaanko että odotukset eivät olleet kovin korkealla.
Ja kuten en hirveästi Olympuksen pitkän valotuksen suorituskyvyltä odottanutkaan, niin ei sitä myöskään Olympuksessa hirveästi ollut. 10-25 sekunnin valotuksissa kuviin pukkasi koko kuva-alalle aika paljon värillistä pistettä (vihreitä, punaisia ja sinisiä), jotka joutuisi käsittelemään yksi kerrallaan piiloon. Värittömäksi ne toki sai helposti, mutta poistamaan niitä olisi ollut hullu ruveta… oli ne sitten värillisiä tai valkoisia.
Tässä alla yksi Olympus E-PM1:sellä syntynyt revontulikuva, joka nyt nettikuvana juuri ja juuri kuvanlaatunsa puolesta menee, mutta muuhun siitä ei ole. Kuvaa klikkaamalla aukeaa hieman isompi versio kyseisestä kuvasta. Tämä kuva ISO1600 ja 10sek valotusta f1.7 aukolla.
Tässä vielä yhdestä ruudusta leikattu 100% kroppi värillisine pisteineen ja muineen, vähän niinkuin esimerkkinä millaisesta ilmiöstä oli kyse. Kuva siis täysin orginellina Lightroom 3.6:sesta ilman mitään kohinanpoistoja tai terävöityksiä. ISO1600, 15 sek ja f1.7.
ps. Pitäisi ehkä ostaa joku vararunko joka istuisi hyvin D3s rinnalle eikä jäisi vaan suoriltaan hyllyyn istumaan… Ehkä Nikon D3200 voisi olla sellainen, jahka se julkaistaan? Halpa ja todennäköisesti 24 megapikseliä. Sillähän kuvailisi 1.6x kropin kanssa vaikka pönöjä. Ja toki DX-kameraan löytyisi halvalla myös ihan fiksuja kalansilmälinssejä.
LISÄYS: 1.3.2012 !!!
Kuten tuossa kommenteissa kirjoitinkin, selvisi että tästäkin kamerasta löytyy pitkän valotuksen kohinanpoisto. Ja selväähän oli, että se ei ollut päällä kuvatessani revontulia. Eli kävimpä tuossa kotipihassa räpsäyttämässä testiruudut niin että pitkän valotuksen kohinanpoisto oli päällä ja pois. Tässä alla samppelia aiheesta asetuksilla f4, iso1600 ja 15sek!
Kuvissa on taas Lightroomin kaikki kohinanpoisto nappulat nollilla, mutta kuten kuvasta huomaa häviää nuo siniset, punaiset ja vihreät pikselit kun kamerassa on päällä pitkän valotuksen kohinanpoisto! Ja sehän on tärkeintä, sillä tuon värikohinan kanssahan pärjää aina ja vieläpä helposti. Taisi tuo värikohina lähteä kesälaitumille jo silloin kun Lightroomin Color noise reduction nappula oli oletus kohdassaan kaksvitosessa.
Eli mitä tästä opimme? Kannattaa opetella käyttämään kameraansa ja olla selvillä sen ominaisuuksista!!!
-Janne
