Metson soidin 2012 – kolmas yö

Edellinen reissuni soitimelle sijoittui todella huonolle vesisateiselle kelille, ja jossei kelistä oikein välittänyt kuvaajakaan, niin ei siitä piitanneet oikein metsotkaan. Jättivät mokomat ikäänkuin soimatta kokonaan. Säätiedotuksen lupailtua seuraavalle aamulle ainoata hyvää keliä pitkään aikaan, päätin lähteä soitimelle samantien seuraavaksikin yöksi. Jospa lämmin aurinkoinen päivä olisi saanut metsojen veren kiertämään ja soidin innon nousemaan!

Kauniissa auringonpaisteessa hiihtelin takaisin piiloteltalleni metsän siimekseen. Olin teltalla jotakuinkin seitsemältä, ja vaikka vettä tällä kertaa ei satanutkaan, olin silti suht märkä… Lämmin päivä oli saanut latuni pehmenemään ja kyllähän siinä hikeä taas virtasi tuolla lyhyehköllä 2km matkalla.

Kuten olin arvellutkin, vaikutti hyvä keli metsojen soidin intoon positiivisesti. Kauaa en kerennyt teltassa olemaan kun puissa alkoi rysähdellä. Ja jonkun aikaa tuota paukutusta kestikin, sillä kyttäämäni reviirin ukkometsosta ei oikein tiennyt pysyykö se puussa vai meinaako se jatkuvasti tippua, siihen tahtiin se puussaan siipiä paukutti ja etsi mukavaa oksaa istuskella. Mitä lie hangen alta löytyneitä marjoja olikaan syönyt. Kun paukutus hieman rauhoittui kellon lähestyessä yhdeksää, alkoi naksutus. Kukko starttailikin pidemmän aikaa soidin-moottoriaan ennenkuin sai koneensa pyörimään, mutta hyvinhän se vauhtiin päästyään kävi! Ukkometso jäikin lurittelemaan soidinlaulujaan kun itse siirryin nukkumatin maille.

Jälleen kerran heräsin hieman ennen kellon soittoa, ja tällä kertaa kello näytti hitusen vajaata puolta neljää. Kukko oli tuohon aikaan jo komeasti äänessä omassa yöpymispuussaan. Olin laittanut kellon ajoissa herättämään, jotta kerkeisin viritellä jalustan ja kameran paikalleen ennenkuin kukko laskeutuisi maahan soimaan. Kamera paikalleen ja takaisin makuupussin lämpöön, sillä valoa kuvien ottoon ei olisi vielä pitkään aikaan.

Muistaakseni noin viiden kieppeissä rysähti ja kukko laskeutui tapansa mukaan hieman kauemmas soidin kummustaan. Sieltä se sitten lauleskellen ja välillä pyrähdellen siirtyi tuolle kyttäämälleni vakiopaikalle. Mukavaahan se oli että kukko siihen tulla tupsahti telttani eteen, mutta en voi kieltää etteikö mielessä olisi kalvanut että kukon pitäisi pysyä siinä vielä jonkun aikaa, että kuvia pystyisin ottamaan. Alkoi odotus…

Ja kuinkas jälleen kävikään? Pikku hiljaa kukko alkoi kuin alkoikin valua kohti läheistä auraamatonta metsäautotietä. Olin nähnyt hangella jälkiä soitimelle tullessani ja jonkun verran siinä oli tepasteltu. Metsoillehan on soitimilla tyypillistä hakeutua viimeisille lumilänteille josta koppeloiden on niitä parempi bongailla. Ja tällä hetkellä auraamaton metsäautotie puhtaamman lumihangen kanssa veti selvästikin pidemmän korren neulasten likaamasta ja osittain sieltä täältä sulaneesta kuusi-/mäntymetsän lumihangesta.

Hieman harmitti, mutta pystyisin kyllä tiellekin kuvaamaan, mikäli valo vaan alkaisi lisääntymään. Makailin edelleen makuupussissani ja kuuntelin soitimen tapahtumia. Kauaa kukko ei kerennyt tiellä soida, kun se hiljeni. Pienen hiljaisuuden jälkeen soidin alkoi kuulua viereiseltä kukkulalta jonne teltastani ei ollut näköyhteyttä juuri lainkaan. Silloin harmitti vielä hieman enemmän. Mutta koska muuta en pystynyt tekemään kuin odottamaan, niin minä poikahan sitten odotin… ja toivoin.

Onneksi metso oli suht liikkuvalla tuulella ja se alkoi pikku hiljaa löytää tietään takaisin tien suuntaan. Mikälie sitä olikaan toiselle kummulle vetänyt.. ehkä juoksenteli koppelon perässä? Nyt valo alkoi kuitenkin jo orastavan auringonnousun myötä piisaamaan, joten tein pikaisesti telttani seinään uuden kuvausreijän ja virittelin kamerani jalustan kanssa odottamaan metson ilmestymistä.

Sieltä se sitten tulikin! Ja puitteet olivat oikeastaan aika hyvät! Pidin etualan metsikön tarjoamasta kehystyksestä! Montaa kuvaa tiellä soivasta ukkometsosta en kerennyt ottaa kun telttani vierellä rysähti. Vai voiko sitä rysähdykseksi sanoa, koska se oli vähän sellainen ujon puoleinen ääni. Oletin tulijan olevan koppelo, mutta kuinka ollakkaan sieltä tulla tupsahti nuori ukkometso! Tiellä soimassa ollut kukko ei tulijaa hyvällä katsonut ja antoi tulijalle samantien kylmää kyytiä. Oli nuorikolla suhteellisen vilkkaasti menosuunta selvillä. Mutta samaan suuntaan meni myös tiellä soinut kukko… ja sinne mokoma jäi! Kukko oli jälleen tuon hieman korkeamman kukkulan takana ja tuntui jäävän sinne pysyvästi.

Kerkesin kuitenkin pari kuvaa kukosta tiellä soidessa ottaa, ja tässä on niistä yksi. 300mm, f2.8, iso6400.

Kuvaa klikkaamalla aukeaa isompi versio

Kelloa ja säätiedotusta katsellessa mielessäni alkoi kolkutella Forecan kello kahdeksalta saapuvaksi lupailema vesisade. Edellispäivänä vesisateessa hiihtämisestä tarpeeksi saatuani, ja kukon toisella puolla kumpua hyvin viihtyessä päätin liueta vähän äänin autoni suuntaan. Sinne kukot jäivät lauleskelemaan ja vesisadetta odottelemaan.

