Metsonsoidin 2011 – Reissu 4 – Nyt tuli jo pieni JYTKY!

Kuten eilen kirjoituksessani mainitsin, koska tähän saakka nätillä kankaalla suoritettavat kuvausyritykset eivät oikein ole ottaneet tuulta allensa, siirsin telttani sinne pimeimpään ryteikköön jonne ei paljon valoa heru.

Saavuin teltalleni noin puolen seitsemän aikoihin ilta-auringon nätisti muodostaessa valospotteja synkkään kuusimetsään. Koska kyseessä oli itselleni uusi teltan paikka, niin perinteisesti kierrätin eri objektiivejä kamerassa ja mallailin ja suunnittelin etukäteen mahdollisia potenttiaalisia kuvia. Siinä potenttiaalisia kuvia mallaillessa mieleeni taas kerran ryömi se, kuinka FF-kenno ja AF-S 70-200/2.8 VR on niin ihana yhdistelmä. 70mm tarjoaa jo mukavan laajaa kuvakulmaa ison kennon kanssa, ja 200mm telepäällä ylttää jo sitten ihan kohtuullisesti hieman kauemmaksikin. Plussana tietty vielä f2.8 aukko ja paino jolla pystyy ongelmitta kuvaamaan vaikka koko aamun käsivaralta. Hitsi mie kyllä tykkään tuosta objektiivista!

Toki kerkesin miettimään myös omaa kuvaustani. Eilen illalla suorastaan sanoen tympi tuo telttailu, ja oli kuitenkin vasta toinen kerta tänä vuonna! Aamuissa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta nuo illat ei ihan ole yhtä hehkeitä, vaikka siinä oma tunnelmansa onkin. Ehkä edellisten vuosien niukka mukaan tarttuneiden kuvien määrä alkoi pikkuhiljaa sylettää? Mietin jo, että kun saisin tänä syksynä hyvin kuvia, niin voisin ensi vuonna keskittyä johonkin muuhun lajiin. Tunnelma ei ollut kovin korkealla… mutta siitä huolimatta siirtyminen nukkumatin maille kävi jälleen kerran helposti. Metsot tuttuun tapaansa saapui yöpymäpuihinsa siinä kahdeksan kieppeissä.

Kelloni olin laittanut herättämään puoli neljältä, ja siihen myös kivuttomasti heräsin. Heti silmäni ja korvani auki saatuani, kuulin kuinka ukkometso julisti soidintaan aivan lähipuussa. Tuohon aikaan ulkona on vielä suht hämärää, ja tuolla kuusikossa tosi pimeää, joten oli hyvä syy pysyä pötköttelemässä lämpimässä makuupussissa. Jonkun kerran aamulla makuupussissani torkahtelin kun kuuntelin tuota suht kiivaasti ja lähes taukoamatta soivaa kukkoa. Kun kello tuli noin viisi, lopetti kukko soimisensa kuin seinään. En tiedä mikä sille tuli, ei pihaustakaan päästänyt mokoma enää. Itse en sitä varmasti aiheuttanut kun en vielä edes makuupussistani ollut ulos päässyt…

Alkoi jälleen kerran odottaminen ja toivominen. Herättelin mielessäni positiivisia ajatuksia siitä kuinka kukko tankkaisi puussa neulasia ja valmistautuisi laskeutumaan maahan jatkamaan soidintaan. Pitkään kukko antoi odottaa, mutta noin kello kuusi alkoi tuttu voimakas siipien paukutus – kukko oli tulossa alaspäin! Kukko ikäänkuin koukkasi pienellä aukealla olevan telttani ympäri ja laskeutui maahan vain noin 5 metrin päähän teltastani. En uskaltanut liikkua teltassani, sillä kukko herkästi huomaisi kuvausaukostani sisällä tapahtuvan liikkeen. Tuijotin vain herkeämättä isoa kanalintujen kuningasta. Ääntäkään päästämättä kukko lähti pyrstö pystyssä, yksi pyrstösulka repsottaen kävelemään telttani ohi. Kohteena sillä oli juuri sama kumpu jossa se oli edellisaamuna soidintanut, ja johon olin edellisenä iltana mallaillut kamerani etsimen läpi ja toivonut että tuohon kun kukko saapuisia poseeraamaan.

