Täys metalliset loittorenkaat alle kymmenellä eurolla!

Tänään tulla tupsahti paketti Dealextremestä, joka sijaitsee Hongkongissa. Paketti sisälti loittorenkaat, joiden oletin halvan hintansakkin (9,92 USA:n dollaria) puolesta olevan muovia… mutta kuinkas kävikään. Paketti auki ja ihmetys oli hurja kun kourassa oli täysin alumiininen loittorengas sarja. Dealextremen loittosarja koostuu viidesta osasta joita kierteillä pyöritellään toisiinsa kiinni ja näin saadaan aikaan eri pituinen loittorengas objektiivin ja rungon väliin.

Kyseessä siis tämä tuote -> Linkki

Kyseessä on ns. tyhmä loittorengassarja, eli ei sähköt, eikä mikään muukaan välity rungolta loiton läpi objektiiviin. Joka taas aiheuttaa sen, että automaattitarkennus ei toimi Nikonissa eikä Canonissa… kuten ei myöskään aukon vaihtaminen rungosta käsin. Eli kyseiset loitot tarvitsevat kaverikseen objektiivin jossa on aukkorengas… Tai sitten ainakin Nikonin tapauksessa joutuu hieman rakentelemaan omia ratkaisuja kyseiseen loittorenkaaseen että aukon saa vaihtumaan tai edes vähän auki… Nikonin G-objektiiveissähän aukko on oletuksena pienimmillään kun mikään ei ole himmenninvipua kääntänyt. Sinänsä tuohon olisi täysin mahdollista joku pieni himmennysjuttu tehdä. Esimerkiksi joku pieni ruuvi joka vääntää objektiivin himmenninvipua sopivasti. Objektiiviin kiinnitettävässä loiton osassa runkopaksuus on noin puolisen senttiä, joten siihen kyllä on hyvä porailla ja jotain kiinnittää. En näitä alunperin loittorenkaiksi ostanut, mutta projekti jossa näitä oli tarkoitus käyttää tehtiinkin toisella tavalla… eli kai nämä loitoiksi jäivät tai jotain… jos niihin jonkun himmennys jutun kikottelisi joskus, kun ei ole kun G-objektiivejä tuossa hyllyssä…

Vielä dealextremestä sen verran, että kyseisessä paikassa kaukolaukaisijat ovat enemmän kuin halpoja, ja kun kyseisestä paikasta ei tule postikuluja suomeen niin halvalla saa tavaraa… Kannattaa huomioida että pitää paketin hinnan maksimissaan neljässä kympissä (jokusen euron yli se raja mutta ei voi muistaa), niin ei tarvitse maksella tulleja tai alveja paketin tullessa Suomeen. Omat loittorenkaani tulivat lähipostiin ihan kirjattuna kirjeenä…

-Janne

7 thoughts on “Täys metalliset loittorenkaat alle kymmenellä eurolla!

  1. Oletko kuvaillut noilla loittorenkailla minkä verran? Mitä mieltä olet niistä käytännössä?

    Mulla on tuo sama setti ja yhden ongelman niiden kanssa olen huomannut. Tulee välillä kummaa flarea kuviin. Kuvan keskelle semmoinen pyöreähkö alue johon on ikäänkuin tullut valovuotoa. Tätä ei tapahdu aina.

  2. En ole kuvannut noilla yhtään =)

    Ostin ne vaan lens scope converter projektiini, mutta kun päädyin ostamaan alkuperäisen niin nuo on ollut tuossa vaan tyhjänpanttina. Eikä mulla oo kun G-linssejä, niin nuo vaatisi modausta jotta toimisi muutakin kuin pienimmällä aukolla.

    Vaikea kyllä keksiä mistä tuolta voisi valovuotoa tulla… kierreosasta tuskin, eikä mountin liitäntä kohdastakaan oikein uskoisi.

    Voisikohan se olla ihan jotain heijastusta? Loitot kuitenkin tekee aikamoiset temput optiselle laadulle. En muista että tuollaista kyllä olisi tullut kenkon loitoilla canonin obiskoillakaan…

    -Janne

  3. Tulipa tiirailtua ihan silmällä tuon loittosetin läpi ja totesin että se musta sisäpinta heijastaa yllättävän hyvin valoa. Tämä mahdollistaa petollisen flaren silloin kun kuva-alan ulkopuolella on jokin kirkas valonlähde. Mutta muuten hyvä setti.

  4. Totta turiset! Tuo karhennus tosiaan kiiltelee aika hyvin… vaikka karhennuksen on varmaan ollut tarkoitus estää sitä. Tietysti jos tuonne seinille liimaisi sellaisen sametti tms tsydeemin niin se voisi helpottaa flaretukseen.

    -Janne

  5. Hei, lueskelin vähäsen ja katoin että sulla jäänyt ylimääräseksi tämä sarja. Haluaisitko myydä minulle, ostaisin DX:stä itse mutta tuli vähän sekoiltua korttien kanssa ja paypal tilin avaus ei onnistu seuraavaan pariin viikkoon. Ota yhteyttä vaikka sähköpostilla.

    -Roope

  6. Moi Julia!

    Kyllä näitä muistaakseni molempiin sai ostettua. Mutta ennen tilausta kannattaa ottaa huomioon että nämä loittorenkaat eivät välitä kamerasta sähköjä objektiiveille. Joten Canonin EF tai EF-S objektiiveissä ei automaattitarkennus tai himmennin automatiikka toimi. Eli koska EF ja EF-s objektiiveissä ei ole himmeninrengasta, ei aukkoa käytännössä ilman kikkailuja pysty muuttamaan täyttä aukkoa pienemmäksi. Täydellä aukolla ja loittorenkailla kuvanlaatu ei välttämättä ole kovin kaksista, ja terävyys alue on niin kapea että kohde ei mahdu juurikaan terävyysalueelle.

    Jos loittoilun makuun haluaa päästä, niin suosittelisin ennemmin esmes Kenkon loittosarjaa jota saa vähän päälle satasella. Ne välittävät sähköt objektiiville ja homma toimii paljon kivuttomammin.

    -Janne

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Spam control / Spämmi esto * Time limit is exhausted. Please reload the CAPTCHA.