Joudun pitämään metsonsoitimelta välipäivän muista kuin itsestäni johtuvista syistä johtuen, mutta eipä se kyllä haitanne kun säätä ja säätiedotusta katsoo. Vettä, vettä, vettä, ja niiden myötä tulisi ehkä myös turhia reissuja? Säätiedotukset muuttuvat nyt jatkuvasti, mutta kieltämättä tulevat kelit näyttävät upeilta, joten ei tälläinen huilipäivä tässä välissä hirveästi häiritse. Lähes +15C joka päivälle, ja yötkin plussalla.

Lumien sulaessa metsäautotien lumet todennäköisesti säilyvät pisimpään, koska siinä sitä lunta on tälläkin hetkellä vielä vaikka kuinka hurjasti. Voisi olettaa että kukkokin tiellä viihtyy sen ajan kun siinä lumikerros säilyy. En taida kuitenkaan alkaa telttaani siirtämään, vaan ehkä yritän kuvata tuosta nykyiseltä telttani paikalta vielä lisää tuollaisia etualan metsän kevystämiä metsokuvia. Olisihan ne ainakin hitsuen erilaisia, ja onhan siinä tosi hyvät mahkut feilata, mutta tuleehan niitä aamuja…

Tällä mennään, ja toivottavasti lauantaina ilmestyvässä neljännen yön metsopäiväkirjassa on taas uusia metsokuvia näytillä!

-Janne

Metson soidin 2012 – Toinen yö

Ensimmäisen metso yön jälkeisessä kirjoituksessani jäätiin siihen vaiheeseen, että jotain uutta suunnitelmaa pitäisi keksiä. Koska tuo soidin jossa en koskaan aiemmin ollut käynyt, ei osoittautunut kovinkaan mieluiseksi. Vaihtoehtona ei ollut lopettaa metsokuvauksia tältä vuodelta, joten vaihtoehtoja jäi kaksi! Joko ruvetaan leikkimään ja pelleilemään näiden tuntemattomien soitimien kanssa, tai sitten aletaan hiihtämään ja hikoilemaan kohti vanhaa tuttua soidinta josta kuvia voisi irrota paremmalla todennäköisyydellä.

Jonkun aikaa mietittyäni soitimella kikkailu, kuvattomat reissut ja mahdollinen kokonaan ilman kuvia jäänti ei oikein houkutellut, joten päätin suorittaa takapihallamme hieman testiä lumikenkien ja suksien välillä. Testistä voittajana selviytyi sukset, jotka olivat selvästi lumikenkiä nopeammat ja vähempi hikiset kulkuvälineet. Koska tamineita olisi soidinpaikalle kuljetettavana jonkun verran, päätin tehdä soitimelle tavaran roudaus reissun ennen varsinaista telttaan yöpymään meno reissua.

Suojalumessa pohjia myöten hiihtäminen oli suhteellisen hikeä irroittavaa, vaikkei matkaa ollutkaan kuin hitusen päälle pari kilometriä. Sukset upposivat hankeen ja suksien mukana sai nostaa suksenpäälisen verran aina märkää lunta pois syvästä latu-urasta. Vein mukanani soidinpaikalle teltan ja makuualustan, jolloin illaksi jäisi vaatteiden ja kuvauskamojen lisäksi vain makuupussi ja suurempi makuualusta. Tuntui kivalta nähdä että viime vuotinen kukon suosikkipaikka oli edelleen ollut aktiivisesti käytössä, ja pehmeässä suojalumessa olikin nähtävissä selvästi alue jossa kukko oli viihtynyt. Toiveet kuvien syntymästä saivat jälleen uutta puhtia!

Takaisin autolle hiihtäminen sujuikin jo helpommin, kiitos jo kerran hiihdetyn ladun. Suuntasin kotiin vielä hieman touhuamaan ja kasaamaan loput kamat iltaa varten. Soitimelle lähtöni hieman venyi, ja noin puolessa matkassa taivaalta alkoi tipahdella vesipisaroita auton tuulilasiin. Latuni päähän päästyäni vettä tuli jo ihan urakalla, ja siinä ladun päätä auton suojista katsellessani kieltämättä mietin että lähdenkö suoriltaan takaisin kotiin. Parin kilometrin hiihdon aikana kerkeäisi nimittäin kastua ihan kohtuullisesti ennen telttaan pääsyä. Katsoin säätiedotuksen sadepilvi animaatiota, joka näytti että pahin sade olisi vasta tulossa, mutta seuraavaksi aamuksi keli näytti kuitenkin sateettomalta. Tahdoin kuvia, ja turhaan 25km suuntaansa ajaminen ei kiinnostanut, joten ei muutakun mies suksille ja ladulle!

Matka sujui suht vikkelästi, johtuiko se sitten olosuhteista johtuvasta ketutuksesta vai ladun paranemisesta, mutta joka tapauksessa teltalla ollessani olin märkä. Niin hiestä kuin vesisateestakin. Tuuppasin tavarani uuteen kolmen hengen maastokuvioituun kupolitelttaani ja olin onnellinen päästessäni vihdoin vesisateen suojaan.

Uusi telttani olikin ratkaisevasti isompi verrattuna vanhaan kahden hengen kupolitelttaani. Saatoin pötköttää teltassa pitkälläni samaan aikaan kun kolmijalkani seisoi teltan nurkassa vaatteiden kuivaustelineenä. Myös sisäkorkeus (130cm) oli huomattavasti mukavampi edelliseen telttaan verrattuna, ja saatoin jopa seisoa polvillani ilman että pää osui korkeimmalla kohdalla kattoon. Uuden teltan suurempi koko yhdessä repusta kaivamieni kuivien vaatteiden kanssa sai kuvaajan jo hieman paremmalle mielelle. Untakaan ei illalla hirveästi tarvinnut houkutella, sillä telttakankaaseen rapisevaa vesisadetta oli ihan rauhoittava kuunnella. Nukahdin kymmenen kieppeissä, ja siihen mennessä en ollut kuullut yhdenkään metsokukon saapuvan soitimelle.

Kellon olin laittanut herättämään neljältä, sillä halusin saada leikattua telttaani kuvaus aukot ennenkuin kukko saapuisi areenalleen. Sainkin hommat tehtyä suht pikaisesti ja äänettömästi, sillä kukkohan saattoi istua vaikka telttani yläpuolella olevassa puussa, ja laskeutua soidin reviirilleen hetkenä minä hyvänsä. Alkoi odotus ja puusta teltan päälle tippuvien vesipisaroiden äänien kuuntelu. Hieman viiden jälkeen naapuri reviirin puussa rysähti. Ilmeisesti kukko vasta saapui soitimelle? Kuuden kieppeissä saapui kyttäämäni reviirin kukko, mutta puuhun sekin. Aika kului, metsojen hiljaisuus jatkui. Seitsemään mennessä olin kuullut vain noin 10 minuuttia metson soidin ääniä, ja nekin naapurireviiriltä… ja ilmeisesti puusta. Jossain vaiheessa lähipuussani rysähti ja toivoin että josko metso olisi soitimelle laskeutunut, mutta ilmeisesti se luovutti kyseiseltä aamulta.