Kaulahöyhenet pörrössä kukko jatkoi matkaansa ja alkoi päästellä metsolle ominaisia örtz-äännähdyksiä. Eikä aikaakaan kun vasemmalla olevalta reviiriltä alkoi kaikua samat sävelet, ja ne tuntuivat tulevan jatkuvasti lähemmäs! Kukko selvästi kiinnitti huomiotaan vasemmalle kädelle ja sieltä saapuvaan tulijaan. Hitaasti edeten kukko nousi pientä mäen harjannetta kohti kukkulaansa. Kuuntelin jännittyneenä kukkojen ääniä ja mietin vaihtoehtoja – pääsisinkö viimeinkin kuvaamaan kukkojen välistä taistelua? Mieltäni myös kaiherti se, että kumpikaan kukoista ei päästänyt yhtään naksausta tai hiontaa… kuinka kukko kestäisi kyseisessä mielentilassa kameran raksahduksia? Se tuntui kuitenkin olevan aika valppaana. Edellisen aamun epäonnistumisestani huolimatta päätin olla pilaamatta tätä hetkeä hätäilemällä.

Lopulta kukko saavutti kumpunsa aamu auringon paistaessa matalalta puiden välistä. Kuva oli juuri sellainen kuin sen olin ajatellut ja toivonutkin olevan. Nyt hetkeni oli koittanut! Kun kukon pää selvästi osoitti toiseen suuntaan, ujutin objektiivin pään varovasti ulos telttani kuvausaukosta. Kun metso sai poseerauksensa kuntoon, kamera räpsähti.


Kuvaa klikkaamalla isompi versio! Click picture to watch bigger version of the photo!

Kukko ei ollut moksiskaan kamerani äänestä, ja sain havittelemani kuvan. Enää puuttuisi samalta paikalta tuplaten pidemmällä polttovälillä otettu kuva! Mutta sitä varten minun tulisi vaihtaa kameraani objektiivi. Siihen minulla ei kuitenkaan enää ollut aikaa, sillä kukko suuntasi kulkunsa kumpareen taakse. Hetken aikaa kukko vielä päästeli tämän aamun teemana olleita örtz-ääniä, kunnes nekin loppui. Kahden kukon välistä kahakkaa ei koskaan tullut.

Kovasti toivoin että mattimyöhänen kukko jota eilen kyttäsin, saapuisi taas kahdeksan kieppeissä reviirilleen soimaan, ja saisi vipinää tähän nyt kuvauksen kohteena olleeseen kukkoon. Mutta ei, odottelin lähes puoli kymmeneen ja pihaustakaan ei enää kuulunut. Aamu alkoi lupaavasti, mutta jotenkin se latistui ja jäi lopulta aika laimeaksi. Olisi mukava tietää mikä kukkojen käyttäytymiseen vaikutti… Ehkä paikalle ei tullut koppeloita, joten kukot päättivät säätellä voimiaan? Vain karvan verran etelämmässä oli päästy metsojen parittelu kuvaamaan jo pari päivää sitten. Onko käynyt niin, että nyt ollaan ennätys ennätys aikaisessa ja koppelot on jo keretty hoidella? Nyt vaan sitten vielä hieman poussaillaan ja vedetään loiva lasku tuonne toukokuun loppuun? Saas nähdä! Huomisaamuna minulla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta soitimelle lähteä, joten seuraavan kerran soitimen menoa ihmetellään sitten keskiviikko aamuna.

-Janne

7 thoughts on “Metsonsoidin 2011 – Reissu 4 – Nyt tuli jo pieni JYTKY!

  1. Hienoa että lopulta onnisti, onni on ahkeran kaveri. Itsekin tänään kolmatta yötä soitimella. Paikka jossa nyt olen ollut on sellainen jossa aloittavat aivan pimeässä ja auringon noustessa homma saattaa olla ohi, tänään soidinta kesti kello 10 saakka, joten taisi olla se aktiivisin aamu, koppeloita hiippaili maassa ja kukot juoksentelivat sinne tänne, yleensä kameran ulottumattomiin ja koppelot veivät niitä tiheikköihin ja ryteikköihin. Olen sijoittunut kahden kukon soidinreviiriin väliin toiveena saada rajakahakka kuviin, eipä vielä ole onnistunut. Meininki on nyt sen laatuista, että arvailen kiihkeimmän soitimen olevan tällä Kymenlaaksolaisella paikalla parissa päivässä ohi.

  2. Juu onhan se yksi kuva enemmän kuin ei mitään! Toivottavasti sinua lykästää ja vielä useammin kuin vain kerran. =) Hieman harmittaa kun huomenna en soitimelle pääse, mutta seuraavana aamuna sitten!

