Nikon D3 toimitusvaikeudet ohi!

Ei ole hetkeen tullut enää seurattua D3 saatavuus juttuja, koska sain oman runkoni jo joku aika sitten. Mutta pari päivää sitten kuulin että eräs suomalainen liikekkin olisi toimittanut jo useamman kymmenen runkoa. Jonkun aikaa toimitukset takertelivat mutta nyt niitä näyttää olevan jo ihan samantien saatavilla. Rajala Cameran  nettisivujenkin mukaan D3:sta olisi heti saatavilla.

Jonkun verran Suomalaisillakin foorumeilla on D3 omistajia putkahdellut ”esiin”. Eikä kukaan ole raportoinut vielä olevansa pettynyt uuteen runkoonsa. Itse olen ollut uuteen runkooni ainakin pirun tyytyväinen. Kuten olen ennenkin sanonut, tälläistä runkoa oli odotettu jo jonkun aikaa… Ja kyllä se odotukset täytti!

ps. Jos joku tarttee kahdella akulla varustettua Nikonin D70-runkoa joka on karvan päältä 10k laukausta ammuttu… Niin minulta sellainen löytyisi 350e hintaan. Vaihtoa johonkin kivaan voi myös tietty ehdottaa!

-Janne

7 thoughts on “Nikon D3 toimitusvaikeudet ohi!

  1. Juu, noitahan näkyy nyt olevan jo melkein joka kaupassa in stock. Ihan hyvä juttu vaan.

    Elä sie sitä D70:stä mihkään myy, siitähän tulee oiva IR-runko pienellä modauksella tai jopa ilmankin.

  2. Heh… samat oli mullakin visiot tuossa justiinsa. Taisit lukea mun ajatuksia =D Työkaveria kerkesin jo haastatella asian tiimoilta kun sillä on UVIR-modattu D70.

    Täytyy ny kattoa jos toi ei mee kaupaksi niin kai sen voisi modatakkin. D70 on sitäpaitsi vielä helppo purkaakkin. Lifepixelin pirulaiset ovat vaan nostaneet filsujen hintoja! Taisi ennen olla noin sata dollaria… nyt melkein 150 dollaria!

    Kattellaan… Mieli tekis vaan d40 tai d40x… ne on niin söpön pieniä!
    Kulkis kivasti kakkosrunkona repussa ja muutenkin sillon matkassa kun D3:sta ei viitti raahata matkassa… Oon haaveillut sellasesta pienestä rungosta varustettuna Voigtlanderin 40/2 manuaali pannarilla.

  3. Erikoisliikkeissä vaikuttaisi tosiaan olevan runkoja ihan hyllytavarana. Sen sijaan esimerkiksi Verkkokauppa.com:ssa on yhä melkoinen jono. Tosin hintakin on erittäin houkutteleva eli karvan päälle neljä tonnia.

  4. Verkkokauppa.com oli tosiaan alusta asti edullisin paikka hankkia D3. Mutta kärkkäinen pystyi kyllä ennen inventaariota iskemään myös tosi hyvän tarjouksen! Ettei jopa olisi vieläkin suomen toiseksi halvin hinta!

  5. Tämän hintaluokan rungoissa voi aina myös neuvotella liikkeen kanssa ja mainita kilpailevan liikkeen tarjous. Esimerkiksi Rajalan ja Verkkokauppa.com:in välinen hintaero on huikeat 800 erkkiä. Varmasti tuota hintaeroa voi neuvotella alhaisemmaksi, jos on kiire päästä runkoon käsiksi hyvissä ajoin ennen kevättä.

  6. Olen jonkun kerran tuotakin ohjetta vilkaissut…

    Oon alkanut jo harkita josko vetäisinkin rungon pois myynnistä. D70 on noin äkkivilkaisulla fiksuimpia runkoja tuohon ”itse modaukseen”. Ei vaadi juotoksia tms kuten d40 tai d40x. Jälkeenpäin jos haluaa alkaa IR:äileen niin sitten pitäs ostaa se d70 pian taas takaisin… Toisaalta, kolmas kertahan se toden sanoo =)

    18-70 on kuulemma ihan ok peli IR:äilyyn… ei pitäisi olla hotspotteja… Sellanen ei ois paha hintainenkaan. Ruusletti kehuu non-AI 20/3.5 ja 28/3.5 obiskoita… mutta istuukohan nuo edes modaamatta D70:sen keulalle?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Spam control / Spämmi esto * Time limit is exhausted. Please reload the CAPTCHA.