Niin siinä kävi, homma kuivui kasaan. Oliko se pitkälle yöhän jatkuneesta vesisateesta johtuvaa, vai kenties joidenkin haukkojen mekastuksesta aiheutuvaa. Samassa metsässä on ollut aiemmin hiirihaukan pesä, joka pari vuotta sitten talven myötä tuli alas.. olisiko pesänrakennus puuhat jälleen käynnissä? Ei haukkojen huuto ennen ole metsoihin juurikaan vaikuttanut, mutta tällä kertaa meno oli tosi laiskaa. Koko soidintantereen hiljaisuuteen on vaikea keksiä varmaa syytä. Ehkä se on haukkojen, myöhässä olevan kevään, huonon kelin ja mikä ettei yhdelle reviirille ilmestyneen teltankin ansiota. Mene ja tiedä.. Toiveissa kuitenkin on että meno piristyisi ja kuvaamaankin pääsisi.

Säätiedotusta kun katsoo, niin heikolta näyttää. Meinasin skipata seuraavan aamun, mutta tällä hetkellä se näyttää pitkään aikaan ainoalta kuivalta yöltä ja aamulta. Eli kai se on telttaan lähdettävä pötköttelemään ja katsomaan josko huomen aamuna lykästäisi paremmin kuin tänä aamuna. Toki säätiedotukset voivat vaihdella, ja tämän aamuinen aurinkoinen kelikin hävisi yön aikana forecan säätiedotuksesta kuin pieru saharaan. Nooh, nyt illalla sentään aurinko paistelee, jospa sen lämpö saisi metsoihin hieman vipinää.

Koska kuvat ovat aina kivoja, niin liitän tähän tänä aamuna kotimatkalta syntyneen teerikuvan. Zuumi oli jälleen ihan kiva olemassa.

Kuvaa klikkaamalla aukeaa suurempi versio

-Janne

Metson soidin 2012 – Ensimmäinen yö

Se on taas se aika vuodesta kun kanalinnut kerääntyvät ryhmäsoitimilleen! Kuten edellisinäkin vuosina, niin tänäkin vuonna on taas suunnitelmissa viettää jokunen yö metsonsoitimella yrittäen kuvata ikiaikaista korpimetsien näytelmää… metson soidinta. Myös tänä vuonna kirjoitan metsopäiväkirjaani, jossa kerron kuinka kuvaukseni ovat onnistuneet/epäonnistuneet. Ja tästähän tämä taas starttaa!

Viime vuonna koin onnistumisen iloa, kun vihdoinkin niiden kaikkien monien soitimien tarkastusten ja teltta öiden jälkeen löysin soitimen, joka oli kaunis ja omasta mielestäni ”oikea” metsometsä kuusikoineen ja lahopuineen! Onnistuin myös saamaan jonkun mieltäni lämmittäneen kuvan soivasta ukkometsosta. Viime vuotisiin metson soidin tapahtumiin voit tutustua blogin oikeasta laidasta löytyvästä ”metso päiväkirjat 2011”-linkistä.

Kun viime vuosi meni kuten meni, niin odotukset tähän kevääseen oli suht korkealla! Ei enää etsimistä, ei enää (ainakaan hirveästi) turhia teltta öitä metsonsoitimella, ja ehkäpä lisää kuvia soivasta ukkometsosta!

Mutta kuten totuttu on, luontokuvauksessa ei aina kaikki mene ihan kuin aseman elokuvissa, eikä suunnitelmia koskaan pitäisi pitää kovin varmana ja kiveen hakattuina. Toki yllätykset voivat monasti olla positiivisia, mutta mitä itseeni yhdessä metson soitimen kanssa tulee… niin senhän tietää… hommat ei aina oikein onnistu! Tälläkin kertaa hieman sellaista on ilmassa.

Kävin jo aiemmin talvella ajelemassa tuolla metsonsoitimen suunnalla, hieman ikäänkuin tarkastamassa onko metsä-autoteitä aurattu. Eihän niitä ollut aurattu, mikä toisaalta tarkoittaa ettei alueelle ole myöskään tulossa hakkuita tai harvennuksia, olin kuitenkin luottavainen että kyllähän ne lumet sulavat ennen soidinta… niin kuin on sulaneet aiemminkin.

Tilanne on kuitenkin tällä hetkellä se, että kun viime vuonna tähän aikaan lumet olivat tosi vähissä, niin nyt sitä on metsässä paikkapaikoin vielä yli polveen saakka. Mikä tarkoittaa auraamattomien metsä-autoteiden kannalta sitä, että nekin ovat todella tukossa. Kevät on siis hieman myöhemmässä kuin edellisinä vuosina. Eihän tästä kauaa ole kun luntakin tuli vielä useamman kymmenen senttiä, ja vielä useampana aamuna peräkkäin! Päälle kun vielä lykätään hangenkuori joka pakkas aamun jälkeen kestää kävellä sen verran, että kun saat koko painon jalallesi niin kuori pettää ja jalka menee koko lumikerroksesta läpi. En keksi tähän hätään paljon ikävämpää lumikeliä kävellä! Varsinkin kun selässä on vielä kaikenmaailman kamerareput makuupusseineen kaikkineen. Aamulla hangenkuori todennäköisesti kestäisi suksia tai lumikenkiä, mutta illalla mentäisiin niilläkin pohjia myöden.

Kävin tuonne soitimelle käpyttelemässä, ja jonkun sadan metrin jälkeen paloi päreet ja käännyin takaisin. Eihän matkaa olisi enää ollut kuin pari kilometriä… mutta jotenkin se tuntui ylivoimaiselta kun hangenkuoren ansiosta käveleminen oli suhteellisen ikävää. Kai sitä on vähän mukavuudenhaluinen tai muuten vaan laiskan nihkeä. Päätin ikäänkuin katsella säätiedotusta ja kehittää jotain muuta suunnitelmaa kaiken ketutuksen keskelle.

Kuningas ajatuksena oli mennä kuvaamaan soitimelle jossa en vielä koskaan ollut teltan kanssa käynyt. Autolla olin kyllä ohi ajanut ja metsoja auton ikkunasta ihaillut, mutta vakavampaa kuvaamista en ollut koskaan siis yrittänyt. Parin vuoden takaa muistan heittäneeni tarkistusreissun kyseiselle soitimelle ja silloin en suoriltaan pystynyt laskemaan paikalta lähteneiden metsojen määrää… niitä oli suorastaan sanottuna valtavasti! Eli odotusarvot oli oikeastaan ihan kohdallaan, ja kun kävin vielä hieman autosta kurkkaamassa missä metsot pyörivät… niin mikä ettei! Kokeillaan!

