Metson soitimella kolmas kerta toden sanoo… höpöhöpö.

Eilen ajattelin että kun metsot pitää bileitään vaan puussa, niin kuvataan niitä sitten sinne puuhun… ja kuinkas kävikään. Menin jo ajoissa soidinpaikalle, että jos linnut tulevat illalla jo soitimelle niin pääsisin kuvaamaan niitä auringonlaskussa puihin. Auringonlasku oli komea, mutta metsoja ei näkynyt. Hyvin nukutun yön jälkeen alkoi taas odotus… kello meni ohi aamu viiden, kuuden ja seitsemänkin… eikä pihaustakaan kuulunut. Olisiko hieman kylmähkö yö ja aamun tuuli tehnyt tehtävänsä… sillä jonkun matkan päässä olevalla pienellä järvellä joutsenetkin olivat hurjan hiljaisia verrattuna edellisen aamun jatkuvaan kiljuntaan.

Niinhän siinä sitten kävi, että metsokuvat jäi ottamatta tänäkin aamuna. Poikkeuksena vielä edelliseen aamuun, jäi tällä kertaa myös kuulematta itse soidin… iskin kamat kasaan ja ennen teltan pakettiin pistämistä kävin hieman mäen rinteessä katselemassa maisemaa… ja näinpä kolme ukkometsoakin jotka rinteestä lähtivät. Eli paikalla olivat, mutta eivät soineet… Eli kokeillaan ensi viikonloppuna sitten uudestaan. Ei tosin lupaile kovin häävejä kelejä sinnekkään… mutta Forecahan on tunnetusti (ainakin viime aikojen merkkien mukaan) todella paikkaansa pitämätön säätiedotustensa suhteen. Toivotaan toivotaan…

-Janne

One thought on “Metson soitimella kolmas kerta toden sanoo… höpöhöpö.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Spam control / Spämmi esto * Time limit is exhausted. Please reload the CAPTCHA.