    Tänään ei tosiaan näkynyt koppelon koppeloa soitimella. Kun kotiapäin ajelin niin keskellä vasta sepelöityä tietä yksi oli hiekkapesulla. Hyvin närkästyneen näköisenä katseli kun autolla siihen lähelle pysähdyin. Hitaasti nousi ylös, pörhisti höyhenistään hiekat ja pölyt pois ja käveli tien penkalle. Varmaan 5cm syvä monttu jäi siihen keskelle tietä. =)

    Mutta ompahan se teltta nyt siellä samassa paikassa edelleen ja sitä kautta linnnut tottuvat siihen. Nyt kun siellä ei edes kukaan ole telttaa kahisuttamassa tai objektiivia heiluttelemassa, niin jos niille juurtuisi sellainen tosi turvallinen fiilis. =D

    -Janne

  3. Onpahan hieno kuva blogissasi. Tunnelmallista metsää ja lintu maisemassa. Eihän soidin vain ole siirtynyt. Lintuja käy yleensä vanhalla paikalla lämmittelemässä, mutta jatkavat aamun vanhetessa kulkua uudelle soidinalueelle.

  4. Kiitokset Kai!

    En osaa kyllä tuohon siirtymiseen sanoa, tokihan se on mahdollista. Mutta paikalla on kuitenkin nuo kolme kukkoa olleet soimassa yhdeksänkin aikoihin, kuten esmes aiemmalla kuuntelureissullani. Tämä josta kuvan sain, soi tuossa edellisenä aamuna tuossa aktiivisesti läpi koko aamun. Uskoisin että soidin on tuossa, tai ainakin toivon niin… mutta eiköhän se vielä selviä.

    Toki on mahdollista että tämä soidin on jotain alueen pieniä soitimia, mutta isompaakaan ei ole itselläni, eikä tutuillani tiedossa. Hieman pienempiä on kyllä, eikä yhdelle yhden kukon taimikkosoitimelle olekaan kuin kilometri matkaa. Tosin en ole sitä käynyt koskaan tarkastamassa aivan kuumimpaan soidinaikaan.

    Jonkun verran olen tuolla alueella kierrellyt, ja ehkä potenttiaalisia paikkoja toki on muitekin. Mutta tuo paikka jossa nyt kävin, on sellaista todellista metson soidin maastoa. Eka kerran kun tuonne metsään eksyin, ihastuin paikkaan heti ja aloin metsoja sinne haaveilla. Sitten lopulta se soidinpaikaksi paljastui, ja sain tietää että se on jätetty hakkaamatta juuri metsonsoitimen takia. Kyseessä tosi vanhaa metsää jossa paljon lahopuuta jne… Todella hieno paikka! Ainut vaan että sitä ympäröi aika laajasti hakkuuaukeat ja taimikot.

    -Janne

  5. Tunnelmakuvia metsosta alkaa eri kuvaajilta olla jo kertynyt, laitakukkojen kuvaaminen taitaa olla yleisintä. Pääkukon paikan löytyminen voi olla haastavaa, yleensä ne koppelot on siellä suurempilukuisena paikalla. Jos tänäpäivänä haluaa metsokuviin jotain nostetta niin kyllä ukkojen tappelu noissa hyvissä valoissa olisi se juttu jolla noista potretti-massoista erottuu. E-karjalassa oli viime viikolla akkaviikot eli koppeloiden kokoontumisajot.

  6. Moi Jii!

    Juu kyllä niitä kuvia metsosta aikas hurjasti on liikenteessä. Itselläni kuitenkin vielä aika vähän.

    Tänään olin ns. soidinkeskustassa, ja koppelot oli hämärässä äänessä oikein urakalla, mutta yhtään en onnistunut näkemään. Teltastani oli tuonne kummulle tuota yhtä kohtaa lukuunottamatta hieman huono näköyhteys. Tietty koppelot voi olla jo poljettu ja homma hiipumaanpäin.

    Metsojen tappelu laadukkaasti (käsittäen siis myös ”studion” laadukkuuden) olisi juu kova juttu. Ei vaan kovinkaan helppo kuvattava, kun ei niitä tappeluita niin hirmuisesti siellä soitimella kuitenkaan ole. Ja vielä että sen pääsisi tuollaisessa peitteisessä maastossa kuvaamaan, niin kyllä tuota lähes lottovoiton voittoon voisi verrata.

    -Janne

  7. Jep, helppoa ei ole mehton taistelua kuvata. Sitä rähinää on käsittääkseni eniten ennen tositoimia koppeloiden kanssa, siinä kun mitataan kuka saa ja kenelle annetaan…
    Eikä koppelot taida enää paikalla hengailla kun ne on polkaistu, eli peli voi olla vielä kesken. Päivällä kun mehtot on poistuneet voi maastojäljistä päätellä missä on eniten rähisty, siellä on sulkaa ja höyhentä poikineen. Eikun sinne sekaan vaan!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Spam control / Spämmi esto * Time limit is exhausted. Please reload the CAPTCHA.