Eilen illalla sijoitin telttani soitimelle edellis aamuna katsastamieni metsonpaikkojen mukaan. Lunta metsässä oli riittävästi ja se peitti kyseisen paikan maaston oikein sopivasti, sillä kyseessä on harvennettu kangaspohjainen männikkö jossa vakavia kuvauksia ajatellen pitäisi suorittaa perusteellinen suursiivous. Paikka on suorastaan katastrofaalinen, joten onneksi siis oli lunta… vaikkakin lumi havupuu metsissä tähän aikaan vuodesta on kaikkea muuta kuin kuvauksellista likaisuutensa takia.

Hieman kuuden jälkeen illalla olin valmis siirtymään telttaani, ja aloin puhaltelemaan lisätäytettä ilmapatjaani. Tällä kertaa muistin että ilmapatja ehdottomasti mukaan, sillä kovalla routapatjalla makaaminen saa miehen niin jumiin että päänsärkyä olisi odotettavissa aivan saletisti. Kotvasen aikaa tuollaista itsestään (surkeasti) täyttyvää ilmapatjaa sai puhallella, mutta voi hitsi se alkoi pikku hiljaa näyttää houkuttelevalta! Oikaisin ruotoni ilmapatjalle ja hengähdin syvään… olisi makeat yöunet tiedossa! Minuutin pari siinä kerkesin pötkötellä kunnes… Ei hemeletti, täähän tyhjenee! Ja kyllä! Alle viisi minuuttia ja ilmapatja oli aivan tasainen. Sillon oli muuten likipiti ettei lipsahtanut pari tarkkaan harkittua kirosanaa.

En ollut kuitenkaan jättämässä projektiani kesken pienestä vastoinkäymisestä huolimatta, vaan olisihan se aamun tilanne katsottava. Teltastani aukeava näkymä soidintantereelle oli ihan ok, vaikka en ihan hirveästi innostu metson kuvaamisesta hangella kun taustana on lumettomia puita. Mutta kai tuosta jotain ihan ok settiä voisi saada syntymään kun oikein yrittää. Kello herättämään viideltä ja unta palloon!

Pariin otteeseen yöllä heräilin ja kovalla nukkuminen ei ollut mitään herkkua, mutta lopulta kello näytti puoli viisi, ja päätin nousta ylös. Tuohon aikaan oli vielä hiljaista. Pikku hiljaa kuuden kieppeissä rysähti pari kertaa ja kaksi kukkoa aloitti soitimensa. Harmikseni yksikään niistä ei ollut aivan telttani lähellä, eikä siihen tullutkaan koko aamuna. Soidinpaikka on siis täysin tasaista maata, eikä ole mitään kumpuja tms jotka kukkoja sitoisivat tiettyihin paikkoihin. Sama kukko minkä paikan olin tiirannut edellisenä aamuna oli tällä hetkellä siirtynyt noin 60m eri kohtaan. Ja ikäväkseni välissä oli hitusen verran ryteikköä.

Siinä se aamu sitten meni katsellessa välillä ryteikön takaa vilahtavaa ukkometsoa. Otin muistoksi myös pari kuvaa, ompahan tänne blogiin edes jotain näytille laitettavaa. Alla oleva kuva antaa hieman kuvaa siitä missä metso pyöri ja minkä verran sitä parhaimmillaan teltalleni näkyi. Kuva on otettu 420mm polttovälillä FF-kennoisella kameralla. Ihan kivat epäterävyysalueet Sigman 120-300/2.8 OS tekee 1.4x telejatkeellakin.


Isompi kuva aukeaa kuvaa klikkaamalla

Kyseiseltä soitimelta lähtiessäni nappasin teltan mukaani. Ei sillä hetkellä huvittanut yhtään lähteä arpomaan mihin kohtaan kukko seuraavana aamuna soitimensa pystyttää. Kaiken lisäksi kun tuota ryteikköä tuolla piisaa, niin kiitos ei. Mielenkiintoista oli myös se, että parin vuoden takaisesta metsojen määrä on laskenut radikaalisti kyseisellä paikalla, vaikkei metsänhoidollisia toimia lähi alueille olekkaan suoritettu!

Eli nyt ollaan hieman vailla suunnitelmaa… Mitähän sitä keksisi? Onko se vaan lähdettävä hiihtämään tai lumikengillä tamppaamaan kulku uraa tuonne viime vuotiselle soitimelle… Ensi viikon tiistaihin saakka olisi lomaa, eikä noi tulevien päivien säät ihan hirmu lumensulattajilta näytä. =/

-Janne

Upeat revontulet Keski-Suomessa vihdoinkin, mutta…

Vihdoinkin Keski-Suomessa oli upeita revontulia ja kun vielä pilvetkin loistivat poissaolollaan, oli olosuhteet kunnon revontulikuvien syntymiselle kasassa!

Touhuilin iltatouhujani maanantaina 27. päivän iltana kun puhelimeni piippasi tekstiviestin saapumisesta. Kun luin kaverini lähettämän tekstiviestin joka kertoi että taivaalla olisi revontulinäytelmää tarjolla, mieleni valtasi jonkin asteinen ketutus, ja saatoin jonkun ärräpäänkin huulieni välistä vahingossa lipsauttaa. Ketutukseni ei suinkaan johtunut siitä, että seuraavana aamuna olisi aikainen herätys töihin lähdön kunniaksi, koska yleensä kunnon revontulet sijoittuvat vasta puolille öille ja nythän kello kävi vasta alku iltaa revontulien hienosti leimuten jo taivaalla.

Pahaa mieltä aiheutti se, että olin juuri aiemmin päivällä vienyt Sigman 120-300/2.8 OS teleobjektiivini postiin ja samassa paketissa sattui olemaan kamerarunkoni. Eli lyhyesti todettuna ulkona jylläsivät parhaimmat revontulet mitä koko valokuvausharrastukseni aikana on tarjolla ollut, ja yllätys yllätys kamerani makaa postissa. Nooh, eihän tässä hirveesti ole lähiaikoina muutenkaan lykästänyt, joten tämähän tästä enää puuttui.

Jonkun aikaa päätäni pyöriteltyäni ajattelin että onhan tuossa tuo kotialbumipokkarin virkaa toimittava Olympuksen E-PM1 suht valovoimaisella Panasonicin 20/1.7 objektiivilla, kokeillaan sillä suhia jalustalta. Hienoja koko taivaan kattavia revontulia kuvaisi mielellään todella laajalla laajakulmalla, mutta tällä kertaa tarjolla oli vain kinovastaavat 40mm. Asetukset Penistä kohdalleen, kuten myös tarkennus kuuhun tarkentamalla ja ei muuta kuin eri pituisia valotuksia eri herkkyyksillä kuvaten. E-PM1:sellä en ollut koskaan valotellut pidempiä valotuksia, joten ei ollut mitään käsitystä kuinka se käyttäytyisi, mutta sanotaanko että odotukset eivät olleet kovin korkealla.

Ja kuten en hirveästi Olympuksen pitkän valotuksen suorituskyvyltä odottanutkaan, niin ei sitä myöskään Olympuksessa hirveästi ollut. 10-25 sekunnin valotuksissa kuviin pukkasi koko kuva-alalle aika paljon värillistä pistettä (vihreitä, punaisia ja sinisiä), jotka joutuisi käsittelemään yksi kerrallaan piiloon. Värittömäksi ne toki sai helposti, mutta poistamaan niitä olisi ollut hullu ruveta… oli ne sitten värillisiä tai valkoisia.

Tässä alla yksi Olympus E-PM1:sellä syntynyt revontulikuva, joka nyt nettikuvana juuri ja juuri kuvanlaatunsa puolesta menee, mutta muuhun siitä ei ole. Kuvaa klikkaamalla aukeaa hieman isompi versio kyseisestä kuvasta. Tämä kuva ISO1600 ja 10sek valotusta f1.7 aukolla.


Tässä vielä yhdestä ruudusta leikattu 100% kroppi värillisine pisteineen ja muineen, vähän niinkuin esimerkkinä millaisesta ilmiöstä oli kyse. Kuva siis täysin orginellina Lightroom 3.6:sesta ilman mitään kohinanpoistoja tai terävöityksiä. ISO1600, 15 sek ja f1.7.



ps. Pitäisi ehkä ostaa joku vararunko joka istuisi hyvin D3s rinnalle eikä jäisi vaan suoriltaan hyllyyn istumaan… Ehkä Nikon D3200 voisi olla sellainen, jahka se julkaistaan? Halpa ja todennäköisesti 24 megapikseliä. Sillähän kuvailisi 1.6x kropin kanssa vaikka pönöjä. Ja toki DX-kameraan löytyisi halvalla myös ihan fiksuja kalansilmälinssejä.

LISÄYS: 1.3.2012 !!!

Kuten tuossa kommenteissa kirjoitinkin, selvisi että tästäkin kamerasta löytyy pitkän valotuksen kohinanpoisto. Ja selväähän oli, että se ei ollut päällä kuvatessani revontulia. Eli kävimpä tuossa kotipihassa räpsäyttämässä testiruudut niin että pitkän valotuksen kohinanpoisto oli päällä ja pois. Tässä alla samppelia aiheesta asetuksilla f4, iso1600 ja 15sek!

Kuvissa on taas Lightroomin kaikki kohinanpoisto nappulat nollilla, mutta kuten kuvasta huomaa häviää nuo siniset, punaiset ja vihreät pikselit kun kamerassa on päällä pitkän valotuksen kohinanpoisto! Ja sehän on tärkeintä, sillä tuon värikohinan kanssahan pärjää aina ja vieläpä helposti. Taisi tuo värikohina lähteä kesälaitumille jo silloin kun Lightroomin Color noise reduction nappula oli oletus kohdassaan kaksvitosessa.

Eli mitä tästä opimme? Kannattaa opetella käyttämään kameraansa ja olla selvillä sen ominaisuuksista!!!

-Janne

Lapinpöllö – Strix nebulosa – Great Grey Owl – Uusia kuvia lisätty galleriaan!

Lapinpöllö - Strix nebulosa

Kuvaa klikkaamalla isompi versio lapinpöllö galleriasta! Click picture to watch bigger version of the photo from the great grey owl gallery!

Seitsemän metsäistä lapinpöllö kuvaa viime kesältä lisätty lapinpöllö galleriaani!

Viime kesä ei ollut hirmuista hurraa-huutoa lapinpöllöjen osalta täällä meidän nurkilla, mutta onnistuin kuitenkin löytämään yhden täysin uuden lapinpöllöreviirin! Kyseisellä alueella oli lapinpöllön pesäpaikka ollut kadoksissa jo pidemmän aikaa, ja vaikka havaintoja oli ollut ehkä jopa kymmenen vuoden ajalta niin reviirihuuteluista kuin maastopoikueistakin, niin pesä odotti edelleen löytäjäänsä.

Eräänä kesäiltana lähdin etsimään alueelta mahdollista risupesää. Suhteellisen kauan hyttysten seassa pesää etsiskeltyäni huomasin hieman isommassa puussa selvästi tummemman läntin. Koska olin hirveän hyttys armeijan takia pukeutunut suht ylimitoitetusti tuohon kuumaan ja kosteaan kesäiltaan, ei mieleeni inisevän hyttyslauman keskelle edes pälkähtänyt että kyseessä voisi olla risupesä, vaan ristin sen heti joksikin puun kasvuhäiriöksi tai tuulenpesäksi. Koska olisihan täysin mahdotonta että kaiken tuon puurtamisen jälkeen pesä löytyisi!

Mutta tottahan toki tuo suhteeellisen tiheästä metsästä löytämäni ”tummentuma” piti tarkistaa. Sain kiertää ja kiertää, mutta lopulta matalempien puiden välistä löytyi kuin löytyikin reikä josta korkeammassa puussa olevaan tummentumaan sai näköyhteyden. Ja risupesähän siellä oli, ja vieläpä aika iso sellainen! Mutta voi sitä riemua kun kameran läpi katsomalla pesän laidan yli näkyi kuin näkyikin aikuisen lapinpöllön otsan kaari. Hyttyset ja litimärkä takin selkämys hävisi mielestä välittömästi! Pesä on todennäköisesti korpin joskus rakentama, mutta nyt lapinpöllön ties kuinka kauan asuttama!

Löytäessäni pesän oli lapinpöllö emo vielä hautomassa ja myöhemmin kesällä paljastuikin että kyseessä oli alueemme myöhäisin lapinpöllö poikue viime kesänä. Pesästä selvisi maastoon kaksi potraa lapinpöllön poikasta ja koska alueella oli myyriäkin ihan kivasti, niin uskon että poikaset selvisivät jopa isommiksikin. Muutenkin poikasten syntymä osui suht hyvään saumaan, koska edelleen täällä meidän suunnalla ollaan menossa kohti parempia myyrävuosia.

Kaikki seitsemän uutta kuvaa on otettu Nikon D700 + AF-S 200/2 VR yhdistelmällä. Hieman tiiviimmissä rajauksissa objektiivin kaverina oli Nikonin TC-20E III telejatke ja väljemmin rajatuissa poikas kuvissa telejatke oli taskussa ja silloin objektiivista oli poikkeuksetta käytössä suurin aukko, eli f2.0. Osa noista väljemmin rajatuista poikas kuvista ovat jonkun verran cropattuja, mutta on silti vaikea olla pimättä tuosta jäljestä mitä 200/2 täydellä aukolla tekee. Sillä on mahdollista rajata suht väljästi ja silti poimia kohteita ylös kuvasta kapean syväterävyysalueen johdosta. Todella hieno, mutta polttoväliin nähden hieman painavahko (3kg) objektiivi.

Loput viisi uutta lapinpöllön kuvaa löydät lapinpöllö galleriastani, eli täältä -> Lapinpöllö galleria

-Janne

Lapinpöllön poikanen - Strix nebulosa nestling

Kuvaa klikkaamalla isompi versio lapinpöllö galleriasta! Click picture to watch bigger version of the photo from the great grey owl gallery!

Käpytikka – Dendrocopos major – Great Spotted Woodpecker – Uusia kuvia lisätty galleriaan!

Käpytikka

Kuvaa klikkaamalla isompi versio käpytikka galleriasta! Click picture to watch bigger version of the photo from the Great Spotted Woodpecker gallery!

Kuusi Käpytikka (Dendrocopos major) kuvaa vuodelta 2011 lisätty galleriaan. Toki siinä on yksi kuva Skotlannin reissultakin jolloin lainassa oli kamaa Nikonilta. Lisäämistäni kuvista ei varmastikkaan ole vaikea arvata mikä kuvista on otettu yhdistelmällä Nikon D3s + AF-S 500/4 VR + 1.7x telejatke (850mm)? Nojoo, tuo yllä olevahan se on. Muut kuvat onkin napsittu Nikon D700 + 200/2 VR + 2x telejatke yhdistelmällä.

Käpytikan pesäkuvat ovat otettu viime kesänä. Pesä löytyi uuden lapinpöllö reviirin etsinnän yhteydessä ja sijaitsi käpytikan pesäksi mielestäni todella matalalla. Tai lähes poikkeuksetta pesät joihin olen törmännyt ovat sijainneet todella korkealla kuvaamisen kannalta. Tämä pesä oli ehkä noin kahden metrin korkeudella tuollaisessa aivan naurettavan kokoisessa riussa. Äänestä päätellen tuon pienen rungon sisällä oli useampikin poikanen ja kun kesäkuun lopulla kelit olivat todella lämpöisiä, niin eipä käy kateeksi poikasia! Varmasti oli tukalaa!

Kuvasin pesää heti löytö iltana ilman piiloa. Aloitin kuvaamisen kaukaa aivan patsaana seisoen etten vahingossakaan häiritse pesän rauhaa. Näissä tilanteissa monopod on muuten kullanarvoinen kapistus! Kun emo oli jonkun kertaa käynyt ruokintakäynneillään, siirryin pikkuhiljaa hieman lähemmäksi kuvaamaan, ja seurasin tarkasti emon reaktioita sen ilmestyessä ruuanhakureissulta takaisin pesälle.

En halunnut tunkea ns. iholle, vaan ajattelin että tulen takaisin seuraavana päivänä uuden retkituoli-kojuni kanssa. Kojun kanssa saattaisi olla mahdollisuudet uskaltautua vielä hieman lähemmäksi, ilman että pesärauha häiriintyy. Joku este minulle kuitenkin seuraavana iltana tuli ja pääsin tulemaan paikalle vasta sitä seuraavana iltana. Ja yllätys yllätys, poikaset olivat jo jättäneet pesän. Onneksi sain muistoksi tilanteesta kuitenkin jokusen kuvan. Saas nähdä pesiikö tikka seuraavana kesänä samassa riussa? Epäilen ettei…

Loput neljä kuvaa täältä -> Käpytikka galleria

-Janne

– — — o — — –

Six Great Spotted Woodpecker (Dendrocopos major) photos added to the gallery. Most of the pictures are from 2011, but there is one picture that I took on my trip to Scotland when Nikon had loaned me some extra equipment. I think it is not hard to say what picture I took with Nikon D3s + AF-S 500/4 VR + 1.7x teleconverter (850mm) combination? Yes, it is the woodpecker portrait. Other pictures I have taken with Nikon D700 + AF-S 200/2 VR + 2x combination.

I took all the nest pictures in the summer of 2011. I found that Great Spotted Woodpecker nest when I was looking for a new great grey owl territory. It is the first great spotted woodpecker nest that I have found which is located on the reasonable height when thinking about photographing it. It was located about two meter high in the little tree. That tree was so little, and there was more than one nestling inside that nest! Last days of june were quite warm, so I think it was not very pleasant conditions inside that nest.

Last four photos can be found here -> Common Goldeneye gallery

-Janne

Käpytikka pesälläänKuvaa klikkaamalla isompi versio käpytikka galleriasta! Click picture to watch bigger version of the photo from the Great Spotted Woodpecker gallery!

Yhteenveto luontokuvausvuodesta 2011!

Niin ne vaan vuodet vierähtää! Vuosi 2011 oli kotisivujen päivittämisen kannalta aika hiljainen, suorastaan LIIAN hiljainen. En vaan löytänyt aikaa lisätä kuvia kotisivuille, ja eikä sitä aina oikein löytänyt kuvaamiseenkaan. Kotisivujen verkkainen päivitystahti näkyi myös statistiikoissa, ja edelliseen vuoteen verrattuna kasvua tapahtui varsin vähän. Pari rakenteellista muutosta kotisivuilla kuitenkin siivitti sivulatauksien määrän kasvuun vaikkei asiasisältö sivuilla juuri kasvanutkaan. Mutta ilman enempiä turinoita katsotaas tässä alussa taas perinteisesti mihin päädyttiin.

Statit vuodelta 2010:
-Kävijöitä: 162 171 kpl (444 päivässä)
-Sivulatauksia: 591 856 kpl (1622 päivässä)

Statit vuodelta 2011:
-Kävijöitä: 171 724 kpl (470 päivässä)
-Sivulatauksia: 781 566 kpl (2141 päivässä)

Eli hieman kasvua kuitenkin tuli. Kävijämäärä kasvoi noin 6% ja sivulataukset noin 32%. Jos tällä päivitysmäärällä päästiin tuohon, niin voidaan kuvitella ns.vakioliikennemäärän kasvaneen, ja ehkä reippaammalla päivitystahdilla päästäisiin jälleen hieman suurempiin kasvulukemiin. Niihin tähdätään vuonna 2012! Toki 32% on tästä nykyisestä sivulatausmäärästä enemmän kuin mitä se on vuoden 2010 sivulatausmäärästä, joten aikaa myöten prosentit laskee joka tapauksessa. Mutta pikku hiljaa se miljoona sivulatausta sieltä häämöttää. Tarkempiin kotisivu statistiikkoihin voit tutustua info/statistiikka sivultani joka löytyy täältä -> LINKKI

Mutta mitäs sitä tuli tehtyä luontokuvauksen saralla? Tammikuu oikeastaan alkoi valkoselkätikka yritelmällä. Tuttavani sijoitti vanhan valkoselkätikka haviksen perusteella läskin, ja yllätys yllätys tikka siihen ilmestyi kuin ilmestyikin! Jonkun kerran kuvausta yritettiin ja jokunen kuvakin syntyi, joskaan ei ehkä mitään esille pantavaa. Yhtäkkiä tikka hävisi ruokinnalta, eli todennäköisesti alkoi karttamaan paikkaa rengastuksen myötä. Myös jotain revontuli ja tähtitaivas yritelmiä tuli koitettua alkuvuodesta kelien salliessa, ja yksi ihan mieluinen revontulitähtitaivas syntyikin! Maaliskuussa kävin pitämässä Suomen luonnonvalokuvaajien talvipäivillä esitelmän sudenkorentokuvauksesta ja kieltämättä hieman jännitti, mutta kokemuksen myötä homma helpottuu. =)

Pikkuhiljaa huhtikuu lähestyi ja kun metsonsoidin oli kuumottanut jo lähes vuoden vaihteesta lähtien niskaan, niin sinnehän sitten suunnattiin jo hieman ennen huhtikuun puoliväliä. Vuosi 2010 oli mennyt metsokuvausten suhteen aikas surkeasti ja taisipa olla niin ettei kuvan kuvaa ollut Suomen metsoista syntynyt. Työmotivaatio oli kova ja töitä tehtiinkin, etsittiin uusia paikkoja ja keskityttiin myös vanhoihin potenttiaalisiin paikkoihin. Lopulta työ alkoi palkita uurastajaa ja sopiva paikka löyty! Lopulta sain kuin sainkin mieluisia metsokuvia! Ja nyt odotukset vuoden 2012 metsonsoitimelle ovat todella korkealla! Tarinoihini ja kuviini vuoden 2011 metsonsoitimelta voit tutustua täällä -> Metsopäiväkirja 2011.

Metsonsoitimen jälkeen meikäläinen siirtyikin parin vuoden tauon jälkeen todella lyhyellä varoitusajalla takaisin normaali arkeen ja työntekoon. Muut tehtävät hommat työnteon päälle, niin kummasti alkoi aika käymään kesällä vähiin. Muistikortille kuitenkin tallentui niin pohjantikkaa, valkohäntäkaurista, pöllöjä kuin sudenkorentojakin. Sudenkorentojen kuvaaminen jäi kesällä todella vähälle, joka ei ollut kyllä ihan suunnitelmissa. Muita kesän tapahtumia olivat lähialueelta löytynyt uusi lapinpöllöreviiri ja yksi ruuanpuutteesta kärsivä huuhkajan poikanen, joka tuttavien kanssa elvytettiin suikalelihalla ja pyydystetyillä hiirillä takaisin elävien kirjoihin. Kesän aikana pääsin myös ensimmäistä kertaa seuraamaan ja dokumentoimaan kulotusta kun tuttavani kulotti pari hehtaaria metsänpohjaa, kiitokset vinkistä! Tänä kesänä sain kuvattua myös ensimmäiset salamakuvani! Nämä salamakuvani ovatkin jo näytillä kotisivujeni galleria osiossa -> Ukkos- ja salamakuva galleria.

Osa kesän aikana syntyneistä kuvista syntyi omilla laitteilla, ja osa testissä olleilla. Kiitokset lainavehkeistä kuuluu FOKA Oy:lle, mutta yhtälailla kiitokset kuuluvat myös Mikolle ja Teemulle joiden Canon-runkoja sain FOKA:n lainaamien Sigman objektiivien kaveriksi lainata. Näistä lainassa olleista objektiiveistä vasta Sigma EX 120-300/2.8 OS artikkeli on julkaistu, mutta nyt joulun ja uuden vuoden aikana taistelin kasaan myös artikkelin Sigma EX 150/2.8 OS objektiivista, ja se julkaistaankin aivan näinä päivinä! Moni varmaan näin talven aikana miettii ensi kesän objektiivikuvioita ja toivottavasti katsaukseni tähän uuteen OS makroon helpottaa päätöksen tekoa.

Loppuvuosi olikin luontokuvauksen osalta suhteellisen hiljaista, joten suurimmat kuvamäärät tänä vuonna syntyivät asiakaskuvauksista jotka eivät luontokuvaukseen liittyneet. Toki syksyllä 2011 pidimme yhteisnäyttelyn ja luontokuva illan Hannu Hyvösen kanssa Toivakan kirjastossa, ja se saavuttikin ihan kivasti katsojia ja poiki jopa jonkun lehtijutunkin paikallislehtiin, vaikka aikapulan takia tiedotus näyttelystä jäi aivan retuperälle.

En voi sanoa että luontoKUVAUS vuosi 2011 olisi ollut älyttömän onnistunut, mutta joitain kuvia kuitenkin syntyi… toivottavasti ne ovat laadullisesti riittäviä. Mutta vaikkei kuvia roppakaupalla syntynytkään, niin jälleen sain kokea upeita kokemuksia, jotka säilyvät muistoissani varmastikin hautaani saakka. Oli upeaa vihdoin tavata ensimmäistä kertaa huuhkajapesua, antaa oma panoksensa huuhkajan pojan elämän jatkumiselle ja nähdä avun auttavan ja poikasen kasvavan. Toki on hienoa myös aina löytää uusi asuttu risupesä ja sen asukit jne. Näiden kokemusten rinnalla silloin tällöin saavutettu kilpailumenestys jää aika laimeaksi, eikä tarvitse miettiä minkä takia tätä harrastusta tekee. Niin kunniamaininta Wildlife photographer of the year 2011 kuin Nordic nature photo contest 2011 kilpailuissa ovat toki hienoja asioita, mutta eivät ne ainakaan itselläni toimi ns. moottorina, vaan kyllä ne ovat ne hienot hetket ja kokemukset mitkä luontoon ajaa ja houkuttaa… kuvat tulevat sitten siinä sivussa… jos tulevat.

Uskon että tällä mentaliteetillä on hyvä jatkaa vuoteen 2012:stakin, uskon sen tuovan jälleen uusia hienoja kokemuksia, ja ehkä joskus jonkun kuvankin. Jonkinlaisena uuden vuoden lupauksena voisin luvata koittaa pysyä paremmin aikataulussa ettei ihmisten tarvitsisi katsella vuoden vanhojen kuvien lisäystä kotisivuilleni.

Hyvää luontokuvaus vuotta 2012 toivottaen, ja ystäviä ja yhteistyökumppaneita edellisvuodesta kiittäen!
-Janne

Öinen maapallo avaruudesta nähtynä ukkosine ja revontulineen – By NASA!

Huh huh mikä video! HD-resoluutioisessa videossa kierrellään maapalloa kansainvälisen maatakiertävän miehitetyn avaruusaseman, eli ISS kyydissä noin 350km korkeudessa. Tämä viiden minuutin video keskittyy maapallon öisiin puoliin ja videolla näkyykin upeasti öisten kaupunkien valot, sekä niin ukkosmyrskyt kuin revontuletkin punaisine huippuineen! Todella upeaa katseltavaa!

Video on kuvattu elo- ja lokakuun aikana vuonna 2011. Kuvat ovat syntyneet Nikon D3s kameralla ja AF-S 14-24/2.8 ja AF-S 17-35/2.8 objektiiveillä, ja jälkikäteen kasattu time-lapse videoksi!

Bongasin videon täältä -> Dpreview.com
HD-formaatissa videon voi katsoa täällä -> Vimeo.com

Saa nauttia!

-Janne

European Wildlife Photographer of the year 2011 kilpailun tulokset julkaistu!

Näin syksyllä julkaistaan usean suuren luontovalokuvauskilpailun tuloksia, ja tähän ryhmään kuuluu myös European Wildlife Photographer of the year 2011, joka myös GDT:n kisana tunnetaan. Aivan kuten edellisinä vuosinakin, tänäkin vuonna palkitut kuvat olivat todella upeita! Itseeni EWPY:n kuvat iskevät useammin jopa kovemmin kuin hetki sitten julkaistun Wildlife photographer of the year kilpailun kuvat!

Ja kuten useana aiempana vuonnakin, tänäkin vuonna palkinnoille ylti useampi suomalainen! Itsehän tässä kilpailussa en ole koskaan menestynyt, mutta mukava se on hehkuttaa toisten menestystä. Pääasia että suomalaiset on palkinnoilla! ,)

Suomalaiset saavuttivat tässä suuressa kansainvälisessä luontokuvauskilpailussa yhden kappaleen sarja toisia sijoja, sekä neljä kunniamainintaa! Onnea kaikille palkituille suomalaisille, ja toki muillekin!

Runner up!
-Nature’s studio – Antti Partanen – Net – Linkki kuvaan

Highly commended!
-Birds – Markus Varesvuo – Waxwing – Linkki kuvaan
-Plants – Veli-Pekka Katajamäki – Summer evening – Linkki kuvaan
-Plants – Jussi Helimäki – Fly Agaric – Linkki kuvaan
-Nature’s studio – Jari Heikkinen – The diver – Linkki kuvaan

Kilpailun voitti tänä vuonna OldÅ™ich Mikulica, vuonna 2010 ottamallaan kuvalla jossa käki on korvaamassa omalla munallaan jonkin kerttusen pesässä pesän omistajan munaa. Kuvassa käki katsoo suoraan kameraan suussaan kerttusen muna, jonka aikoo heivata pesästä jotta munaluku pesässä säilyy alkuperäisenä.

Ajattelin että kasaisin tähän kirjoitukseni perään hieman linkkejä joihinkin itseäni miellyttäviin kisassa palkittuihin kuviin näiden palkittujen suomalaisten kuvien lisäksi. Mutta upeita kuvia on yksinkertaisesti niin paljon, että listaa ei ole mitään järkeä tehdä. Useita kuvia jää vaan tuijottamaan, niissä on niin huimasti katsottavaa! Ehkä paras että katsotte itse kaikki kuvat läpi, enkä rupea mitään erottelemaan!

Kuvat löytyvät täältä -> EWPY Gallery 2011

-Janne

Suomalaisille menestystä Wildlife photographer of the year 2011 kilpailussa!


Kuvaa klikkaamalla aukeaa isompi kuva!

Jälleen kerran suomalaiset ovat menestyneet maailman suurimmassa ja arvostetuimmassa luontokuvauskilpailussa, joka kantaa nimeä Veolia Environnement Wildlife Photographer of the Year 2011. Tänä vuonna tähän kansainväliseen kilpailuun lähetettiin kaikenkaikkiaan noin 41000 kuvaa, joista noin 100 palkittiin… eli 0.2% lähetetyistä kuvista sai palkinnon. Tähän suht pieneen prosenttiin kuului viisi suomalaista luontokuvaajaa.

Parhaiten suomalaisista pärjäsi Benjamin Pöntinen, joka voitti Snow hare -kuvallaan Animals in their environment sarjan. Myös suurin osa muista aikuisten sarjassa pärjänneistä Suomalaisista palkittiin tässä samassa eläimiä ympäristössään esittävässä sarjassa. Henrik Lund saavutti hienolla Tiptoe lark kuvallaan kunniamaininnan. Ja kolmas palkittu suomalainen tässä samassa sarjassa olin minä itse kuvallani Top spot, joka esittää metsän siimeksestä kuvattua puunlatvassa istuvaa metsoa. Kuva onkin esillä tuossa yllä.

Neljäs palkittu suomalainen on Antti Partanen, joka saavutti kunniamaininnan kuvallaan a spectrum of silk sarjassa Creative visions of nature. Viides palkittu suomalainen oli Ilkka Räsänen, joka saavutti kunniamaininnan Tern style kuvallaan 11-14 vuotiaiden sarjassa.

Palkitut kuvat!
Benjamin Pöntinen – Snow hare: Linkki
Henrik Lund – Tiptoe lark: Linkki
Janne Heimonen – Top spot: Linkki
Antti Partanen – A spectrum of silk: Linkki
Ilkka Räsänen – Tern style: Linkki

Oman palkitun kuvani kuvasin vuonna 2009, joka oli metsokuvallisesti aika köyhä vuosi omalla kohdallani. Tosin eipä niitä kovin runsaita vuosia ole vielä ollutkaan, mutta oli kuitenkin parempi vuosi kuin 2010, jolloin en päässyt kuvaamaan metson metsoa, vaikka kovasti yritinkin. Onneksi kevät 2011 pelasti ja ensi keväänä kuvien syntymiselle on jopa odotuksiakin. Olen kirjoittanut vuodesta 2009 saakka metsopäiväkirjaa blogiini, joka on ikäänkuin päiväkirja metsonsoitimille tekemistäni reissuista. Tämän vuoden wildlife photographer of the year kilpailussa kunniamaininnan saaneen kuvan tarinan voit lukea tästä -> Metsopäiväkirja 2009 – Neljäs yö metsonsoitimella.

Kaikki kilpailussa palkitut kuvat löydät täältä -> WPY online gallery

Paljon onnea kaikille kilpailussa palkituille!

-Janne